Vahva kaunis nainen

Lyhyt päivitys eilisen Tyttöjen päivän kunniaksi. Voisi tietysti ajatella, että tekstini loppukiteytys ottaa myös kantaa Yhdysvaltain presidentin vaaleihin. Toivoa sopii, että maan 58. presidentti, joka astuu virkaansa kahdeskymmenes tammikuuta 2017, on nainen.

Marilyn Nelson. Kuva: www.dodgepoetry.org
Marilyn Nelson. Kuva: www.dodgepoetry.org

Suomentelen joskus runoja omaksi ilokseni. Näin löysin myös palkitun Marilyn Nelsonin, 1946 syntyneen amerikkalaisrunoilijan. Hänen lyhyissä ja näennäisen yksinkertaisissa teksteissään on tehoa ja huumoria, rivit eivät sulkeudu, vaan jäävät jatkumaan lukijan mielessä.

Henri Matisse (1923)
Henri Matisse (1923)

Nainen peilissä on suosittu aihe koko taidehistorian mitalta. Valitsin kaksi kuvaa osapuilleen samalta aikakaudelta: ekspressionista fauvismia ja surrealismia. Ne varioivat Marilyn Nelsonin kahdeksan rivin hienoa kiteytystä, jonka nimestä nappasin juttuni otsikon.

Paul Delvaux (1948)
Paul Delvaux (1948)

Vahva kaunis nainen

tapasi minut peilissä

yhtenä yönä.

Hei,

minä sanoin,

mitä sinä täällä teet?

Hän kysyi minulta

saman kysymyksen.

……………………………………………..

Blogin ekstralinkissä:

Parin vuoden takainen nobelveikkaukseni on edelleen voimassa

……………………………………………..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!