Teemu Laajasalo: ”Armo loukkaa oikeudentajuamme, koska armo on kaikille sama.”

Teemu Laajasalo aloitti Helsingin hiippakunnan piispana 1.11.2017, Irja Askolan jäädessä tehtävästä eläkkeelle. Nyt näyttää siltä, että piispanviran luottokorttilaskuissa on pitkäaikaisia epäselvyyksiä. Myös etuuksien käytössä kohtuuden ja hyvän maun raja on ylittynyt. Luin juuri Laajasalon vuoden takaista haastattelua verkosta – samassa siunaamassa koneelle kilahti sähköpostia.

Kirkon ulkomaanapu markkinoi minulle toimintaansa, koska olen silloin tällöin lahjoittanut pienen summan tai hankkinut ”Toisenlaisen lahjan”. Testamentin mahdollisuuttakin on tarjottu. En itse kuulu kirkkoon. Eropäätös on jo parinkymmenen vuoden takaa.

Yhtäaikaiset informaatiot ottivat toisistaan sen verran kipinää, että tein provosoivan kuvamanipulaation. Hyvän maun rima värisee kannattimillaan, mutta päätin kuitenkin julkaista kuvan. Asiat ovat harvoin joko tai. Ja vaikka olisivatkin, juttuni johtopäätös on aivan muualla: minussa itsessäni, ehkä sinussakin.

Näyttää siltä, että Laajasalon elastisesta omatunnosta vedetään ne tavanomaiset johtopäätökset ja uhkaillaan kirkosta eroamisella. Ja toisin päin. Sosiaalipolitiikan proffa ilmoittaa, ettei osallistu enää samoille kirkollisvaalilistoille Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan, Johanna Korhosen kanssa, joka vaatii taloussotkuille selvitystä.

Tarjotaan puheenvuoro piispalle itselleen. Ote haastattelusta löytyy Kodin kuvalehden verkkosivulta 13.4.2017, jolloin Laajasalo oli vielä Kallion kirkon kirkkoherra:

”Jos ihminen on ajanut ylinopeutta, tuntuu oikeudenmukaiselta, että hän saa siitä sakot. Jos hän on pienituloinen, hän saa kohtuullisuuden nimissä pienemmät sakot. Sekin on helppo hyväksyä. Laki on looginen. Siinä toteutuu oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus.

Armo sen sijaan loukkaa oikeudentajuamme, koska armo on kaikille sama. Se menee tappiin asti. Murhamies ja lainkirjainta noudattava esimerkkikansalainen ovat samalla viivalla. Armon vaakakupissa ei paina vähäpäästöinen auto eikä Punaisen Ristin kuukausilahjoitus.

Minut armo pudottaa polvilleni uudestaan ja uudestaan. Ilman armoa en voisi toimia virassani enkä luottamustehtävässäni World Visionin hallituksessa. Siellä saan kuulla eri puolilta maailmaa yksityiskohtaista dataa kärsimyksestä. Saatamme joutua pohtimaan, lopetammeko rahoituksen sokeiden lasten koululta vai lapsi-prostituoitujen kuntoutukselta.

Voin syyttää maailmanpolitiikkaa ja kehitysapurahojen leikkauksia, mutta se ei poista vastuuta eikä kärsimystä. Niiden edessä ihminen vajoaa polvilleen, eikä jäljellä ole muuta kuin armo.”

Mitä minun tästä tulisi ajatella? Että armon automaatti kuittaa arveluttavatkin teot? Että hyväosaisten pitäisi tyytyä edes kohtuuteen? Ja vielä: että apurahakirjailijan ei kannata hassata hyväntekeväisyyteen? Että Kirkon ulkomaanavulle on turha lahjoittaa, koska nälkää näkevät yöpyvät pakolaisleireillä ja piispa Kuninkaan sviitissä?

Johtopäätökseni on tämä. Kävelen peilin eteen ja kysyn itseltäni: ”miten minä hoidan oman tonttini?” Muuttuuko maailma jos annan toisten tekojen ohjata käytöstäni? Miten helppo onkaan paheksua muiden käytöstä vaikka omassanikin on toivomisen varaa? Kirkon rahankäytön valvonta näyttää olevan mennen maailman puuhia. Toivottavasti kuva nyt kirkastuu. Omalta tililtäni lähtee edelleen vaatimaton kymppi kuussa Kansainväliselle solidaarisuussäätiölle. Ja joskus jotain myös Kirkon ulkomaanavulle.

Julkaisin kaksi vuotta sitten kokoelman Piru parka – pessimistin aforismit, En tosin omalla nimelläni, vaan asialla oli alter egoni Onni Vähälä. Tällainenkin kiteytys kirjasta löytyy: ”Kun et anna rahaa hyväntekeväisyyteen, voit olla entistä varmempi ettei se kuitenkaan perille mene.” Lopetan runoon, joka löytyy maailmantilanteen päivittävästä kokoelmastani Babel (Palladium Kirjat 2013).

Dadaabin pakolaisleiri, Kenian ja Somalian raja. Kuva: Thomas Mukaya

Afrikan sarvi – kaunis nimi

kuin Yksisarvinen, Merenneito tai Serafi

jotka luotuaan Jumala päätti jättää ne näkymättömiksi.

Afrikan sarvi on jäänyt vettä vaille ja kärsii,

sen kaakkoiskulmaan on kasvanut

maailman suurin pakolaiskeskus:

”Iisha-tyttö syntyi akaasiapuun alle

Kenian ja somalian rajalla viime viikolla.

Kymmenientuhansien muiden tavoin

Iishan äiti oli kävellyt viikkojen matkan

kuivuuden koettelemasta Somaliasta kohti Kenniaa.

Viimeisillään raskaana oleva äiti kantoi mukanaan

viittä lasta kohti Dadaabin pakolaisleiriä.

– Kävelimme 22 päivää pelkän veden voimalla.

Synnytyksen jälkeen en ole syönyt mitään.”

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Irja Askola: ”He ovat Väärässä”

2. Jumala loi ihmisen kuvakseen – tuliko tehtyä sekä priimaa että sekundaa?

……………………………………………..

”Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti”

Tein tänne kevättalvella pari juttua Ernst Billgrenin kirjasta Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä. (linkit jutun lopussa) Etsin kirjasta juuri yhtä lausetta tekeillä olevaan esseeseen. Jäin selaamaan kirjaa ja käänsin koirankorvan tekstiin, joka sopii jatkoksi edelliselle jutulleni, jonka lopussa on Helsingin piispan, Irja Askolan runo.

Kuva: Gustave Doré

Billgrenin kirjan teksti ”ääliömäisitä mielipiteistä” avautuu moneen suuntaan. Ehkä sen valossa on hyvä ajatella vaikkapa kokoomusnuorten teesejä. On parempi, että asiat tulevat näkyviksi. Silloin niistä voidaan keskustella. Miten me muuten näkisimme ja muistaisimme?

Kuva: Gustave Doré

Billgren (s.1957) on Ruotsin merkittävimpiä nykytaiteilijoita, ja kuninkaallisen taideakatemian jäsen vuodesta 1997. Näin hän vastaa kysymykseen Miksi ihmisillä on niin ääliömäisiä mielipiteitä niin monista asioista?

Lyhyt vastaus: He eivät mahda sille mitään, ja se on hyvä juttu.

Pitkä vastaus: Mielipiteet ovat automaattisia reaktioita kokemuksiin, eivät koskaan henkilökohtaisia mutta hyödyllisiä kehitysopin kannalta. Jos punapartainen mies ajaa ylitsesi, sinulle kehkeytyy kielteisiä käsityksiä punapartaisista miehistä.

Mielipiteiden hajonta ihmisryhmän keskuudessa on voima ja sitä pitäisi edistää. Paratiisi ei ole paikka jossa kaikilla on samat käsitykset, vaan paikka jossa possu ja vegaani istuvat samassa baarissa ja nälvivät toisiaan, kunnes pikkutunneilla hoippuvat käsikoukkua kotia kohti jotakin viisua hoilaten.

Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti. Sen vuoksi ei ole erityisen fiksua tuputtaa omia käsityksiään toisille, vaikka tietenkin jokaisella on siihen oikeus.

………………………………………….

Jutun kuvat ranskalainen taiteilija Gustave Doré (1832-1883)

Edelliset Billgren-postaukset: Mistä tiedän, että minulla on oikeat mielipiteet? (linkki) Mistä tiedän että teen töitä oikeiden juttujen kimpussa (linkki)

”He ovat väärässä”

Kirjoja on kertynyt useaan paikkaan, järjestyksenä hallittu kaaos. Kotona neljässä hyllyssä, työhuoneella lisäksi pinoja eri paikoissa. Yhdestä löytyi kirja, josta minulla ei ollut heti muistikuvaa.

Irja Askola on Helsingin piispa. Hänen runokokoelmansa Jos olet, ole nyt (Kirjapaja 2006) ilmestyi hänen hoitaessaan vielä pappisvirkaa. Olin palkintoraadissa, kun valitsimme Einari Vuorela -runopalkinnon saajaa 2008. Askolan kirja toimitettiin arvioitavaksi, mutta ei yltänyt ehdokaslistalle. Palkitsimme Johanna Venhon hänen kokoelmastaan Yhtä juhlaa. (wsoy 2006)

Irja Askola, kuva YLE:n arkisto.

Piti harventaa kertymää, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Jäin selaamaan kirjoja toisensa jälkeen. Askolan kirjan pointti ei ollut runoissa, vaan tekstin asenteessa ja mielipiteissä. Kokoelman julkaistessaan hän oli pappi, nyt piispa. Uskaltaisiko hän tänään kirjoittaa mielipiteensä auki yhtä avoimesti kuin näytteeksi valitsemassani runossa?

Tulin siihen tulokseen, että Askola ilmaisee mielipiteitään edelleen rohkeasti. Muutaman kuukauden takaisessa haastattelussa hän sanoo suoraan, että kirkko ja kristityt ovat aiheuttaneet seksuaalivähemmistölle kohtuutonta syyllisyyttä ja häpeää.

Näin Askola sanoi parin vuoden takaisessa Yle:n haastattelussa: ”Vihapuhe ei kuulu kristityille. Meidän pitää puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta olemassaoloon ja perusturvaan. Pitää kuitenkin kuulla mitä puheen takana on. Vihan takana on aina joku viesti. Onko siinä pelkoa omasta toimeentulosta, terveydestä, tai oman tai läheisen tulevaisuudesta?

Kirkosta eroaminen kiihtyy. Ihmiset lähtevät eri syistä, ottavat usein tuekseen jonkin holtittoman henkilön puheista poimitun mielipiteen. Entä toisinpäin? Ehkä jonkin tahon ilmaiseman asenteen takia voisi liittyä takaisin kirkkoon. Ehkä sieltä löytyisi vastapainoa vaikkapa tuoreille Kokoomusnuorten kannanotoille. Olen sanonut täällä ennenkin, etten kuulu seurakuntaan. Liittyminen on vieläkin harkinnassa.

Irja Askola: Jos olet, ole nyt (Kirjapaja 2006)

Voisin kuvitella, että kovimmat Askolan vastustajat löytyvät omista riveistä. Taannoin Lappeenrannan Lauritsalan seurakuntaneuvosto joutui äänestämään, saako Askola osallistua kotiseurakuntansa 60-vuotisjuhlaan. Osa neuvoston jäsenistä oli sitä mieltä, että suvaitsevainen Askola ei seuraa Raamatun sanaa oikein.

He ovat väärässä

alkoivat annostella armoa,

vaihtoivat anteeksiannon

ehdolliseksi tuomioksi ja

pieniksi päiväsakoiksi

He ovat väärässä

ankkuroituvat menneeseen,

vaikka toivo tapahtuu tulevassa

jähmettyvät

iltaruskon hiipuvaan hehkuun

aamuun uskaltautumatta

He ovat väärässä

sulkevat oven ja silmänsä

turhentavat tosiasiat ja tehtävänsä

hylkäävät toiset ihmiset

– huomaamatta itsensäkin

…………………………………………….

Irja Askola: teologian maisteri, pääaineena kirkkososiologia. Jatko-opinnot Saksassa ja Yhdysvalloissa sekä Tansaniassa. Kirkolliskokousedustaja ja kirkon ulkoasian neuvoston jäsen vuodesta 2004. Julkaissut aiemmin mm. kolme runoteosta Anja Porion kanssa. Helsingin piispa syyskuusta 2010 lähtien. Naimaton. Kannattaa, että kirkko alkaisi siunata homoseksuaalien parisuhteita.