Kirjat, käsis ja kalat!

Kolmen pointin pikapostaus.

1. KIRJAT: luin juuri Sebastian Faulksin (s.1953) romaanin Engelby (suom. Raimo Salminen). Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Kannen lieve kertoo, että hän on yksi Ison-Bitannian suosituimmista nykykirjailijoista. Engelby on hänen tähänastisen uransa suurimpia myynti- ja arvostelumenestyksiä.

Pidin psykologisesta romaanista, johon alkaa tarinan edetessä kiertyä trillerimäisiä piirteitä. Ennen kaikkea se on upea mielen valaisu ihmisestä, joka päätyy äärimmäisiin tekoihin. Kielellisesti vetävä Engelby on omaperäinen sekoitus ironian sävyttämää syvällisyyttä. Vahva suositus.

Ja kuinka ollakaan, Laukontorin divarista löytyi vitosella kirjailijan tuorein romaani Viikko joulukuussa. Olen vasta aloittanut kirjan. Vaikutelma ei ole yhtä imaiseva kuin ensituttavuus. Syynä on ”liian” runsaslukuinen henkilögalleria, joka marssitetaan heti ensisivuille. No, näin on käynyt ennenkin. Arundhati Royn Joutavuuksien jumala alkaa yhtä runsaasti. Lopulta kaikki tragediassa löytää paikkansa. Royn kirja on edelleen suosikkilistani kärkipäässä.

2. KÄSIKIRJOITUS: uuden romaanin lähdetyöt vievät aikaa kymmenkertaisesti enemmän kuin kirjoittaminen. Tutkin juuri kaksi päivää Somalian klaaneja, sisällissotaa ja Afrikan sarven tilannetta, Iranin hallintoa ja vallankumousarmeijan toimia sekä uskonnon nimissä harjoitettavaa terrorismia. Kelasin Henri Rosseaun maalauksia ja kaivoin sanoituksen Billie Hollidayn biisiin Strange Fruit. Tuloksena käsikseen päätyi puoli liuskaa tekstiä – vajaa kirjan sivu.

3. KALAT: lauantaina lähdetään viikoksi kirjailijaliiton mökille. Helvi Hämäläinen testamenttasi Mansikkapaikan mökkinsä aikanaan kirjailijaliitolle. Pikkumökistä saneerattiin sauna ja kamari. Viereen rakennettiin suurempi, jossa saattaa yöpyä useampikin henki.

Paikka on keskellä ”ei mitään”, Varkaudesta n.70 kilometriä. Pienen Heinäjärven rannalla ei monta mökkiä ole, joten kalatoiveet ovat korkealla. Toissakesänä nousi kymppikilon hauki. Liian suuri, parempi vaihtoehto olisi kymmenen kilon painoista kalaa. Ahventa ja kuhaa koetetaan kans. Ja vielä. Helvi Hämäläinen on läsnä kokoelmassani Satakieli (Like 2008). Runon nimi on Romanttisen ilmaisun erillisohje:   

Rakkaus – älä kirjoita tekstiin sellaista sanaa, / älä varsinkaan Sielua. Elämä on abstraktio, kaipaus kielletty / ja ikävä vain pahentaa pateettista tilannettasi. Sydän / on siinä rajoilla. Kuolema menettelee vain Venetsiassa – eikä sielläkään. / Pelisi on pelattu! / Puut pilvet kyyhkyt ja kyyneleet, kaikki yhtä arveluttavia. / Tuikkivat tähdet ja kuu, jonka kultainen vati on ripustettu / yöllisen meren ylle, unohda ne heti! / Rakkaani, kyyhkyläiseni, / saattaisitko sinä enempää kuutamosta kertoa kuin / kirjoitusalustansa ylle kumartunut vanhus Kiinassa / tuhatviisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. / Ja voithan aina lukea mitä Helvi H. kirjoittaa vuonna 1944:

…yhdessä viljan kanssa kasvaa kuu, sen syntyessä jyvä on vielä / pehmyt, sen ollessa täysi ovat viljasäkit täydet… sen syntyessä / maalintujen poikueet kulkevat vielä emonsa jäljessä, sen kasvettua / täydeksi ne hajaantuvat raskain siiveniskuin lepikossa, / sen muututtua työaseesta pyöräksi kiitävät muuttolinnut pois / ikään kuin välttyäkseen rusentumasta sen alle. / Kuu, joka muistuttaa ahkerien maatyöläisten käsiin / sopivaa työasetta, vaeltaa kylän yllä. Se on muuttuva raskaaksi / punaiseksi pyöräksi.

……………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Samalla mökillä yhdeksän vuotta sitten

2. Ateenan residenssissä vuoden vaihteessa

………………………………

Minä-Minä vai Sinä-Sinä?

Tämän aamun Hesarissa toimittaja haastattelee Sebastian Faulksia Lontoossa. Mies on yksi Britannian suosituimpia kirjailijoita. Hänen romaaninsa Engelby on juuri julkaistu suomeksi.

Haastattelussa kirjailija kertoo miten tietoisuuden olemus oli alkanut kiinostaa häntä jo edellisen romaaninsa Human Traces aikana. Hän sanoo riemastuneesti haastattelijalleen: ”Identiteetti, minuus – kukaan ei tiedä, onko sitä edes olemassa.” Useimpien neurologien mielestä käsitys minuudesta on vain ”välttämätöntä fiktiota”.

Huomenna julkaistavan kirjani takakansitekstissä lukee: ”Kuka meidän identiteettimme määrittelee – ja onko sitä edes olemassa?” Ihmeellisiä ovat ajatusten tiet. Tai sitten ei. Tottakai kirjailija ihmisen olemusta pohtii. Aiheeseen keskittyvän romaanin kirjoittaminen onkin jo eri juttu.

Sitten asiaan, joka on vaivannut mieltäni. Blogia aloittaessani päätin, ettei tästä saa tulla mitään Minä-Minä -foorumia. Jo edellä luetusta voi päätellä, että toisin kävi. Kirjani julkkareiden jälkeen korjaan kurssia ja lisään Sinä-Sinää.

Aforismit

Kuten olen kertonut, työtilani on vanhassa ja ainutlaatuisessa Suomen Trikoon punatiilitehtaassa Pyynikillä. Saa nähdä kenet kuvataiteilijoista tavoitan ensimmäisenä kertomaan muutaman sanan työstään. Ehkä se on naapurin metalligraafikko, jonka kanssa meillä on ollut kuvaa ja sanaa yhdistäviä projekteja.

Myös jutun kuvan tyyppisiä aforismeja on luvassa silloin tällöin. Lopuksi terveiset viktoriaanisen ajan Lontoosta Oscar Wildelta (1854 – 1900)  ”Jos ei pysty lukemaan kirjaa yhä uudelleen ja uudelleen, ei ole mitään järkeä lukea sitä ollenkaan.”