Vanha kunnon jäävuorivertaus käy kaikkeen. Kas näin: kirjallisuudesta näkyy kauas vain sellainen huippu, jonka media on kasvattanut ja pinnalle nostanut. Eikä sitä huippua olisi, ellei syvyyksissä olisi kymmeniä kertoja enemmän näkymättömäksi jäävää.
Kirjallisuus rakentuu historiallisen genrensä jatkumoksi. Tämä selvä. Haen vertauksellani jotain muuta. Kaikki tänä päivänä kirjoitettu on tärkeää. Piiloon ja julkaisematta jäävä, omakustanteet ja pienien kustantajien intohimosta syntyneet tuotokset. Kaikkea kirjoittamista tarvitaan kannattelemaan suurimman huomion keräävää osuutta.
Potentiaali nousee pinnan alta. Kirjallisuutta rakastavista ja lukevista ihmisistä, joista osa haluaa kirjoittamalla selkeyttää ja ikuistaa ajatuksiaan. Varsinaisesta kirjailijan ammatista hohto on kaukana, mutta siitä myöhemmin, tämäkään ei ole juttuni pointti.
Jutun yty löytyy kustannusmaailman murroksesta. Vanhan liiton rakenteet eivät enää natise, ne romahtavat ja pakka pistetään kokonaan uusiksi. Tämä ei tarkoita periteisten kustannustalojen katoa, mutta uusiutumista. Harmaa alue niiden ympärillä alkaa kirkastaa kuvaansa. Luin jostain lauseen, jota siteeraan ulkomuistista: ” Pienkustantajista on tullut runouden suurkustantajia.”
Funtsin itsekin kuka lukee yhä kasvavan julkaistavien nimikkeiden määrän. Nyt ajattelen ettei se ole tärkeää. Yhdelle kirjalle riittää yksi lukija, vaikka kirjoittaja itse. Jokainen elämys on merkittävä. Mitä me lopulta arvostamme. Massojen makua vai yksilöllisyyttä? Ehkä kumpaakin? 7 päivää -lehteä lukee joka viikko yli miljoona suomalaista.
Unkarilainen Sandor Márai julkaisi romaaninsa Kynttilät palavat loppuun 1942. Aikalaiset ohittivat teoksen, mutta 2000-luvun taiteessa se nousi kuolleista ja kipusi listamenestykseksi Italiassa ja Saksassa. Atena julkaisi Tuomo Lahdelman suomennoksen 2001. Kirja on hienovireinen ja vaikuttava kokemus, suosittelen. Jalkautetaan hommaa tästä edelleen.
Karri Kokko julkaisi esikoiskokoelmansa 1982. Uno Boy sai kohtuulliset kritiikit ja lopulta runot vaipuivat horrokseen. Viimein nimiösivulle lyötiin leima: ”Poistettu luettelosta. Kaupunginkirjasto.” Vuoden 2005 jälkeen Kokko on julkaissut toistakymmentä teosta. Nyt, kolmenkymmen vuoden kuluttua Leevi Lehdon ntamo on julkaissut esikoisen näköispainoksena uudelleen.
Tärkeitä tekoja. Viittaan edellä kirjoittamaani. Myös siihen mitä en maininnut, mutta joka on assosioitavissa. Vähän siihen suuntaan, että lukija voisi joskus siirtää fokustaan ja katsoa hieman ohi. Kirjallisuus tarjoaa myös löytöretkeilijän iloa.
Nappasin originaalin Uno Boyn omasta hyllystä: hieman esikoisen omimman äänen hakua, mutta komeasti aikaa kestänyt kokoelma. Hienoa, että se on uuden sukupolven luettavissa: ”Näin kuuluu sääntö, kielioppi / että sanamme olisivat meille yhtä: / Muuttakaa sananne, muuttakaa mielenne!”
Lopuksi kaksi tekstiä sarjasta Lähtö 9. Niiltä riveiltä se ylösnousemuskin löytyy. Runot puhuvat toisinajattelun ja mielikuvituksen puolesta:
……………………………………………
Vaaka on merkittävämpi keksintö
kuin se mitä sillä voidaan tehdä.
Maailma jossa Lasarus nousee kuolleista
ja liittyy Sveitsin laivastoon
on takuulla mielenkiintoisempi
kuin kuu joka ei ole juusto.
Lyön vetoa että se on.
………………………………………..
Sen rinnalla mitä elämä on.
Kuolema on yhdentekevä
ja elämä kahden tekemä.
Siinä on mysteeri joka kannattaa.
Jota kannattaa miettiä sen
joka on päätynyt kohdun teho-osastolle.
……………………………………………..