Juuri nyt luvussa olevat kirjat: José Saramagon Baltasar ja Blimunda on edennyt madellen sivulle 447. Aloitettuna on Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. J P Koskisen Ystäväni Rasputin on jämähtänyt sivulle 215. Työhuoneella odottavat keskeneräiset lähdeaineistot: Janusz Piekalkiewicz, Eurooppa tulessa ja Guido Knopp, Wermacht Hitlerin armeija.
Viimeinen, nopeasti ja samaan soittoon luettu romaani on Anneli Kannon Pyöveli. Johtopäätös: Kannon tuore kirja on intensiivisen kiinnostava Lukuromaani.
Lukuromaani on väkisin väännetty nimike viihdekirjasta. Ikään kuin myönnytys sille, että viihdyttävällä kirjalla voisi olla myös ”taiteellista” arvoa. Kuten onkin. Tänä vuonna fiktiivisen romaanin Pulizerilla palkittiin Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Takakannen mukaan ”Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista…”
Doerrin romaani nousee blogiin aikanaan. Sain vasta käsiini romaanijärkäleen arvostelukappaleen. Pyöveliä ehdin jo ennustella sos-mediassa ensi syksyn Finladia-ehdokkaaksi. Mikä ei tietysti vuoden tässä vaiheessa ole viisasta. Kertokoon kommentti kuitenkin innostuksestani, jonka perusteet tässä lyhyesti.
Sovellan Kannon romaaniin urheilullista ajatusta: kymmenottelua ei voiteta parin lajin huipputuloksella, vaan vahvalla panoksella kaikilla osa-alueilla. Pyöveli on vakuuttavaa työtä kauttaaltaan. Vankalle faktapohjalle rakennettua fiktiota, jota kuljettaa täsmällinen, mutta rikas ja omaleimainen kieli. Ajankuvan huomioiva ja ainutlaatuisen ilmeikäs.
Pyöveli on aiheena mielenkiintoinen ja avaa tämän päivän lukijalle näkökulman 1600-luvun elämään ja yhteiskuntaan, Euroopan pyövelien historiaan ja Suomeenkin yltäneisiin noitavainoihin. Eeppisen ylevää viitekehystä ei kannata pelästyä, romaani kuvaa aihettaan käden ja kirveen mitan etäisyydeltä. Selitysten kaaret on tyystin karsittu, tarina elää hetkessä, rytmittää kerronnan aikamuotoja ja käyttää usein preesensiä.
Romaania kuljettaa osin kaikkitietävä kertoja, välillä lyhyiden lukujen äänessä on subjektiivinen minä. Tarina punoo yhteen pyövelin, tuomarin ja apteekkarin elämänlangat. Kanto on hylännyt tarkoitushakuisen juonikuvion, nyt lukemisen imu muodostuu itse aiheen käsittelystä ja ajankuvan tarinoiden limittämisestä ja niiden vastavoimista. Lopputulos muistuttaa veteen viskattua kiveä – ajattelun renkaat lähtevät laajenemaan.
Yhteiskunnan ja yksilön rajat, laki ja järjestys, säätykierto, usko ja taikausko, rahan valta ja moraalin pohdinta ovat romaanin keskeisiä teemoja. Niiden parissa Kanto on tehnyt mittavan lähdetyön. Lopun kirjallisuusluettelosta löytyy liki 30 nimikettä.
Pyövelin rakenne suosii mainitsemaani ”samaan soittoon” lukemista. Romaanin 382 sivua on jaettu yhdeksäänkymmeneenviiteen lyhyeen lukuun. Jos kerronnan vaivattomuudessa ja historiallisen aineksen käsittelyssä pitäisi hakea Pyövelille sukulainen, mieleen nousee Per Olov Enquistin vuonna 1999 August-palkittu romaani Henkilääkäri.
Kiteytys: asioita on hyvä tietää, siihen auttaa fakta. Kun asioita pitäisi ymmärtää, tarvitaan lisäksi fiktiota. Pyöveli herättää henkiin yli kolmensadan vuoden takaisen maailman.
Anneli Kanto (s.1950) on kirjoittanut romaaneja, palkittuja lasten ja nuorten kirjoja, näytelmiä sekä käsikirjoituksia tv-draamoihin. Ilmaistaan asia näin: Kanto on kirjailijana rautainen ammattilainen. Niin kova luu, että sellaiset ovat tässä maassa harvassa.
………………………………..
Ekstralinkit:
Nappiin osunut Finlandia-veikkaus.
Finlandia-voittaja, joka jätti kylmäksi.
………………………………..