Perjantain teksti tulee suoraan unohdettujen runojen klinikalta. Arto Melleri (1956–2005) oli monipuolinen kirjailija, jonka tuotannosta valtaosa käsitti näytelmiä ja runoja. Hän debytoi Kontakti-sarjan kertomuksella Meno-paluu, ensimmäinen runokokoelma Schlaageriseppele ilmestyi 1978.
Mellerin kokoelma Elävien kirjoissa, voitti viimeisen runoille jaetun Finlandian. Vuoden 1991 jälkeen palkinto on suotu vain romaaneille. Liikenneonnettomuudessa saatu aivovamma varjosti kirjailijan viimeisiä vuosia. Kun hän kuoli 48 vuotta täytettyään, monen mielestä suomalaisten taiteilijoiden riveistä poistui viimeinen aito boheemi.
Päivän runo tulee 1979 julkaistusta kokoelmasta ZOO. Mellerin tekstissä on vastakohtainen rinnastus. Antiikin maailmassa oli aluksi vain keskinäisiä välejään selvitteleviä jumalia. Sitten titaani Prometheus loi heidän harmikseen ihmisen ja varasti tulen heidän käyttöönsä. Aistikkaan yksityiskohdan mukaan hän toimitti sen maan päälle ontossa fenkolin varressa.
Päivän teksti antaa myös mahdollisuuden mielenkiintoiseen kuvavalintaan. Brittinäyttelijä Boris Karloff (1887–1969) esiintyi yli 150 elokuvassa, sarjaelokuvat mukaan lukien liki kahdessasadassa. Vuonna 1931 filmatun Frankensteinin hirviörooli nosti hänet kuolemattomien ikonien kerhoon.
BORIS KARLOFF
Maisema nitraattifilmille kuvattu.
Eilen umpeenluodulle haudalle
varisee oksista nuorta lunta.
Olin kerran uusi Prometheus,
tänä aamuna tohtori Frankensteinin
keskeneräinen luomus: vain naula päässä on sama.
Ohitseni, aina ohitseni vaeltaa
huppupäisiä miehiä Boschin tauluista,
naisia, noitina poltettuja:
tie on tuhkaluukku, ja harmaa lumi
siivilöi keltaista valoa.
Olen jonnekin menossa, tuulen täyttämä
takkini pullistuu mustalla tiellä,
junan huuto vetää käheän valovanan maisemaan.
Olin kerran… nyt paikat hampaissa
murenevat, kieli tarttuu kylmään
rautaan – nokisen taivaan alle
vain männyt mahtuvat
kyyristymättä.
