Tie uuteen ajatteluun on kuin taivaalle kohoava pallo

Olli Jalosen (s.1954) bibliografiaan on ehtinyt kertyä mittava määrä julkaisuja: kaksi novellikokoelmaa, viisitoista romaania, lukuisia tietokirjallisuutta sivuavia julkaisuja. Näytelmät, kuunnelmat ja elokuvat -otsikon alle kertyy kuusitoista merkintää. Väitöskirja Hitaasti kudotut nopeat hetket. (Kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa) valmistui vuonna 2006.

Palkintojen ja tunnustusten listalla on kolmetoista merkintää. Finlandia-palkinto vuosina 1991 ja 2018. Palkinnon 34-vuotisen historian aikana sen on Jalosen lisäksi saanut kahdesti vain Bo Carpelan.

Finlandialla ”kruunattu” Taivaanpallo (Otava 2018) on kaiken muun ohella viimein luettu. Kiteytän blogiin muutaman olennaisen ajatuksen. Lähdetään tärkeimmästä oivalluksesta. Ihminen luulee monesti käsittävänsä – mutta ei ymmärrä. Kun luin Alex Matsonin pääteosta Romaanitaide, kuvittelin tajuavani hänen romaanin tärkeimpänä ominaisuutena pitämänsä Muodon vaatimuksen. Vasta Jalosen Taivaanpallo kirkasti mitä Matson todella tarkoitti.

Olen aina ajatellut romaanin rakentamisen kolminaisuutta näin: kieli, rakenne ja tarina. Ja juuri tuossa järjestyksessä. Ilman kielen hallintaa ei ole mitään. Yksi väärin valittu lause törröttää kuin naula lattiassa ja pilaa romaanin sadat sivut. No… nyt romaanin kaava näyttäytyy minulle tällaisena: kieli + rakenne + tarina = muoto.

Olli Jalosen romaanin muoto on tiukka ja järkähtämätön. Koko romaanin kronologista rakennetta kuljettaa täysin omaperäinen kieli, joka syntyy kaksitoistavuotiaan pojan ajatuksista ja tajunnanvirrasta. Muutaman vuoden matkalla kieli muuttuu vain hieman päähenkilön tajunnan laajentuessa. Tarinan lopusta kiteytyy iso metafora siitä, miten koko ihmiskunta ja ajattelu on sysännyt meitä jatkuvasti eteenpäin. Lopulta hyvässä tai pahassa.

Kirjan henkilögalleriaan jää lopulta kaksi henkilöä, joiden varaan suuri kertomus lasketaan. Edmond Halley (1656 – 1742) oli englantilainen tähtitieteilijä ja nerokas tutkija, jonka saavutukset jäivät suurelta osin hänen aikalaisensa Isaac Newtonin varjoon. Kirjan ehdoton päähenkilö on Angus, lapsi vielä, jonka Halley ottaa apulaisekseen tehdessään havaintoja syrjäisellä Saint Helenan saarella. Lopulta Anguksen harteille lasketaan suuria asioita, joiden mukana hän kasvaa omaa itseään isompiin mittoihin.

Olli Jalonen. Kuva Ylen sivuilta.

Taivaanpallo perkaa sosiaalisia suhteita, uskonnon ja tieteen välisiä näkemyksiä, taikauskoa ja totuutta, asioiden hyväksymistä ja kyseenalaistamista, ennakkoluuloja ja uusia näkemyksiä.

Olen kääntänyt koirankorvan mm. sivulle 358: ”Me rämmimme yhä toinen jalka nilkkaa myöten entisaikojen savessa, herra Halley sanoo kerran kun olemme kahdestaan ja hän haluaa opettaa minua irti Vanhasta testamentista. Uudesta hän ei sano yhtä pahoin mutta Vanhasta hän sanoo että siellä on ilmiselviä virheitä, ja jos on tosiasioin osoitettavia virheitä niin miten sellainen sana voi olla virheettömästä Jumalasta syntynyttä.”

Summa sumarum: Taivaanpallo kuuluu ehdottomasti luettaviin teoksiin. Kirja avaa menneisyyttä kiinnostavalla tavalla – miten maailmankuva alkoi 1600-luvulla avautua silkasta uskonnosta kohti tiedettä ja asioiden ja ilmiöiden tutkimista. Muoto vaatii tekstiin tiettyä toisteisuutta, mutta ehkäpä muutaman kymmenen sivun karsinta ei olisi ollut haitaksi.

Kirjan lopetus on erityisen hieno. Jotain tulee valmiiksi, mutta ei kiinni naulatuksi. Taantumuksen ja tulevaisuuden kamppailua ei alleviivata. Tie uuteen ajatteluun on auki kuin taivaalle kohoava pallo.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Viime perjantain radiohaastattelussa puhuin myös tästä runoilijasta

2. Kevään kirjastokeikalla suosittelin näitä

……………………………..

One Reply to “Tie uuteen ajatteluun on kuin taivaalle kohoava pallo”

  1. Totta, mitä veli kirjoitat Olli Jalosen Taivaanpallosta. Sain romaanin hiljattain käsiini, joten tarkempi lukeminen on vielä edessä. Jo heti ensimmäisestä lauseesta lähtien teksti alkaa kulkea. Useasti on niin, että romaanin lukeminen – anteeksi vain – tyssää alkukappaleeseen. Oli mielenkiintoista lukea esseestäsi, miten hienolla tavalla vetoat ”matsonilaisuuteen”. Vanhan herran kerran Pirkkalaiskirjailjoissa tavanneena, tulin vakuuttuneeksi siitä, että tuossa istuu mies, jolla on selkeä käsitys romaanitaiteesta. Yksi asia on koheesio – romaanin on pysyttävä rakenteellisesti eheänä, olkoon sitten vaikka kuinka ”kokeellinen”. Harvapa kirjailija kirjoittaa teostaa kolmekymmentä vuotta ennen kuin päästää käsikirjoituksen maailmalle. Tuossa ajassa kyllä kypsyy jo mestariteoskin. Ei Jalonen tietoisesti hae mitään ”mestaruutta”. Fiksu kirjailija ei mene markkoinnin lankaan. Kaupallista epäkirjallisuutta on aivan tarpeeksi. Romaanin pitää olla myös ”matka” ja paljolti vertauskuvalliselle matkalle Taivaanpallo lukijan johdattelee. Kriitikkona olen ikäjäärä. jos kirja on kehno, jätän sen ruotimatta. Hyvän tekstin löytäminen nykyään on neulan etsimistä heinäsuovasta. Kun sellainen löytyy, niin tuntuu kuin olisi löytänyt lupaavan malmikiven. Ehkä joku toinen palkinnon päättäjä olisi tipauttanut Taivaanpallon ehdokkaiden joukosta. Onneksi päättäjä itse on kokenut kirjallisuusmies, ei turhamoinen julkkis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!