Palkitseeko Äärimmäisen onnen ministeriö 20 vuoden odotuksen?

Intialainen Arundhati Roy julkaisi esikoisromaaninsa Joutavuuksien jumala vuonna 1997. Teos palkittiin Bookerilla, kirja käännettiin kymmenille kielille ja siitä tuli kansanvälinen myyntimenestys. Roysta tuli yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan taisteleva kansalaisaktivisti, joka julkaisi artikkeleita ja esseitä. Uutta romaania odotettiin kiihkeästi 20 vuotta.

Arundhati Roy. Kuva: Sanjay Kak.

Joutavuuksien jumala kuuluu yhä omaan Top kymppiini. Eroineen ja yhtäläisyyksineen se on otettava pohjaksi arvioitaessa Royn tuoretta romaania Äärimmäisen onnen ministeriö. (Otava. Suom. Hanna Tarkka) Siinä missä Joutavuuksien jumala kertoo intialaisen suvun tragedian, uusi romaani laajenee koko yhteiskuntaa koskevaksi.

Äärimmäisen onnen ministeriön keskiössä on Intian, Pakistanin ja Kashmirin konflikti ja sen myötä muun muassa sota, ihmisoikeudet, vähemmistöt, etniset puhdistukset, kidutus, vapaustaistelut ja pakolaiset… Liki 500-sivuisessa tarinassa Roy nostaa esiin myös kaiken yhteiskuntaa hiertävän epäoikeudenmukaisuuden kasteista korruptioon ja politiikkaan.

Intia, Pakistan ja Kiina ovat jakaneet Kashmirin alueen, jonka levottomuudet kiihtyivät jo 1940-luvulla. Kaksisataatuhatta Kashmirin hindua pakeni 1990-luvulla pakolaisleireille Jammun tasangolle. Äärimuslimien ja äärihindujen kiistat jatkuvat yhä. ”Näinä päivinä Kashmirissa voi tulla tapetuksi siksi, että on jäänyt eloon”, Roy kirjoittaa.

Joutavuuksien jumala rakentaa selkeän, jo antiikin tragedioissa koetellun draaman kaaren. Äärimmäisen onnen ministeriö on lukijalle ”vaikeampi”, lukuisiin suuntiin rönsyävä tarinoiden rihmasto, joka vasta viimeisellä sadalla sivullaan kehii tarinansa rakennetta kokoon. Lukemista ei helpota Royn tapa mainita nimeltä jokainen mitättömässäkin osassa vilahtava henkilö, joista vieraan kulttuurin vuoksi on vaikea aluksi tunnistaa onko kysymyksessä mies vai nainen. Romaanin rakkaustarina (totta kai) kiertyy mukaan kuin vaivihkaa.

Entä vastaus otsikon kysymykseen. Äärimmäisen onnen ministeriö on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Yksinkertaisesti ilmaistuna tärkeä kirja, jolla on kirjallisuudessa selkeästi oma, profiloitunut paikkansa. Kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen Roy ei olisi voinut kirjoittaa romaaniin mitään itseään toistavaa – näkökulman piti laajentua.

Royn esiin nostamat yhteiskunnan ongelmat ovat globaaleja, eivät ainoastaan hänen kulttuuritaustaansa koskevia. Romaani on nielaissut sisäänsä hengästyvän laajan tematiikan. Nostan tähän vain muutaman aiheen ja lyhyen lainauksen Royn tekstistä:

KASTIT: ”Mitä kastia olivat Jeesus ja Gautama Buddha? Mitä kastia oli Marx? Mitä kastia oli profeetta Muhammed? Vain hinduilla on, heidän pyhiin teksteihinsä kirjoitettu epätasa-arvo.”

SUKUPUOLINEN SORTO: ”Haluaisin olla mukana hautajaisissa /…/ Naisia ei päästetä haudan luo. Siellä voidaan käydä myöhemmin, kun muut ovat poistuneet. Naisia ei päästetä. Naisia ei päästetä. Naisia ei päästetä. Suojeltiinko hautaa naisilta vai naisia haudalta?”

POLITIIKKA: ”Poliitikoiksi pyrkivät saivat uralleen lentävän lähdön filmaamalla itseään pitämässä vihantäyteisiä puheita tai hakkaamassa muslimeja ja lataamalla videot YouTubeen.”

KANSA: ”Intian mantereella tapahtuva tyhmistyminen vauhdittui ennen näkemätöntä tahtia, eikä siihen tarvittu edes sotilaallista miehitysoperaatiota.”

USKONTO: ”Ihmiset huomaavat kylän moskeijassa seisovan sotilaan, joka katselee heitä. Mies ei ole riisunut saappaitaan pyhällä paikalla. Alkaa huuto. Kiväärinpiippu kohoaa hitaasti ja tähtää. Ilma kutistuu ja kovenee.”

VAPAUSTAISTELU: ”Näin kapina alkoi. Kuolema oli kaikkialla. Kuolema oli kaikki. Ura. Halu. Unelma. Runous. Rakkaus. Itse nuoruus. Kuolemisesta tuli yhdenlainen elämäntapa. Hautakiviä kasvoi maasta kuin pienten lasten hampaita.”

Äärimmäisen onnen ministeriö päätyy varovaiseen toivoon, mutta sitä ennen, toiseksi viimeiselle sivulle Roy kirjoittaa ristiriitaisen ja lohduttoman kuvan: ”Hänet haudattaisiin niin kuin hän halusi – kasvottomana miehenä nimettömään hautaan. Häntä korvaamaan tulevat nuoremmat miehet olisivat kovapintaisempia ja ahdasmielisempiä eivätkä yhtä sovinnollisia. He olisivat todennäköisempiä voittajia, koska kuuluivat sukupolveen, joka ei ollut nähnyt muuta kuin sotaa.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Lahjaksi rynnäkkökivääri ja kranaatteja

2. MC Kash räppää Kashmiria itsenäiseksi

…………………………………………….

Esikoiset ja maailmanmenestyksen kaava?

Luin lentokenttäpokkarina Hanif Kureishin romaanin Esikaupunkien Buddha. Kirjailija kuittasi monikulttuurisella esikoisellaan Whitebread-palkinnon 1990. BBC teki käsikirjoituksen pohjalta myös tv-sarjan, johon David Bowie sävelsi musiikin.

Hanif Kureishi. Kuva: lexpress.fr

Khaled Hosseinin menestysromaani Leijapoika (2003) on Kureishin kirjan velipoika. Samaan sukuun kuuluvat myös  Frank Mc Courtin Seitsemännen portaan enkeli (1996) György Dragománin Valkoinen kuningas (2005) ja Booker-voittaja Aravind Adigan Valkoinen tiikeri (2008). Esikoisia kaikki… ja aivan mainioita lukuromaaneja.

Ilmaisu lukuromaani tässä yhteydessä mitä suurimmalla arvostuksella. Jos lajin intensiteettiä ja kirjallista arvostusta tästä nostaa, pitää lukea Arundhati Royn Joutavuuksien jumala, kirjailijan Bookerilla palkittu esikoisteos vuodelta 1997. Keralassa asuvan intialaisen suvun tarinassa Roy käyttää tekstin rihmastoituvuutta ja toistoa aivan originellilla tavallaan. Antiikinaikaisen tragedian kaari hyödynnetään hienosti ja viimeistä pisaraa myöten.

Kureishin romaani linkittyy selkeästi sukulaisiinsa, joista nostin tähän ensimmäisenä mieleen pulpahtavat. Kaikki ovat kehitysromaaneja, jotka kuvaavat ihmisen kasvua sekä psykologista, moraalista ja yhteiskunnallista muotoutumista.

Rakenteessa on myös samankaltaisuutta, joka on mainitsemilleni lukuromaaneille yhtäläistä. Olen kuvannut sitä usein ”tarinankerronnan vuorikiipeilyksi”. Kirjoittaja iskee tekstinsä hakun yläpuolelleen, ja kun hän hilaa itseään sitä kohti, seuraava etappi isketään jo odottamaan tarinan kulkua. Siitä se kertomuksen imu ja dynamiikka syntyy.

Tv-sarja/Esikaupunkien buddha. Kuva: bfi.org.uk

Juttuni on lyhykäisyydessään mitätön analyysi. Lukusuositus se voisi olla. Näin Kureishi ottaa tarinan haltuun ja lataa odotuksia Esikaupunkien buddhan ensimmäisessä kappaleessa:

”Nimeni on Karim Amis ja olen perienglantilainen, melkein. Minua pidetään usein vähän omituisena englantilaisena, tavallaan uutena lajina, koska juureni ovat kahdessa vanhassa historiassa. Mutta siitä viis – olen englantilainen (joskaan en ylpeä siitä) Etelä-Lontoon esikaupungeista ja menossa jonnekin. Se että olen levoton ja ikävystyn helposti johtuu ehkä tästä maanosien ja verien sekoituksesta, siitä että olen kotoisin sieltä ja täältä, että kuulun ja en kuulu. Tai ehkä syy on se, että vartuin esikaupungeissa. Mutta miksi syynätä syntyjä syviä, riittää kun sanon, että minä haeskelin harmeja, mitä tahansa liikettä, toimintaa ja seksuaaliseikkailua, koska perheessämme kaikki oli niin ankeaa, niin hidasta ja raskasta, en tiedä miksi. Suoraan sanoen minua tympi ja olin valmis mihin tahansa.”

Intiasta voi tilata ammattijournalistien juttuja aiheesta kuin aiheesta muutaman euron kappalehintaan. Tekstirobotit ovat jo täysin päteviä tekemään uutisaiheisia juttuja perustietojen pohjalta. Koska menestysromaanien rakenne puretaan biteiksi ja luodaan ensimmäinen kokonaan tietokoneen tuottama kirja. Ehkä niin on jo tehty?