On niitä joille pitäisi neuvoa hulluutta

Päätin kirjoittaa tänne viime vuonna julkaistusta romaanista, joka teki poikkeuksellisen voimakkaan vaikutuksen. Vaihdoin aihetta, kun luin aamulla Reetta Meriläisen kolumnin Hesarista. Pistetään siis Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia hetkeksi jonotuslistalle.

Meriläinen on Hesarin entinen päätoimittaja, joka kirjoittaa  keskeneräisyyden ihanuudesta, siitä miten asiat ja uutiset eivät ole makkaroita, joilla on alku- ja loppupää. Kaikki virtaa jatkuvasti ja voimme nähdä siitä vain osan kerrallaan.

Minulle mielenkiintoisinta on jutun päätös, johon Meriläinen nostaa ranskalaisen ajattelijan, Joseph Joubertin (1754-1824). ”Joubert on keskeneräisyyden mestari. Hän ei julkaissut yhtään kirjaa vaan muutaman lehtikirjoituksen. Onneksi toiset kokosivat Joubertin muistiinmerkitsemät ajatukset kansien väliin; suomeksi niitä löytyy kirjasta Mitä ajattelen (Otava 2007, käännös Martti Anhava)”

Muistin, että kyseinen kirja ei ole kotihyllyssä vaan työhuoneella, joten loikkasin fillarin satulaan poimiakseni tänne muutaman Joubertin ajatuksen.

Joubert oli aikanaan arvostettu kirjallisten piirien keskustelija, mutta kuten hänen ystävänsä, kreivi Mathieu Molé kuvaa: ”Hän pani alkuun kaksikymmentä teosta saamatta valmiiksi ainoatakaan. Sama koski hänen lukemistaan, hän ei koskaan lukenut kirjaa loppuun.”

Joubertin jäämistöstä löytyi parisataa muistivihkoa ja kasa irrallisille lapuille merkittyjä ajatuksia. Kirjoittajan sisarenpoika editoi materiaalia omavaltaisesti ensimmäiseen julkaisuun, joka painettiin 1838. Vuosikymmeniä myöhemmin aineistoa koottiin eksaktisti ja osattiin arvostaa Joubertin keskeneräisyyttä ja ”ilmavaa epäjärjestystä”. Uusimman englanninkielisen valikoiman on koonnut ja kääntänyt Paul Auster.

Jos Joubertin tekstistä poimii ajatuksia pinseteillä, häntä saattaisi pitää puhdasverisenä aforistikkona. Näin ei kuitenkaan ole. Hän on ajattelija, usein keskeneräinen, mutta aina lukijassa omia assosiaatioketjuja herättävä. Tiukimpaan puristetut oivallukset hyötyvät elintilasta, tekstillisestä ”väliaineesta” ympärillään.

Mitä ajattelen, ei ole laakista luettava kirja. Se sopii selattavaksi ja punnittavaksi muutama sivu kerrallaan. Lopuksi Joubertilta muutama aforistiseksi kiteytynyt ajatus:

Jos veitsessä on kahva, miksi tarttua terään?

Mitä mieltä olette nautinnoista siten kun ette enää välitä niistä.

Miten onkaan vaikea olla samaan aikaan älykäs ja järkevä!

Kuinka tietämättömyys yhdistää ihmisiä. Politiikan pitää hyötyä siitä.

Tehdä ensin paremmin kuin toiset ja sitten paremmin kuin itse.

Tuntemattomat asiat pitää aina liittää tuttuihin.

Näen mielelläni kaksi totuutta samalla kertaa. Jokainen hyvä vertaus tarjoaa meille tuon edun.

Filosofina oleminen sanan kansanomaisessa merkityksessä tarkoittaa sitä että on päättänyt arvioida kaikkea oman järkensä mukaan.

Kuinka monesta lauseesta ja opista voisi sanoa: Tarkasti vaan ei selvästi sanottu!

Kylmä järki on hyvän suuri vihollinen.

Me kun emme voi mitään sille että kunnioitamme sitä mitä näemme kunnioitettavan.

On niitä joille pitäisi neuvoa hulluutta.

…………………………………….

Blogin ekstralinkissä Jerzy Lec, Gestapon koulima sarkastinen aforistikko.

…………………………………….

”Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista”

Tarinasta on kaksi versiota: kun saksalaiset joukot marssivat Puolaan, Gestapo kaivoi esiin juutalaisen vastarintaliikkeen aktiivin Stanislaw Jerzy Lecin ja toimitti hänet Tarnopolin kuolemanleiriin. Sodan loppuvaiheessa kuolemaantuomitut pantiin kaivamaa ojaa, johon heitä ammuttiin. Lec tovereineen onnistui pakenemaan pimeyteen, ja he onnistuvat vaihtamaan ylleen aiemmin varastetut SS-univormut.

Tarnopol, Puola, heinäkuu 1941.

Rankemman version mukaan Lec lapoi omaa hautaansa, kunnes karkasi vartijan päälle ja tappoi tämän. Vaihdettuaan univormun ylleen, hän pakeni vartiomiesten ohitse leirin portista.

Jerzy Lec (1909 – 1966) opiskeli lakimieheksi, mutta toimi runoilijana ja lehtimiehenä sekä teki poliitista kabareeta. Sodan jälkeen Lec vietti kaksi vuotta myös maanpaossa Israelissa. Puolaan paluun jälkeen hänellä oli vaikeuksia sensuurin kanssa. Kirjoittamisensa ohella hän käänsi kirjallisuutta venäjästä, ukrainasta, ranskasta ja saksasta. Omaan bibliografiaan kertyi viitisentoista julkaisua.

Stanislaw Jerzy Lec

”Kirjailijaksi ei synnytä. /…/ On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Erno Paasilinnan motoksi mielletty aforismi on epälooginen ja väärinymmärretty. Ja useimmiten väärissä paikoissa siteerattu. Lecin kohdalla ajatuksella saataisi olla katetta. Sota, keskitysleirikokemukset, sensuuri ja poliittiset ristiriidat muokkasivat ja kyynisivät kirjailijan asennetta.

Puolan tilannetta Lec kuvasi osuvasti: ”Meitä sanotaan lännessä idäksi, idässä länneksi.” Henkilökohtaisella tasolla hän käytti ”partaveistä ja dynamiittia, katkaisematta kenenkään kaulaa.”

Lecin aforismien tyyli on puhekielinen, lyhyt, kriittinen, lakoninen ja kaikkia ideologioita hylkivä. Riveillä saattaa vilahtaa patetiaa, huumori on mustaa ja asenne Vastakarvaan. Esimerkit löytyvät saman nimisestä kokoelmasta, joka julkaistiin Tuomas Anhavan ja Ville Revon kääntämänä 1968.

Ensimmäisen suomenkielisen painoksen julkaisu 1968.

Heikoin rengas on vahvin. Siitä ketju murtuu.

Kello lyö. Kaikki.

Kymmenen käskyn ”älä tapa” kuulostaa kehotukselta, mutta on oivallus.

Tilanteen avain on usein naapurin ovessa.

”Se on vain meteori”, sanoi kynttilä halveksivasti.

Aatteiden taistelussa kaatuu ihmisiä.

Me teimme lippuja punaisista tyynynpäällisistä sillä välin kun muut tekivät lipuista tyynynpäällisiä.

Kuolemattomuuden ensimmäinen ehto on kuolema.

Ulos pääsee useimmiten siitä mistä meni sisään.

Mitä ei voi kuvitella, sitä on usein kaupan.

Hyvä neuvo kirjailijoille: Tietyllä hetkellä lakatkaa kirjoittamasta. Jopa ennen kuin olette aloittaneet.

Luottakaa ihmisen järkeen: on paljon mitä he eivät opi ymmärtämään.

Posetiivi jauhaa nuuskaksi sävelmän kuin sävelmän.

Ajattelemattomuus on kuolemaksi. Toisille.

Viimeistä edellinen mohikaani tappaa viimeisen päästäkseen hänen paikalleen.

Missä nauraminen on kielletty, siellä ei itkeminenkään yleensä ole sallittua.

Minä tarjoilen teille makealla kuorrutettuja karvaita pillereitä. Pillerit ovat vaarattomia, myrkky on makeudessa.

Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista.

Minä olen kaunis, minä olen voimakas, minä olen viisas, minä olen hyvä! Ja kaiken tämän minä olen itse älynnyt!

…………………………………………

Tämän jutun parina sopii lukea myös aiempi: ”Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä”. linkki