Liian vaikea kysymys vastattavaksi

Kun yleisö pääsee tiedustelemaan haastattelussa kirjailijalta jotain, vakiokysymys napsahtaa kohdalle ennemmin tai myöhemmin: ”Kuka on suosikkikirjailijasi – entä paras lukemasi kirja?”

Kysymykseen ei ole vastausta. Voisin tietysti mukailla Tolstoin Anna Kareninan aloitusta ja soveltaa sen muotoon: ”Kaikki huonot kirjat ovat toistensa kaltaisia, jokainen hyvä kirja on hyvä omalla tavallaan.” Pidempi vastaus löytyy jutusta Sadan kirjan kirjava lista, jonka julkaisin täällä 28.1.2011

Per Olov Enquist, kuva Maurice Haak.

Puolikas kirjan elämästä kuuluu lukijalle. Ja lopulta, vuosikausien sulattamat rivit ovat muuttuneet kokonaan vastaanottajan omaisuudeksi. Kirjailija on kuihtunut olemattomiin, itse kirjallakaan ei ole enää merkitystä. On vain jälki, jonka teksti on jättänyt. Ja jos kirja on ollut kyllin hyvä, se on muuttanut lukijansa persoonaa.

Ja paradoksin valossa katsottuna: joskus egon muokkaamiseen kykenee huonokin kirja. Ja se, mikä joskus on tuntunut merkityksellistä, voi kadottaa gloriansa. Ihminen muuttuu.

Jos alussa esitetty kysymys kuuluisi: ”Mitä mielenkiintoista olet viimeaikoina lukenut?”, siihen olisi mahdollista vastata. Otetaan esimerkki: Per Olov Enquist julkaisi romaaninsa Livläkarens besök 1999. Ruotsalaiset palkitsivat Augustilla, Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Britanniassa ojennettiin parhaan käännösromaanin palkinto. Antero Tiusasen suomennos sai nimekseen Henkilääkäri.

Olen lukenut Enquistin kirjat käänteisessä julkaisujärjestyksessä: Blanche ja Marie sekä Matkamies menivät silkasta mielenkiinnosta. Vasta aiemmin julkaistu Henkilääkäri säväytti jännitteensä säilyttävänä romaanina.

Enquistin kirjoittajanlaatu on täysin omanlaisensa. Pohjana on faktinen ja dokumentaarinen kieli, joka koko ajan ikään kuin taistelee fiktioksi ja romaaniksi muuttumista vastaan. Syntyy vaikutelma kiisselikattilaan pudonneesta kivestä. Sekoittaessa kolahtelee.

Edellinen efekti luo jäljittelemättömän tavan kuljettaa tarinaa eteenpäin. Kirjojen loppua ei ole tyylikästä paljastaa. Tässä tapauksessa sillä ei ole merkitystäkään, matka on niin intensiivinen, ettei päätepisteen valaistumiselle jää sijaa. Aloituskappale on tyhjentävyydessään komea. Siinä Enquist kiteyttää tiiliskiviromaaninsa yhteen virkkeeseen:

”Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet mestattiin.”

Kristian seitsemäs nousi Tanskan valtaistuimelle 17-vuotiaana. Hän kärsi vakavista mielenhäiriöistä. Enquist esittää yhden ilmeisen kasvatuksellisen syyn: ”Luonnollista olivat näytelmät. Täytyi opetella ulkoa, mutta ei ymmärtää. Kristian oli Jumalan valittu. Hän oli kaiken yläpuolella ja samalla kaikkein viheliäisin. Ainoa toistuva asia oli että hän sai aina selkäänsä.”

Henkilääkärin tarinaan kiertyy runsaasti draaman aineksia: yhteiskuntakuvaa valistusajan Tanskasta, hovin elämää ja juonittelua, rakkauden mahdottomuutta ja mahdollisuuksia. Lopulta kaikkea käynnissä pitäväksi sanaksi jää vain yksi – sama kuin tänään: Valta.

Enquistin romaani kokoaa historiallisen tiedon, vallankäytön psykologian ja kirjallisen briljanssin samaan pakettiin. Mielenkiintoinen kirja – ja antaumuksella luettu.

(kuva Enquistin haastattelusta: Maurice Haak)

5 Replies to “Liian vaikea kysymys vastattavaksi”

  1. ”jos kirja on ollut kyllin hyvä, se on muuttanut lukijansa persoonaa” on kyllä aika vahvasti sanottu. Ehkä joskus niinkin käy, mutta silloin asiaan täytynee liityä muutakin, esimerkiksi lukijan herkistynyt vastaanottokyky ja kirjassa vaikuttavan asian tuleminen lähelle jotain lukijan läpikäymää ongelmaa tai kriisiä. Kirja (”hyvä” tai ”huono”, joka tapauksessa sellainen joka vetoaa johonkin tai koskettaa lukijassa jotain) voi sysätä lukijan ajatukset uusille urille, antaa hänelle jonkun mahdollisen vastauksen tietyssä elämäntilanteessa, vaikuttaa vahvasti jne. Mutta muuttaa persoonaa?

  2. No jaa… kärjistetty esimerkki voisi olla Raamattu. Vähemmän kärjistettyä kaikki ”esoteeriset” opukset. (Keskusteluja Jumalan kanssa 1-3, Kelttiläinen kansanviisaus, Ohjat omissa käsissä…) Tunnen ihmisiä, joiden ajattelu on muuttunut heidän ahmittuaan kaikki Paulo Coelhot.

    Mutta koska nyt puhutaan ”hyvistä” kirjoista, tai tarkennettuna kaunokirjallisuudesta, pitää mainita jotain omakohtaista. Otan vain kaksi esimerkkiä: Michel Montaignen esseet ja Euroopan runousakatemian perustajan, Alain Bosquetin runokokoelman Jumalan piina.

    Jos kirjat eivät ole muuttaneet persoonallisuuttani, ne ovat ainakin helpottaneet sitä etten ole, enkä haluakkaan olla tänään sama kuin huomenna. Kaikki on väliaikaista, olo täällä jatkuvan muutoksen prosessi. Noin kuluneesti ilmaistuna.

  3. Pakko mainita vielä yksi nimi ja kaksi kirjaa. Murrosikäiseen mieleeni vaikutti voimakkasti Herman Hessen Arosusi ja Matka aamun maahan. En varmasti enää katsonut niiden jälkeen maailmaa samoin silmin. Nyt en niitä uskalla enää avata. Kaiken lukemani jälkeen persoonani on aivan toinen, uskoisin.
    Niin kuin laivan kurssin kääntyessä vain piirun, määränpää satojen kilometrien päässä vaihtuu aivan muuksi.

  4. Tapasin Enqvistin KV. PENin kokouksessa Berliinissä joitakin vuosia sitten. Harvinaisen jalat maassa oleva ja vaatimaton kirjailija, joka ei pitänyt todellakaan itsestään meteliä (vaikka olisi hyvin voinut pitää). Meillä oli antoisia juttuhetkiä hänen esiintymisensä jälkeen. Muistelen lämmöllä häntä. Olisi pitänyt tehdä juttu hänestä. Vielä ehdin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!