Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Liian suuri saalis

Pistin viikonloppuna FB-sivuilleni kalastuskuvan. Mies (minä) roikottamassa viiden kilon haukea. Sellaisenkin kommentin sain, että  kuvassa on hauen viimeinen auringonlasku ja kalastus on ”pahaa touhua”.

Totta. Olen miettinyt ihan samaa. Ja vaikka se ei asiaa muuksi muuta, olen aina toivonut, etten saisi liian suurta kalaa. Oletettavasti pienen ja suuren saaliin tuntemukset koukun jatkona ovat yhtä ikävät. Kalastus on harkinnassa, mutta jatkuu näillä näkymin.

Ai

Runo tulee kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Hauki, joka siinä saadaan ei ole fiktiota. Vaimon velipoika sen väsytti ja olin itse haavimiehenä. Liki kymmenen kilon kalan tappaminen tuntuu oudolta ja epäinhimilliseltä.

…………………………………………………………………………………………..

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

 


Kommentit

3 kommenttia artikkeliin “Liian suuri saalis”

  1. Lauri sanoo:

    Runo sai minut kaipaamaan järvelleni, Kukkialle, sen nunnakivien keskelle, korvissa kajavien huudot ja kuikkuikkuikkuikka,vaitonaiset silkkiuikut ja pesistään ponnahtavat telkät, joutsenien törähtelyt ja halu mennä sinne taas ja unohtaa työt on suuri varsinkin nyt, syksymmällä, kun kuha käy itsetuhoisen tuntuisesti verkkoihin ja kurkien villi kiljaisu kaikuu tyvenen yli.

    Jos joku kuvittelee että kalastamisen päämäärä ja tarkoitus on vangita kala ei ole ymmärtänyt siitä yhtään mitään.
    Hauki kuolee, kyllä, mutta haukia riittää ja niitä on liikaakin, ja niitä pitää siksi harventaa. Joten onneksi olkoon. Tee siitä ranskalainen haukimureke (rutosti kermaa!) ja anna anopinfilee arvostelijoille.
    Luontoa on suojeltava mutta ei sitä saa romantisoida. Luonnonvarainen luonto on raaka paika, ja veden alla kaikilla on alati kova nälkä.

  2. Armi Janhunen sanoo:

    28.8 2012

    Juuri tuota minäkin mietin, sillä mielestäni luonnonkappaleen tappaminen vaatii nöyryyttä ja ehkä tosi hätääkiin. Katselen usein valokuvia miehistä, jotka poseeravat kaadetun riistan kanssa. Elämän ja kuoleman rajan ylittäminen vaatii, ehkä huutaakin rituaaleja. Mutta en minä ihan tosissani ”haukkunut” kalastamistasi js olen pahoillaani, jos tulkitsin sen näin. En ole muuten aikaisemmin nähnyt noin suurta haukea. Se on varmasti harvinaista, sillä jopa yli viiden kilon hauet valokuvataan usein paikallislehtiin. Sinulla oli kalaonnea !

  3. Juha sanoo:

    Laurille: Kukkia on upee ja moni-ilmeinen järvi. Siellä on eräskin kerta kalasteltu. Ja totta, saalista tai ei, vesillä on aina hienoo, yllättävää ja rentouttavaa. Lapsuuden kesät meni merellä, ja on sinne nytkin välillä päästävä, niin syvälle se on jäänyt.

    Armille: Tykkään, että kaikilta kanteilta kommentoidaan. Sain näkökulmastasi hyvän aiheen blogiin. Itse asiassa, tämän keskustelun jälkeen pitää tehdä vielä yksi kalajuttu tänne… kunhan ehdin.

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi