Avainsana: Maailmanlopun sota

”Tyhmä ja typerä kuin määkivä jäärä”

by

6.3.2014

18:38

Leave a comment on ”Tyhmä ja typerä kuin määkivä jäärä”

Kirjallisuus, Perjantairuno, Romaanin kieli, Suomen kieli

, , ,

Perjantairunon paikka annetaan Aleksis Kivelle (1834 – 1872). Kansalliskirjailijamme oli proosaakin kirjoittaessaan runoilija. Kivi julkaisi yksitoista näytelmää, romaanin, runokokoelman, sekä kertomuksia ja tarinoita.

Kun lukee muutaman repliikin Seitsemästä veljeksestä, tuntuu etteivät maailman mahdollisuudet tai uhat ole 144 vuodessa paljon muuttuneet. Kriisejä ja totaalisen tuhon mahdollisuutta pohditaan. Ja miehen mieltä, joka hamuaa maailman herruutta. Perään vielä perkeleet, Jumala ja enkelit ynnä koko ihmissuku.

Seitsemän veljestä. Julkaistu 1870.

JUHANI. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhkaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Täällä meidän on hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme, myllymme ja pesämme ijankaikkinen.

TIMO. Ja liha-aittamme.

JUHANI. Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas, jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa?

TIMO. Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhkaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle.

JUHANI. Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvut ja elikot maassa, merellä ja ilmassa, aatella maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikinä ei Herran valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille?

TIMO. Kuka käsittää maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on tyhmä ja typerä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta on ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan.

………………………………………………….

Aiemmin blogissa: nobelisti ja Maailmanlopun sota. ”Mielipuolinen kasa turhia ruumiita.” (linkki)

Protesti elämän riittämättömyyttä vastaan

by

3.12.2013

16:44

Leave a comment on Protesti elämän riittämättömyyttä vastaan

Kirjallisuuden Nobel, Kulttuuri, Kulttuuripolitiikka, Lehtileikkeet, Maailmankirjallisuus, Sivistys

, , ,

Riikka Pelon Marina Tsvetajevasta ja tämän tyttärestä kertova romaani Jokapäiväinen elämämme on palkittu tänään Finlandialla. Kirja on vielä lukematta, mutta teen jutun tänne myöhemmin. Päivän ydinteksti tulee nobelistilta.

Siivosin leikemappejani ja käsiin sattui katkelma Mario Vargas Llosan Nobel-puheesta tasan kolme vuotta sitten. Muutaman rivin lainaus puheesta osoittaa kaksi hämmästyttävää (?) asiaa: 1. Kirjallisuus voi muuttaa maailman. 2. Lukeminen antaa meille useamman elämän kuin yhden.

Albrecht Dürer: Die Apokalyptische Reiter (1497)

Llosa piti luentonsa Tukholmassa 7.12.2010. Espanjankielinen puhe kesti 54 minuuttia. Lopuksi kaksi kappaletta tekstistä. Parin vuoden takainen päivitykseni Llosan romaanista Maailmanlopun sota löytyy tästä linkistä.

”Joskus kyselin itseltäni, voiko synnyinmaani kaltaisessa maassa, jossa on vähän lukijoita ja niin paljon köyhiä, lukutaidottomia ja vääryyttä, jossa kulttuuri on harvojen etuoikeus, olla vain minua koskeva ylellisyys. Mutta nämä epäilyt eivät koskaan tukehduttaneet uraani, ja olen aina jatkanut kirjoittamista, jopa silloin kun leivän hankkiminen vei miltei kaiken aikani. Luulen tehneeni oikein, sillä jos kulttuurin kukoistaminen yhteiskunnassa vaatii ensin korkeakulttuuria, vapautta, vaurautta ja oikeudenmukaisuutta, sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan.

Me olisimme paljon huonompia ja yhdenmukaisempia kuin olemme ilman lukemiamme hyviä kirjoja; olisimme vähemmän rauhattomia ja vähemmän alistuvia, eikä kaiken edistyksen alkutekijä kriittinen henki, olisi edes olemassa.

Sekä kirjoittaminen että lukeminen on protestia elämän riittämättömyyttä vastaan. Ken etsii kaunokirjallisuudesta sitä mitä ei itsellä ole, sanoo ilman sanomisen tarvetta ja tietämättään, että tämä tällainen elämä ei riitä tyydyttämään meidän absoluuttisen nälkäämme, joka on kaiken inhimillisen perusta. Me keksimme tarinoita voidaksemme elää tavalla tai toisella monta elämää, kun meillä itse asiassa on vain yksi ainoa elämä.”

………………………………………….

Leikeaineisto: Parnasso 2 / 2011. Suom. Sulamit Reenpää.

Kuva: Albrecht Dürer: Die Apokalyptischen Reiter (1497–98)

Nobelisti ja Maailmanlopun sota

by

3.9.2011

19:21

4 kommenttia artikkeliin Nobelisti ja Maailmanlopun sota

Kirjallisuuden Nobel, Maailmankirjallisuus, Sivistys, Suosikkikirjat

, , , ,

Ystäväni sanoo, että merkittävän kirjan on oltava tarpeeksi pitkä ja paksu, jotta lukija ehtii elää sen maailmassa. Olen ollut jyrkästi eri mieltä. Olen myös jättänyt väliin, tai heittänyt surutta kesken kirjat, jotka eivät tee heti vaikutusta. Nyt pitää pikkuisen peruuttaa.

Perulainen kirjailija Mario Vargas Llosa sai Nobelinsa viime vuoden lokakuussa. Ryntäsin heti divariin ja sain käsiini Maailmanlopun sodan, yhden hänen keskeisistä teoksistaan. Luin sen loppuun vasta eilen.

Mario Vargas Llosa: kirjallisuuden Nobel 2010.

Olin luovuttaa kahdensadan sivun jälkeen. Jarkko Tontti sai jatkamaan, hän kehui kirjaa blogissaan. Puhkuin kaksisataa sivua lisää. Tuli pitkä paussi ja luin välissä metrin korkuisen pinon muuta. Vargas odotti yöpöydällä tyynesti. Pari viikkoa sitten Maailmanlopun sota alkoi uudelleen.

Vargasin romaani on eeppinen, usean päähenkilön ja isojen joukkojen panoraama. Vasta viime sivuillaan stoori alkaa keskittyä henkilöiden välisiin draamallisiin ihmissuhteisiin. Otetaan vastakkainen saman lajityypin esimerkki: Hemingway, Espanjan sisällissota ja romaani Kenelle kellot soivat.

Hemingway, myös nobelisti, on miehiseen uhoonsa piiloutuva nyyhkyromantikko. Jos ette usko, kerratkaa mainitusta kirjasta Robert Jordanin ja Marían rakkauden täyttymys. Vargas sitävastoin tuo henkilökohtaiset suhteet esiin kalpeammin. Emotionaalisuus jää ”outsiderin” tasoon.

Vargasin yli 700 sivun tiiliskivestä olisi helppo sanoa, että se on sodanvastainen romaani, tappamisen hulluuden parodia. Mutta ei jäädä ensimmäiseen ajatukseen, se on liian helppo ja ilmeinen. Maailmanlopun sota on vastaisku ideologioille. Kaikille ideologiolle.

Maailmanlopun sodassa taistelevat hallituksen joukot ja kapinalliset, ateistit ja uskovat. Hyvän Jeesuksen kannattajat ja koirat. Lopputulos on arvattava ja älyttömyydessään hirvittävä. Mielipuolinen kasa turhia ruumiita.

Vargas ottaa työvoiton, kirjan mitta on tärkeä. Ilman taustoitusta finaali jäisi ohueksi julistukseksi. Epätavallista, että on taisteltava kuusisataa sivua viimeisen sadan sivun valaistumiseen.

Romaanin rakenne on suoraviivainen ja kronologinen, Vargas hyödyntää vain vaihtuvaa näkökulmatekniikkaa. Haluaisin taitavamman sommittelun, mutta taas pitää tinkiä: Vargasin ratkaisu toimii, ja kirjallisen massan hallinta saattaisi käydä muuten hankalaksi.

Nobelistin kirjasta jää kahtalainen maku: puurtaen luettu ja silti sellainen jälki, joka ei haalistu. Lopun käänteet kehystävät seitsemänsadan sivun ideologian. Ei ihan romaanien top kymppiini, mutta lähelle. Viimeiset rivit Vargakselle sivulta 690:

”Natuban Leijona seuraa kuolinkoreisen naisen katsetta ja näkee aamuauringon punaiseksi värjäämän ruumiin päällä olevat pidot: rottia on kymmeniä, ja ne käyskentelevät ruumiin kasvojen ja vatsan päällä, ruumiin josta on enää mahdoton sanoa onko se ollut mies vai nainen, nuori vai vanha. Niitä tulee joka puolelta tulipaloja pakoon, tai siksi että paholainen on voittanut sodan, nainen sanoo katkonaisesti. Kunpa ne eivät söisi häntä, sillä hän on vielä viaton. Heitä hänet tuleen Leijona kulta, Hyvän Jeesuksen tähden.”