Päivän postaus on lyhyt, mutta sitäkin laadukkaampi. Esimerkki tulee nobelistin kynästä. Maailmanluokkaan yltäviä romaanin aloituksia on harvassa. Tolstoin virkettä, joka tässä yhteydessä useimmin mainitaan, en toista enkä kummoisena pidä.
Gliffhanger on houkutin, jonka kirjailija heittää säännöllisin väliajoin lukijalle, jottei tämä voisi jättää tarinaa kesken. Monologiromaanissaan Maan sydämessä J.M.Coetzee tekee kirjan asetelman selväksi heti alkuriveillä. Ensimmäinen koukku heitetään jo kappaleen viimeisessä, kolmen sanan lauseessa:
”Tänään isäni toi kotiin uuden morsiamensa. He tulivat klip-klop tasangon halki rattailla, joita veti hevonen strutsinsulka otsalla heiluen, pölyisenä pitkän ajon jälkeen. Tai ehkä heitä veti kaksi aasia töyhtöineen, sekin on mahdollista. Isälläni oli musta hännystakkinsa ja silinterinsä, hänen morsiamellaan leveälierinen hellehattu ja valkoinen puku, tiukka uumalta ja kaulasta. Enempää yksityiskohtia en voi kertoa ellen ala koristella, sillä en ollut katsomassa. Olin huoneessani ikkunaluukkujen takana, myöhäisen iltapäivän kuultavanvihreässä puolipimeässä, lukien kirjaa tai todennäköisemmin selälläni kostea pyyhe silmien päällä tappelemassa migreeniä vastaan. Minä olen se joka pysyttelee huoneessaan lukemassa tai kirjoittamassa tai tappelemassa migreenejä vastaan. Siirtokunnat ovat täynnä sellaisia tyttöjä, mutta luulen ettei ketään kaltaistani ääritapausta. Isäni on se joka astelee lattialankuilla edestakaisin, edestakaisin verkkaisissa mustissa saappaissaan. Ja sitten, kolmantena, on uusi vaimo joka makaa pitkään vuoteessa. Siinä ovat vastustajat.”
……………….
J.M.Coetzee (s.1940) Lukuisia palkintoja sekä kirjallisuuden Nobel 2003. Julkaissut neljätoista romaania ja esseitä. Maan sydämessä ilmestyi Seppo Loposen suomennoksena 1986. Coetzeen teksti tunkeutuu ihmisenä olemisen psyykeen ja ytimeen. Nadine Gordimerin sanoin: ”Sieltä hän löytää enemmän kuin useimmat ihmiset koskaan saavat itsestään tietää.”
Toinen esimerkki Coetzeen julmankauniista tekstistä löytyy kolmen vuoden takaisesta postauksestani täältä.
Kirjan kansi: Anna Lehtonen