Neuvostopanssarit Budapestin kaduilla

”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.” En kuitenkaan malta olla kaivamatta tähän muutamaa riviä seitsemän vuotta sitten julkaisemastani romaanista. Innoittajani on sunnuntaina 23.10. Hesarissa julkaistu kolmen sivun kuvaus Unkarin kansannoususta tasan kuusikymmentä vuotta sitten.

Unkarin yritys irrottautua neuvostodiktatuurista tukahdutettiin, kun panssarit vyöryivät Budapestin kaduille neljäs marraskuuta. Taisteluissa kuoli noin 3000 unkarilaista ja vajaa 700 neuvostosotilasta. Maasta pakeni 200 000 ihmistä.

Kun Unkari vietti kansannousun viisikymmenvuotispäivää kymmenen vuotta sitten, olin paikalla. Budapestin keskuspuisto täyttyi ”Tableau vivant” -tyyliin rakennetuista liikkumattomista kuvaelmista, jotka kertasivat tragedian tapahtumia. Terrorismin museoon oli ulkomaalaisilla vapaa pääsy.

Aloitin matkan jälkeen käsikirjoituksen, jossa käytin lähdemateriaalina matkani muistimerkintöjä ja valokuvia. Romaanin ydin on päähenkilön vähittäisessä muistinmenetyksessä ja oman persoonan katoamisessa niiden myötä.

Matkalta palattuani etsin lisää kirjallista ja kuvallista materiaalia sekä faktatietoa. Budapestin tapahtumat jäivät romaaniin merkittävänä sivujuonteena. Sunnuntain lehdestä bongasin saman kuvan, jota olin käyttänyt yhdessä kirjani kohtauksessa. Tässä muutama ajankohtainen rivi romaanista Marilynin hiuspinni (Runeberg-palkintoehdokas 2010).

”Ihmisen silmä suodattaa maailman silmän takaosan verkkokalvolle kuin ylösalaisin käännetyn elokuvan. Muisti esittää kuvat oikein päin, ja vaikka silmä katselee kaikkea värillisenä, mustavalkoiset kuvat säilyvät mustavalkoisina.

Ensin Mies näkee Josef Stalinin pään. Kaulasta katkenneen ja raitiovaunukiskoille vierähtäneen valtavan pään, jonka ympärillä mustavalkoiset ihmiset tungeksivat pitkissä palttoissaan. Joku taluttaa polkupyörää.

Mies kuvittelee isänsä viereiselle istuimelle. Hän ei erota kasvoja koska on pimeää ja kummatkin tuijottavat valkokankaalle. Sieltä vyöryy heitä kohti panssarivaunuja piiput sojossa – neuvostopanssareita Budapestin leveillä bulevardeilla. Tuhoutuneita taloja, sortuneita seiniä, kivikasoja ja autonromuja. Sitten näkyy mies puhumassa paksu paperinivaska kädessään, mies jolla on kalju päälaki ja pyöreät silmälasit.

Kankaalle ilmestyy rakeita, valkoisia ja levottomasti hyppelehtiviä. Projektorin rätinän voisi siepata pimeydestä nyrkkiinsä ja tunkea taskuunsa. Ulkona on kylmä, talven ensimmäinen räntä tippuu taivaalta hiljaisina, sikiön kokoisina kappaleina.”

…………………………………………………

Blogin aihetta sivuavat ekstralinkit:

Diktaattori rojahtaa graniittiin pää edellä (10.12.2013)

Perjantairuno kuoleman kintereillä (8.7.2010)

……………………………………………….

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!