Tein lähdetöitä uutta romaanikäsistä varten. Törmäsin ranskalaiseen Jacques Prévertiin (1900-1977). Mies oli suosittu runoilija ja elokuvakäsikirjoittaja. Juuri hän sanoitti Joseph Kosman sävellyksen Les feuilles mortes – Kuolleet lehdet. Sekä laulun Barbarasta, johon törmäsin netissä seuraavaksi.
Ketjukolari jatkui, kun Parnasson numerosta 1/2010 löytyi Erkki Lyytikäisen juttu otsikolla Muistathan, Barbara? Tekstin ydin on ”tahallisesti” väärin kirjoitettu laulun suomennos. Totta on, että ”suomennos loukkaa törkeästi runoilijan moraalisia tekijänoikeuksia”, kuten Lyytikäinen kirjoittaa. Lauluyhtye Neloset nosti Barbaran listoille Suomessa 1962. Prévert -käännöksestä oli vesitetty sisällötön rakastavaisten kolmiodraama.
Sananlasku neuvoo tuikkaamaan tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Prévertin laulun sanoissa on kuitenkin kyse enemmästä ja syvemmästä. Alkuperäinen teksti on koskettava protesti sodan mielettömyyttä vastaan. Barbara kohtaa satunnaisen tuttavuuden toisen maailmansodan aikaisessa Ranskan Brestissä. Kaupungissa sijaitsi saksalaisten miehittäjien satama ja sukellusvenetukikohta. Kun liittoutuneiden pommilastit alkoivat putoilla, ei kaupungista monta kiveä toisen päälle jäänyt.
Seuraavaksi hain Barbaralle kunnon käännöstä ja törmäsin Jukka Kemppisen blogiin. Päätin luottaa kuusi runokokoelmaa kirjoittaneen informaatio- ja teknologiaoikeuden professorin suomennokseen. Soitin Kirjailijaliiton lakimiehelle ja kysyin mitä laki sanoo blogitekstien lainaamisesta. Asiassa on tulkinnanvaraa, mutta lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että nettiin kirjoittava on ainakin hyvin selkeästi lainauksen mahdollisuudesta tietoinen. Tässä siis suomennos Jacques Prévertin sanoituksesta Barbara.
”Muistathan, Barbara, / kuinka satoi Brestissä, päivällä, / ja kävelit, hymyilit, / säteilit, kiilsit, kimmelsit / sateessa. / Muistathan, Barbara, / kuinka satoi Brestissä, päivällä, / kun kuljit jossain kadulla, / hymyilit, / ja hymyilin kai itsekin. / Muistathan Barbara, / en ollut kuullut sinusta, / et ollut kuullut minusta, / muistathan, / muistathan kun juuri sinä päivänä, / et unohda, / mies seisoi siellä sateen suojassa / ja huusi nimeäsi näin: / Barbara! / Ja juoksit häntä kohti sateessa / säteilit, kiilsit, kimmelsit, / kun syöksyit hänen syliinsä. / Muistathan, Barbara? / Ja älä tykkää huonoa, / kun tungen elämääsi, tunteisiin. / Ei rakkaus ole kenenkään, / vaan jokaisen, joka lahjoittaa ja saa. / Muistathan, Barbara, / ethän unohda, / siis viisas onnellinen sade, / kasvosi onnelliset, / onnellinen kaupunki! / Kun satoi merellä / ja rannassa / ja valtamerilaivalla. / Oi Barbara! / On sota törkeää, / en tiedä, mihin päädyit / siinä rautaterässateessa, / ja verisateessa, / ja mies joka sulki sinut syliinsä / ja rakasti / on kuollut, kadonnut – tai vielä hengissä? / Voi, Barbara – / taas sataa Brestissä / kuin aina ennnekin, / vain eri tavalla. / Nyt sade pyyhkii merta ja on / niin hirveää ja ankeaa. / Ei se ole myrskykään, / ei rautaa, terästä, / vain pilvet paisuvat / kuin koirat kuolevat / ja katoavat pois, / pois Brestin rannasta / ja mätänevät, kun / poissa on Brest, / josta mitään ei jää.”
Linkki Yves Montandin tulkintaan: http://youtu.be/AW8kS7zjpyU?t=1s
