Teemu Laajasalo: ”Armo loukkaa oikeudentajuamme, koska armo on kaikille sama.”

Teemu Laajasalo aloitti Helsingin hiippakunnan piispana 1.11.2017, Irja Askolan jäädessä tehtävästä eläkkeelle. Nyt näyttää siltä, että piispanviran luottokorttilaskuissa on pitkäaikaisia epäselvyyksiä. Myös etuuksien käytössä kohtuuden ja hyvän maun raja on ylittynyt. Luin juuri Laajasalon vuoden takaista haastattelua verkosta – samassa siunaamassa koneelle kilahti sähköpostia.

Kirkon ulkomaanapu markkinoi minulle toimintaansa, koska olen silloin tällöin lahjoittanut pienen summan tai hankkinut ”Toisenlaisen lahjan”. Testamentin mahdollisuuttakin on tarjottu. En itse kuulu kirkkoon. Eropäätös on jo parinkymmenen vuoden takaa.

Yhtäaikaiset informaatiot ottivat toisistaan sen verran kipinää, että tein provosoivan kuvamanipulaation. Hyvän maun rima värisee kannattimillaan, mutta päätin kuitenkin julkaista kuvan. Asiat ovat harvoin joko tai. Ja vaikka olisivatkin, juttuni johtopäätös on aivan muualla: minussa itsessäni, ehkä sinussakin.

Näyttää siltä, että Laajasalon elastisesta omatunnosta vedetään ne tavanomaiset johtopäätökset ja uhkaillaan kirkosta eroamisella. Ja toisin päin. Sosiaalipolitiikan proffa ilmoittaa, ettei osallistu enää samoille kirkollisvaalilistoille Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan, Johanna Korhosen kanssa, joka vaatii taloussotkuille selvitystä.

Tarjotaan puheenvuoro piispalle itselleen. Ote haastattelusta löytyy Kodin kuvalehden verkkosivulta 13.4.2017, jolloin Laajasalo oli vielä Kallion kirkon kirkkoherra:

”Jos ihminen on ajanut ylinopeutta, tuntuu oikeudenmukaiselta, että hän saa siitä sakot. Jos hän on pienituloinen, hän saa kohtuullisuuden nimissä pienemmät sakot. Sekin on helppo hyväksyä. Laki on looginen. Siinä toteutuu oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus.

Armo sen sijaan loukkaa oikeudentajuamme, koska armo on kaikille sama. Se menee tappiin asti. Murhamies ja lainkirjainta noudattava esimerkkikansalainen ovat samalla viivalla. Armon vaakakupissa ei paina vähäpäästöinen auto eikä Punaisen Ristin kuukausilahjoitus.

Minut armo pudottaa polvilleni uudestaan ja uudestaan. Ilman armoa en voisi toimia virassani enkä luottamustehtävässäni World Visionin hallituksessa. Siellä saan kuulla eri puolilta maailmaa yksityiskohtaista dataa kärsimyksestä. Saatamme joutua pohtimaan, lopetammeko rahoituksen sokeiden lasten koululta vai lapsi-prostituoitujen kuntoutukselta.

Voin syyttää maailmanpolitiikkaa ja kehitysapurahojen leikkauksia, mutta se ei poista vastuuta eikä kärsimystä. Niiden edessä ihminen vajoaa polvilleen, eikä jäljellä ole muuta kuin armo.”

Mitä minun tästä tulisi ajatella? Että armon automaatti kuittaa arveluttavatkin teot? Että hyväosaisten pitäisi tyytyä edes kohtuuteen? Ja vielä: että apurahakirjailijan ei kannata hassata hyväntekeväisyyteen? Että Kirkon ulkomaanavulle on turha lahjoittaa, koska nälkää näkevät yöpyvät pakolaisleireillä ja piispa Kuninkaan sviitissä?

Johtopäätökseni on tämä. Kävelen peilin eteen ja kysyn itseltäni: ”miten minä hoidan oman tonttini?” Muuttuuko maailma jos annan toisten tekojen ohjata käytöstäni? Miten helppo onkaan paheksua muiden käytöstä vaikka omassanikin on toivomisen varaa? Kirkon rahankäytön valvonta näyttää olevan mennen maailman puuhia. Toivottavasti kuva nyt kirkastuu. Omalta tililtäni lähtee edelleen vaatimaton kymppi kuussa Kansainväliselle solidaarisuussäätiölle. Ja joskus jotain myös Kirkon ulkomaanavulle.

Julkaisin kaksi vuotta sitten kokoelman Piru parka – pessimistin aforismit, En tosin omalla nimelläni, vaan asialla oli alter egoni Onni Vähälä. Tällainenkin kiteytys kirjasta löytyy: ”Kun et anna rahaa hyväntekeväisyyteen, voit olla entistä varmempi ettei se kuitenkaan perille mene.” Lopetan runoon, joka löytyy maailmantilanteen päivittävästä kokoelmastani Babel (Palladium Kirjat 2013).

Dadaabin pakolaisleiri, Kenian ja Somalian raja. Kuva: Thomas Mukaya

Afrikan sarvi – kaunis nimi

kuin Yksisarvinen, Merenneito tai Serafi

jotka luotuaan Jumala päätti jättää ne näkymättömiksi.

Afrikan sarvi on jäänyt vettä vaille ja kärsii,

sen kaakkoiskulmaan on kasvanut

maailman suurin pakolaiskeskus:

”Iisha-tyttö syntyi akaasiapuun alle

Kenian ja somalian rajalla viime viikolla.

Kymmenientuhansien muiden tavoin

Iishan äiti oli kävellyt viikkojen matkan

kuivuuden koettelemasta Somaliasta kohti Kenniaa.

Viimeisillään raskaana oleva äiti kantoi mukanaan

viittä lasta kohti Dadaabin pakolaisleiriä.

– Kävelimme 22 päivää pelkän veden voimalla.

Synnytyksen jälkeen en ole syönyt mitään.”

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Irja Askola: ”He ovat Väärässä”

2. Jumala loi ihmisen kuvakseen – tuliko tehtyä sekä priimaa että sekundaa?

……………………………………………..