Mieskirjailijat kantavat epätavallisen suurta feminiinisyyttä olemuksessaan?

Jatkan edellisestä päivityksestä. Tai oikeammin katson taaksepäin. En muistanut kolmen vuoden takaista tekstiä, mutta nostan sen tähän. Sisältö syventää viiime viikkoisen juttuni teemaa.

Muutamia vuosia sitten sain romaanin julkaisun jälkeen lukijapalautetta sähköpostiin: ”Luin pari päivää sitten kirjasi Saat toivoa kolmesti – ja pidin paljon. Odotin siitä ’miehisempää’, kuten jotkut ovat sanoneet, mutta se oli pikemminkin inhimillinen. En nähnyt siinä mitään erityisen miehistä. En tiedä oliko tuo loukkaus, ei ainakaan ollut tarkoitus. /…/ Upea teos, annoin vanhemmilleni luettavaksi.”

Sandro Botticelli: Camilla ja kentauri
Sandro Botticelli: Camilla ja kentauri

Kysymys tekstin miehisyydestä tai feminiinisyydestä on mielenkiintoinen. Sukupuoli suodattuu tekstiin aina jollain tavoin, mutta asia ei ole noin yksinkertainen. Omalta kohdaltani solmut suoristaen: naisellinen puoleni ei vähennä miehisyyttäni.

Kirja, jota sähköpostin saapuessa itse luin, oli Juhani Syrjän Aurinkovuoren pirut (Gummerus 1988). Hienoja esseitä, jotka havainnoivat kirjailijoita ja kirjoittamista historiallisen perspektiivin lisäksi myös hyvin henkilökohtaiselta tasolta:

”Länsimainen ihminen on paljolti kirjallisuuden tuotetta. Käsityksemme oikeasta ja väärästä, syystä ja seurauksesta, intohimosta ja kohtuudesta, vihasta ja rakkaudesta on kirjallisuudesta peräisin – myös käsityksemme ajasta.”

Syrjä analysoi kirjailijan ja lukijan suhdetta, kotimaisia tekijöitä, mutta yhtä hyvin Dostojevskia, Márquezia tai Goldingia. Ja lopulta myös tekstin feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta.

Kodeissa joihin syntyy lyyrikoita hallitsevat naiset, väittää Milan Kundera romaanissaan Elämä on toisaalla. Kun väitteen havahduttamana ajattelee suomalaista kirjallisuutta ja maailmankirjallisuutta nimi nimeltä, tuotanto tuotannolta, tekee mieli panna paremmaksi ja sanoa, että ilmaisulajistaan riippumatta mieskirjailijat ovat melkein aina äidinpoikia ja kantavat epätavallisen suurta feminiinisyyttä olemuksessaan. /…/

Aikuisen miehen idea on kuin korkea ja leveä oviaukko, jonka vain äärimmäisen harvat kykenevät täyttämään. Niille, jotka lähellekään raameja yltävät, antaa maailma mielellään voimien mukaisen konkreettisen kuorman.

Sillanpää on kirjailijanlaadultaan lyyrikko ja puhtain mahdollinen äidinpoika. Useimmista kaltaisistaan hänet erottaa se, että hän ei näytä vajaasta miehuudestaan juuri kärsivän. Kunderan Jaromilin, äidinpoikalyyrikoiden perustyypin tavoin Sillanpää on tuskin etsinyt pehmeäpiirteisistä kasvoistaan silmien kovuutta tai suun julmaa viivaa jossakin tietyssä, haetussa ilmeessä.”

Rivit löytyvät kirjan päättävästä esseestä ”Aurinko ja sälli”. Syrjän päätelmiin – siis vastauksiin – voi alkaa sorvailla uusia kysymyksiä eri kanteilta. Pohjaksi suosittelen Aurinkovuoren pirujen lukemista. Ties vaikka kävisi kuten Syrjä sanoo: ”Kirjoittajan perusoikeuksiin kuuluu, että jokainen teksti löytää itseään älykkäämmän lukijan.”

…………………………………………………

Jutun kuvituksena on Sandro Botticellin maalaus Camilla ja kentauri. Siinä Camilla (Pallas Athene) seisoo kentaurin vierellä kauneuden ja puhtauden kukin koristautuneena. Maalauksessa esiintyvää kentauria on käytetty yleisesti himon symbolina.

Metsälle aikova kentauri on varustautunut nuoliviinellä ja jousella. Camilla on tarttunut tämän hiuksista estääkseen lähdön. Varmemmaksi vakuudeksi hän nojaa kauniiseen, mutta pelottavan kokoiseen kirveeseen. Maalaukseen sisältyy 1400-luvun moraalinen opetus: se kertoo katsojalle miten siveys voittaa himon.

………………………………………………..

4 Replies to “Mieskirjailijat kantavat epätavallisen suurta feminiinisyyttä olemuksessaan?”

  1. Väittäisinpä, että 80 % suomalaisista kodeista hallitsevat naiset. Ylivoimaisella enemmistöllä sekä pojista että tytöistä on läheisempi suhde äitiin kuin isään. Tulevat ja nykyiset lapsisukupolvet ovat ehkä erilaisia. Niin että sikäli ei ole ollenkaan ihme, jos mieskirjailijat ovat äidinpoikia. Niin ovat putkimiehetkin.

  2. Näinkin on, mutta mietin myös eteläistä ”machokulttuuria”. Siellähän ne pojat vasta äidin helmoissa kasvavatkin. Silti tuloksena on miehisyyden korostaminen. Ehkä se onkin jonkin herkkyyden ja puuttuvan esiin nostamista.

    Animuksen ja animan suhde saattaisi olla jotain geneettisempää. Naiset luokitellaan sanallisesti valmiimmiksi, noin karkeasti jakaen. Jos syy onkin syvemmällä, animan suurempi osuus antaa kielellistä etua?

  3. Totta. Miksi etelän äidinpojista tulee machoja? Pitääkö korostaa erillisyyttä äidistä ?

  4. Tuota sietäisi funtsia. Nyt näyttää siltä, että Syrjän pohdinnat on vain alkua tässä, mutta jutussa on itua. Ehkä tutkin tätä jossain tulevassa tekstissä (kirjassa) lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!