Anneli Kanto ja Lahtarit – kun sota karkaa käsistä

Blogi nostaa päivitykseen Anneli Kannon tuoreen romaanin Lahtarit. (Gummerus 2017) Lainaan luonnehdinnan kustantajan esittelystä, jotta päästään pikaisesti alkuasetelmiin.

”Lahtarit kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä Vaasasta Viipuriin. Eri rekistereitä taidokkaasti hyödyntävä teos on tarkka ja todelta tuntuva kuvaus kansalaissodan kaoottisuudesta ja raakuudesta. Mosaiikkimaisesti rakennetussa historiallisessa romaanissa ääneen pääsevät nuorten suojeluskuntalaisten lisäksi niin jääkäri, rintamalääkäri, muonittaja, arkuttaja, englantilainen kääntäjä kuin suomenhevonenkin.

Kanto yhdistää romaaniin dokumentaarista ainesta: päiväkäskyjä, sanomalehtikirjoituksia sekä otteita muistelmista ja kirjeistä. Lahtarit ilmestyy kansalaissodan alkamisen vuosipäivänä 27.1.2017. Se on sisarteos Kannon romaanille Veriruusut (2008), joka kertoi punaisista naiskaartilaisista.”

En kuvitellut olevani kirjan varsinaista kohderyhmää. Suurin syy lienee, etten lukijana uskonut löytäväni enää kiinnostavaa ja tuoretta näkökulmaa paljon käsiteltyyn aiheeseen. Nyt on kuitenkin käännettävä kelkka ja nostettava tähän muutama kiteytys, joiden vuoksi uskallan suositella kirjaa mahdollisimman monelle lukijalle.

1. Romaani hakee muotonsa ja rakenteensa aiheen mukaan. Lahtarit on kirjoitettu kaleidoskooppimaisesti eri kertojien tarinalliseen jatkumoon. Näkökulmien vaihtaminen monipuolistaa menneen ”todellisuuden”  lähtökohtia, ajankuvaa, ideologioita ja moraalikoodistoa. Lyhyiksi pirstotut luvut tukevat sodan kaoottisiksi kehittyviä tunnelmia.

2. Kanto kertoo saaneensa innostuksen aiheeseen löydettyään isoisänsä valkoisten sotilaiden ryhmäkuvasta. Ehkä juuri tästä seuraa koko romaanin kantavin voima. Kirjoittajalla on emotionaalinen vastuu tekstistään. Eri kertojat ovat taustoineen vahvasti läsnä tarinassa ja kirjailija kykenee seisomaan uskottavasti heidän henkilökuviensa takana.

3. Historiallinen romaani ei voi pyrkiä tunnontarkkaan jäljitelmään menneestä. ”Uskottavuuden illuusio” vaatii kurottamaan samanaikaisesti kadonneeseen aikaan ja lukijan nykyhetken todellisuuteen. Kanto saa romaaniinsa eloa ja vaihtelua kerronnan rekistereihin eri murteiden käytöllä. Murteita ei voi sinällään litteroida, mutta Lahtareiden puheenparren modifiointi on nautittavaa luettavaa.

4. Kanto tekee romaaninsa osoittelematta ja limittää dokumentaarisen aineksen, taustatyönsä ja henkilöiden fiktiiviset ajatukset ja kokemukset luontevasti toisiinsa. Lopputulos on sutjakkaa luettavaa. Kanto rakentaa henkilöilleen myös sodan jälkeisen tulevaisuuden, kenelle ristiriitaisemman, kenelle seesteisemmän.

Lopuksi: kustantajan esittely puhuu kansalaissodasta, joku toinen kapinasta tai vapaussodasta. Edesmennyt äitini käytti ilmausta: ”Kun alkoi se venäläisten poisajo Suomesta.” Kyllä hänkin lopputilanteen tajusi, mutta ilmaus kertoo miten vähin valmiuksin ja ylevin ideologioin taisteluihin lähdettiin, miten järkyttävää jälkeä sisällissodasta seurasi, kun tilanne karkasi käsistä puolin ja toisin. Lahtarit on monin tavoin täsmäkirja tähän vuoteen!

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Anneli Kanto ja Pyöveli

2. Uskottavuuden illuusio – ihme juttu

………………………………………………

Pyöveli

Juuri nyt luvussa olevat kirjat: José Saramagon Baltasar ja Blimunda on edennyt madellen sivulle 447. Aloitettuna on Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. J P Koskisen Ystäväni Rasputin on jämähtänyt sivulle 215. Työhuoneella odottavat keskeneräiset lähdeaineistot: Janusz Piekalkiewicz, Eurooppa tulessa ja Guido Knopp, Wermacht Hitlerin armeija.

Kanto

Viimeinen, nopeasti ja samaan soittoon luettu romaani on Anneli Kannon Pyöveli. Johtopäätös: Kannon tuore kirja on intensiivisen kiinnostava Lukuromaani.

Lukuromaani on väkisin väännetty nimike viihdekirjasta. Ikään kuin myönnytys sille, että viihdyttävällä kirjalla voisi olla myös ”taiteellista” arvoa. Kuten onkin. Tänä vuonna fiktiivisen romaanin Pulizerilla palkittiin Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Takakannen mukaan ”Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista…”

Doerrin romaani nousee blogiin aikanaan. Sain vasta käsiini romaanijärkäleen arvostelukappaleen. Pyöveliä ehdin jo ennustella sos-mediassa ensi syksyn Finladia-ehdokkaaksi. Mikä ei tietysti vuoden tässä vaiheessa ole viisasta. Kertokoon kommentti kuitenkin innostuksestani, jonka perusteet tässä lyhyesti.

Sovellan Kannon romaaniin urheilullista ajatusta: kymmenottelua ei voiteta parin lajin huipputuloksella, vaan vahvalla panoksella kaikilla osa-alueilla. Pyöveli on vakuuttavaa työtä kauttaaltaan. Vankalle faktapohjalle rakennettua fiktiota, jota kuljettaa täsmällinen, mutta rikas ja omaleimainen kieli. Ajankuvan huomioiva ja ainutlaatuisen ilmeikäs.

Pyöveli on aiheena mielenkiintoinen ja avaa tämän päivän lukijalle näkökulman 1600-luvun elämään ja yhteiskuntaan, Euroopan pyövelien historiaan ja Suomeenkin yltäneisiin noitavainoihin. Eeppisen ylevää viitekehystä ei kannata pelästyä, romaani kuvaa aihettaan käden ja kirveen mitan etäisyydeltä. Selitysten kaaret on tyystin karsittu, tarina elää hetkessä, rytmittää kerronnan aikamuotoja ja käyttää usein preesensiä.

Romaania kuljettaa osin kaikkitietävä kertoja, välillä lyhyiden lukujen äänessä on subjektiivinen minä. Tarina punoo yhteen pyövelin, tuomarin ja apteekkarin elämänlangat. Kanto on hylännyt tarkoitushakuisen juonikuvion, nyt lukemisen imu muodostuu itse aiheen käsittelystä ja ajankuvan tarinoiden limittämisestä ja niiden vastavoimista. Lopputulos muistuttaa veteen viskattua kiveä – ajattelun renkaat lähtevät laajenemaan.

Yhteiskunnan ja yksilön rajat, laki ja järjestys, säätykierto, usko ja taikausko, rahan valta ja moraalin pohdinta ovat romaanin keskeisiä teemoja. Niiden parissa Kanto on tehnyt mittavan lähdetyön. Lopun kirjallisuusluettelosta löytyy liki 30 nimikettä.

Pyövelin rakenne suosii mainitsemaani ”samaan soittoon” lukemista. Romaanin 382 sivua on jaettu yhdeksäänkymmeneenviiteen lyhyeen lukuun. Jos kerronnan vaivattomuudessa ja historiallisen aineksen käsittelyssä pitäisi hakea Pyövelille sukulainen, mieleen nousee Per Olov Enquistin vuonna 1999 August-palkittu romaani Henkilääkäri.

Kiteytys: asioita on hyvä tietää, siihen auttaa fakta. Kun asioita pitäisi ymmärtää, tarvitaan lisäksi fiktiota. Pyöveli herättää henkiin yli kolmensadan vuoden takaisen maailman.

Anneli Kanto (s.1950) on kirjoittanut romaaneja, palkittuja lasten ja nuorten kirjoja, näytelmiä sekä käsikirjoituksia tv-draamoihin. Ilmaistaan asia näin: Kanto on kirjailijana rautainen ammattilainen. Niin kova luu, että sellaiset ovat tässä maassa harvassa.

………………………………..

Ekstralinkit:

Nappiin osunut Finlandia-veikkaus.

Finlandia-voittaja, joka jätti kylmäksi.

………………………………..

Älytön äyriäinen ja Oravaisten oravat

Kun lukijalla on ikää reilut pari vuotta, Limerikkirunojen hienoudet jäävät vielä piiloon. Kuvat aiheuttavat enemmän kysymyksiä. Mutta hauska on Gnuta tai Coloradokuoriaista hämmästellä kirjailijan omistuksella varustetusta kirjasta: ”Saimalle eläimellisin terveisin, Anneli Kanto”.

Älyttömässä äyriäisessä on aakkosten verran eläinrunoja Kaisa Rekisen kuvittamana. Limerikki on muutaman säkeen mittainen runoformaatti. Vastaavia on sorvattu keskiajalta saakka, mutta englantilainen Edvard Lear (s.1812) teki lajista suositun kahdella teoksellaan, joista ensimmäinen A Book of Nonsense julkaistiin 1846.

Alkujaan suullinen kansanperinne vakiintui irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan nimensä saaneeksi viisisäkeiseksi ”pilkka- tai komparunoksi”. Alkurivillä pitäisi mainita jonkin paikan maantieteellinen erisnimi. Seuraava säe muodostaa sen kanssa loppusoinnun. Seuraavat kaksi omat loppusointunsa, ja viimeinen rivi rimmaa ensimmäisen kanssa. Riimikaavaksi pelkistettynä: a a b b a

Limerikki on aina huumorilla höystetty. Säkeet saattavat olla terävän ironisia, mutta lapsillekin suunnattuina viidessä rivissä – tai ainakin rivien välissä voi halutessaan nähdä syvempää sisältöä:

”Voi”, huudahti Kerimäen kirkon rotta.

”Olen aivan ravinnotta!

Kauniita sanoja, virsilauluja,

kyllä piisaa ja kuvatauluja.

Vaan juusto puuttuu, se on totta.”

……………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa kertoo oman lapsuuteni mielikirjat. Lisäksi jutusta löytyy jatkolinkki Lastenkirjahyllyyn, valtakunnan kattavimpaan lasten- ja nuortenkirjablogiin.

……………………………………….