Kirjailijan kolmenkymmenen vuoden kaari – ja vaimon kuolema

Blogi päivittää Perjantairunolla, jopa kahdella. Ensi viikolla jatketaan aivan muilla aiheilla. Sattui nimittäin näin: luin Seppo Järvisen runokokoelman Yhden ainoan elämän olit kanssani (Palladium Kirjat 2018). Piti kaivaa hyllystä pariksi Järvisen Talvikirjeitä (Otava 1989). Minulla on aina useampi kirja luvussa yhtä aikaa. Nyt kiinnosti liki kolmenkymmen vuoden kaari näiden kahden teoksen välillä.

Seppo Järvinen (s.1936) on julkaissut proosaa ja runoa, lastenkirjan, kuunnelmia, esseitä, matkakirjoja, artikkeleita ja toiminut kriitikkona. Bibliografiaan on ehtinyt kertyä 17 julkaisua. 

Edellisessä elämässäni kävi näin: aloin kiinnostua runoudesta ja Talvikirjeet osuivat lukulistalleni. Tankkasin tekstejä kerta toisensa jälkeen. Päätin hakea oppia omaan kirjoittamiseeni, pääsin Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakoulutukseen ja jatkoksi kulttuuriministeriön rahoittamalle stipendikurssille, jossa opetti kaksi Hesarin kriitikkoa.

Talvikirjeissä minua viehätti proosa- ja säerunojen limittäminen. Rivitetyissä teksteissä kolahti ”elämän sietämätön keveys”, joka nostaa pintaan olemisen kipupisteitä ja arkisten tapahtumien havainnointia tuoreista näkökulmista. Proosarunoihin kiteytyy viistoa huumoria ja tarinallisuudessaan ne kävisivät tiukoista novelleista:

”Putoan keväthölseisiin jäihin, vain karvahattu jää kellumaan tapahtuman merkiksi. Vesi on tummaa, soilta karannutta muraa. Pintaan pulpahtaessani minulla on yhä oikeassa kädessäni raskas asiakirjasalkku täynnä yleisen kirjaston kirjoja. Päätän pelastaa ainakin kirjat ja niin hivuttaudun avannon reunalle ja kiemurtelen kohti rantaa kuin teeveestä tuttu pelle. Toisessa kädessä rotannahkalakki ja toisessa isävainaan salkku. Kun pääsen rantaan, kiven takaa nousee harvahampainen mies. Hän esittelee itsensä Uimaharjusta kotoisin olevaksi vaihdemieheksi ja kertoo että olen kolmas samana aamuna jäihin vajonnut henkilö. Toverillisesti hän tarjoaa minulle raivoraittiille pitkän siivun Gambinaa molemmille jaloille. Ajattelen että töihin tuskin tänään kannattaa enää mennä. Lompakosta poimimiani märkiä seteleitä vaihdemies ei suostu millään ottamaan. Ajattelen että muistan hänet kauan.”

Seppo Järvinen. Kuva: Järviseutu -lehti 19.4.2019

Uusi kokoelma tekee tiliä vaimon kuolemasta – 43 sivusta kehkeytyy tarinan kaari. Pohjattomasta surusta noustaan hitaasti pintaan ja päästään kiinni elämän syviin kysymyksiin: ”Aseeni mykän Jumalan edessä on rukous. / Ei hän ole lausuntoautomaatti, ei maailmankaikkeuden konsultti. Hän on ja ei ole.” Lopulta ollaan elämän jatkuvuuden äärellä, jota myös kirpeä huumori ryydittää.

Terapeutilla

Ajatelkaa, miten mahdottoman suuri määrä

mukavia asioita on elämässä.

En muista ainoatakaan.

Montako sormea on ihmisellä?

Yhdeksän. Ryssä Nikolailta ammuttiin

peukalo hänen antautuessaan.

Minä vuonna vaimonne syntyi?

En muista. Hän kuoli kolme vuotta sitten.

Suomen kielen kaunein sana

jota kukaan muu ei tiedä?

Lipstikka.

Mitä inhoatte?

Lidlin Suddendly Madame Glamour hajuvettä jolta haisette.

Mitä iilimato tuo mieleenne?

Verijuotikkaan joka imee asiakkaan tunteet vartissa.

Suosittelen päiväkirjan pitämistä,

sanoo terapeutti.

Se oli sitten tässä.

120 euroa.

Onni on metritavaraa

elämän basaarissa.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Mitä Nobelisti haluaa sanoa?

2. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

……………………………..

Minne matka – missä on ihminen perillä?

Runokokoelma voi olla valikoima tekstejä – tai kokonaisuudeksi kirjoitettu teos. Tällä ei ole tekemistä tyylilajin kanssa. Hallittu ja keinoistaan tietoinen runoteos syntyy yhtälailla kokeilevaa ilmaisua hakevalta kuin kuvakeskeiseltä modernistilta.

Runokokoelmien arvioissa katsotaan usein rivejä niin läheltä ja kielen kautta, että rakenne jää sivuseikaksi. Tämä tuli taas mieleen kuin luin Seppo Järvisen kokoelman Mustumia & muistumia. (Palladium 2011)

Ystävät, oikealla kirjailija Seppo Järvinen.

Järvinen kirjoittaa kokoelmaansa elämänkaaren. Näin se tiivistettynä menee: matkaa tehdään koko ajan eteenpäin, mutta aina välillä vilkaistaan taakse. Lähtöpiste on lapsuudenaikaisessa valokuvassa: ”… en ole varma kuka kuvan otti mutta hänen täytyi olla sokean harjantekijän tytär työläisten korttelissa kukaan muu ei omistanut kameraa liikkumatta!”

Osaa tekstistä rytmittää vain säejako ilman välimerkkejä. Se tuo riveille vauhtiin kirjoitetun tunnun, kuin auton kiihdytyksen. Rakenteen kokonaisuuden Järvinen jaottelee kirjoittamalla pidempien proosarunojen lomaan lyhyempiä säerunoja. Kuin olan yli vilkaistuja pysäytyskuvia:

”Isän sotilasrepulla pyydystin kutuaikaan säyneitä Pasko-ojasta. / Hullut kiimaiset kalat uivat suoraan repun suusta sisään. / Myöhemmin ymmärsin että näin käy ihmisen.”

Järvisen poetiikka on selkeän kerronnallista ja riveille kertyy runsaasti aforistisia kiteytyksiä. Mustumia & muistumia toimii maailmankatsomuksen kuvana. Kulttuurisia viitteitä on runsaasti ja tekstien omistuksia löytyy yhtä hyvin Kari Aronpurolle kuin Stanislaw Lemille tai Susan Sontagille.

Kuva: Flickr, by Jackson Lee

Järvinen julkaisi kokoelmansa viime syksynä, mutta nostan tähän jo hakusanaksi Unohdettujen runojen klinikan. Näinhän ei ole. Runo elää, vaikka se saa valtamediassa yhä vähemmän huomiota. Jos asioiden merkittävyyttä mitattaisiin huomioarvolla, julkkisten puuhat olisivat enemmistön tärkeintä henkistä pääomaa. Näin saattaa jo ollakin?

Matka on ikiaikainen elämän metafora. Näin Järvinen pääsee perille runossaan Iloluontoisen Matkustamisen Opas.

”Miksi murehtia matkustamisen asiakirjoista, kuten / sormenjälkitunnisteista, veriryhmistä, silmien iriksen väreistä, / julkeista tullimiehistä. Pääasia on matka, minne tahansa. / Ihminen on vapaa kuin siipirikko lintu. / Paniikkikohtaus iskee nousukiidon jälkeen. Pureskelet pamia kuin lapsi tikkunekkua. Lennät hammastahnatuubissa. / Tuntemattomia matkailun harrastajia. / Naapuri katselee ikkunasta Himalajaa. O, Holiness! / Pistävä hien haju kuin ganjaa polttelisi Gangesin rannalla. / Aika lennetään taaksepäin. Elämä eletään syklisesti kuin / sukkulamadot poikisivat. / Matkasuunnitelmia on turha laatia. Perillä hotellihuoneessa / vuorokausi toisensa jälkeen menee hengittämiseen. / Katossa hiushalkeamia muistojen hiusverkossa. / Kääriydyt uneen & moskiittoverkkoon, / uuvahtaa valkoinen turilastoukka. / Paikkakunnalla ei ole nimeä. / Olet perillä.”

…………………………………………………………………….

Seppo Järvinen (1936) on julkaissut kuunnelmia, matkakirjoja ja viisi runoteosta. Hän on tehnyt näkyvän uran myös kirjallisuuskriitikkona.