Hyvä suomentaja on kuin antiikin puolijumala Prometheus!

Olen lukenut itävaltalaiselta Thomas Bernhardilta (1931–1989) romaanit: Hakkuu – Muuan mielenkuohu, Syy, Haaskio ja viimeksi hänen vajaa vuosi sitten suomennetun esikoisteoksensa Pakkanen. (Teos) Romaani ilmestyi 1963 ja teki Bernhardista kotimaassaan kiistellyn hahmon. Kaikki eivät modernistia ja ”pilkkakirvestä” ymmärtäneet. Jotkut osasivat arvostaa heti. Ingebor Bahmann kirjoitti: ”Vuosien ajan on pohdittu, miltä uusi voisi näyttää. Tässä se nyt on, uusi.”

Thomas Benhard. Kuva elpais.com

Bernhard on kaiken ulkopuolelle asettuva, totaalinen outsider ja nihilisti – kirjailijana yhteiskunnan sekä yksilön arvojen ja ajatusten kyseenalaistaja. Omaperäisellä otteellaan hän on varannut kirjallisuuden kentältä itselleen tontin, jolle kukaan muu ei voi plagioimatta astua. Etäistä sukulaisuutta voisi hakea José Saramagon (Nobel 1998) tajunnanvirrasta ja sivujen mittaisista virkkeistä.

Jos ei ollut Bernhard ”profeetta omalla maallaan”, laajempi näkökanta pitää häntä yhtenä tärkeimmistä toisen maailmansodan jälkeisistä kirjailijoista. Netistä löytyy Bernhardin henkilötietoa hyvin. Kirjat kirkastuvat lukemalla, niille erittäin vahva suositukseni. Tämänkertainen päivitykseni kääntää fokuksen suomennoksiin.

Tarja Roinila, kääntäjien valtionpalkinto 2010. Kuva: Turun Sanomat, Markku Ojala

Bernhardin bibliografiasta löytyy noin 60 julkaisua: proosaa, lyriikkaa, näytelmiä. Kuusitoista teosta on suomennettu, tekijöinä Olli Sarrivaara ja Tarja Roinila. Ja mikä mielenkiintoisinta, viimeksi lukemani esikoisteoksen lopussa on Roinilan jälkisanat: Kova pakkanen Otteita suomentajan työpäiväkirjasta. Kaksikymmentäkahdeksan sivua, joiden lukemista suosittelen kaikille, jotka eivät osaa arvostaa kääntäjän työtä alkuperäistekstin veroiseksi. 

Työpäiväkirjassa on merkintöjä puolentoista vuoden ajalta. Alussa Roinila kertoo elämänsä vaikeimmasta käännöstyöstä: Bernhardin Amras, kolmen pienoisromaanin kokonaisuus, josta hän oli tehnyt yksitoista versiota! Pakkasessa on nelinkertainen määrä tekstiä ja ensimmäinen päiväkirjamerkintä päättyy toteamukseen: ”Pelottaa.”

Seuraavissa merkinnöissä ollaan jo Straelenin kansainvälisessä käännöstyöpajassa keskustelemassa tekstin ongelmakohdista. Roinila tarjoaa myös esimerkkejä, miten hänen ensimmäiset käännösvirkkeensä ovat hioutuneet yhä terävämmiksi.

”En halvaannu, koska kieliero ei ole kääntämisen ydintä, ei ’käännösongelmien’ lähde”, Roinila kirjoittaa. ”Inhoan sanaa ’käännösongelma’ juuri siksi, että sitä usein käytetään juuri kielten rakenne-erojen problematisointiin: voi kauhea, mitä nyt tehdä, kun suomessa ei ole konjunktiivia? No, pitää kirjoittaa Pakkanen suomeksi. Kyllä suomi keinot keksii.”

Roinila kaivaa esiin myös alkuperäistekstin sanoja, jotka jäävät vaivaamaan ja vaativat huomiota yhä uudelleen: ”Teksti sanoo: katso tätä sanaa! Ja tätä! Katso miten kielen osat törröttävät. Katso mitä kielelle on tapahtunut; se on pommitettu hajalle. Ja on kuin jokainen sana pitäisi nyt keksiä uudelleen (niinhän minun pitääkin).”

Pakkanen on sirpaloitunut kirja, jossa ”juonta” riittää vain nimeksi. Olen käännellyt 360-sivuisen romaanin koirankorville ja tehnyt merkintöjä marginaaleihin – teksti on täynnä kirkkaita, liki aforistisia havaintoja ja kokonaisuus kulkee niiden varassa. Kääntäjän on luettava itsensä sisään tekstin ja kirjailijan ajatusmaailmaan. Lopputuloksena on itsenäinen taideteos.

Mitä olisi maailmankirjallisuus, tai vähäisempikin teksti, ilman tarkasti aistittua, sisäistettyä ja luovaa käännöstä. Loistavasti suomennetun tekstin aistii muutamasta sivusta, vaikka ei alkuperäistä kieltä osaisikaan. Mitä enemmän luen, sitä suuremmaksi kasvaa kunnioitukseni kääntäjien ammattitaitoa kohtaan. Suomentaja on kuin antiikin puolijumala Prometheus, joka varasti jumalilta tulen ja luovutti sen ihmisten käyttöön. 

…………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Kaijamari Sivillin upea käännösnäyte. 

2. Yhdeksän vuoden takainen juttu: Miten suomentaa Barbara ja Brestin verisade?

…………………………………

3 Replies to “Hyvä suomentaja on kuin antiikin puolijumala Prometheus!”

  1. Kiitos, hyvä Juho Siro, edelleen sangen ajankohtaisen kirjailijan esille nostosta – ja juuri käännöstyön näkökulmasta. Meillä on Thomas Bernhard pienessä lukupiirissämme juuri parhaillaan tarkastelussa. Ystävä lukee alkukielellä koska tuntee saksan kielen likimain kuin itävaltalaiset, mutta meistä useimmilta varmasti jäisivät Bernhardin loistokkaat teokset kokematta ilman kahta taitavaa ja asiantuntevaa suomentajaa.

  2. Kyllä kunnioitan minäkin Olli Sarrivaaraa ja Tarja Roinilaa, jotka ovat sana sanalta joutuneet (saanut armon) elää pitkiä aikoja kylki kyljessä Thomas Bernhardin lumoavassa ilmapiirissä. He ovat päässeet ihon pintaa syvemmälle käännöstyössään ja mahdollistaneet siten monen saksaa osaamattoman lukijan pääsyn maailmaan, joka on ainutlaatuisuudessaan lyömätön.

    Jos pitäisi mainita, mikä kirja on eniten riemastuttanut ja tehnyt hyvän olon elämäni aikana, se on Hakkuu, Muuan mielenkuohu. Se sai minut metsästämään kaikki mahdolliset myöhemmin saatavilla olevat Bernhardn teokset, jotka kukin vuorollaan ovat saaneet minut outoon, kuin lumottuun mielentilaan. MIKSI? Siinäpä se. Eivätkö ne ole kaikki pikemminkin luotaan työntäviä vaikeuksien ja negatiivisuuden täyttämiä tutkielmia? Ovat. Mutta samalla ne oikaisevat elämää ja tekevät siitä siedettävän, ymmärtäväisen ja rehellisen. Ne tulevat kaikki niin lähelle omaa totuuttani kuin kirjoitettu sana voi tulla.

    Toiseksi parhaana kaikenmaailman lukemistani kirjoista sijoittaisin lukuelämykseksenä Marcel Proustin 10-osaisen sarjan Kadonnutta aikaa etsimässä. Kesti kauan ennen kuin sain ne kaikki ”asumaan” toistensa viereen. Olen lukenut ne siinä järjestyksessä, kun olen käsiini saanut, mutta nyt aloitin uudelleen lukemisen ensimmäisestä osasta, jossa olen puolivälissä. Pitkä on matka edessä. Pitkä, mutta antelias.

  3. Hei.
    Luin Thomas Bernhardin teoksia muutama vuosi sitten ja ne kolahtivat aika tavalla. Nyt, tämän blogikirjoituksesi innoittamana, palasin takaisin hänen kirjoihinsa; luen parasta aikaa Vanhoja mestareita teosta, tai Gamla mästare, niin kuin kirja nimi kuuluu täkäläisellä kielellä.
    Kirjaa lukiessa heräsi ajatus millainen vaikutus hänellä on ollut suomalaiseen kirjallisuuteen?
    Tällä puolen lahden Carl-Johan Vallgren joutui plagiointisyytteeseen vuonna 1998 ilmestyneen För herr Bachmanns broschyr-kirjan jälkeen. Hyvällä tahdolla kirjaa voi kutsua kunnianosoitukseksi Bernhardille.
    Täällä Ruotsissa on hieman huonot mahdollisuudet seurata suomalaista nykykirjallisuutta; se vaatii paksua lompakkoa jota minulla valitettavasti ei ole. Kirjastot keskittyvät ostamaan kestosuosikkeja, eli dekkareita, joita en Viisikko ja Agatha Christien kirjojen jälkeen ole lukenut.
    Onko mitään suomalaista kirjallisuusblogisivua, jota kannattaisi seurata?
    Ystävällisin terveisin
    Ilkka Pasanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!