Kategoria: Antiikin tarut

Tulitikut ja palohaavavoide – runo viikonvaihteeksi

by

9.3.2012

15:37

2 kommenttia artikkeliin Tulitikut ja palohaavavoide – runo viikonvaihteeksi

Antiikin tarut, Blogit ja postaukset, Kuvataide, Unohdettujen runojen klinikka

, , ,

Saan silloin tällöin viestejä, joissa kysytään käyttölupaa muutamalle säkeelle tai kokonaisille runoilleni. Vastaus on aina sama: siitä vaan, vapaasti ja niin paljon kuin sielu sietää. Tämä on henkilökohtainen ratkaisuni, ei kannanotto tekijänoikeuskysymyksiin.

P.P. Rubens: Venus Frigida 1614.

Tampereen kaupunginkirjasto julkaisi Facebook-päivityksessään tänään runon ”Odotus”, joka löytyy vanhasta kokoelmastani. Joskus idea on niin lähellä, että toisen pitää näyttää se kädestä pitäen. Tästä lähtien alan julkaista blogissa perjantaisin runon viikonvaihteeksi.

Kuva on saksalaissyntyisen flaamitaiteilijan, Peter Paul Rubensin. Barokkiketjun ykkösmies pyöritti ateljeetaan aikanaan apulaisten voimin ja maalasi palelevan Venuksensa 1614. Aisti-ilot eivät Venus Frigidaa kiinnosta, kun pohjoistuuli puhaltaa. Teksti tulee kokoelmastani Musta runokirja (Like 2000).

NOSTALGIA

Tumma on yö, laulut tulevat liki ja lumi

yrittää oven alta eteiseen.

Kuka tietää lämmöstä jos kulkee

taskussa tulitikut ja palohaavavoide,

mukana pelko eläimellisen vaikeista ihmissuhteista.

Ruumissa niin vähän kuumetta

ja paljon vettä, ettei pakkasta siedä.

Kuka muistaa laulujen elämät,

kuinka vain Rooma on ikuinen

kuin patsaiden kiveen veistetty kangas,

joka korostaa lepäävän jumalattaren muotoja.

Kuka sanoi, että parhaat ajatukseni

ovat syntyneet pelosta ja kaipauksesta.

…………………………………………………

Ensi viikolla myös muutama sana menestyksen kaavasta ja Hanif Kureishin romaanista Esikaupunkien Buddha.

Elämää suurempaa

by

16.11.2011

17:05

2 kommenttia artikkeliin Elämää suurempaa

Antiikin tarut, Kirjallisuuspalkinnot, Maailmankirjallisuus, Psykologinen romaani, Suomennokset, Suosikkikirjat

, , , ,

Otsikkoni on viheliäinen klisee, kaksi kuoliaaksi kaluttua sanaa. Jokin voi silti perustellusti olla elämää suurempaa. Ikiaikainen, tuhansia vuosia sukupolvelta toiselle siirtynyt myytti: luomiskertomus, vedenpaisumus, jumaltarut, hirviöt tai demonit, Sisyfos, Kristoforos…

Robinson Crusoe ja Perjantai (alkuperäinen lähde: Life -lehti)

Valtameren saaren yksinäisen asukin tarinoita tunnetaan jo antiikin ajoilta. Vuonna 1719 Daniel Defoe kirjoitti Robinson Crusoen tarinan maailman ensimmäiseksi bestselleriksi. Romaanin suomennos ilmestyi meillä 1847 nimellä Robinpoika Kruusen ihmeelliset elämänwaiheet.

Ranskalainen Michel Tournier päivitti Robinsonin myytistä täysin omaehtoisen teoksen Perjantai eli Tyynen meren kiirastuli vuonna 1967 ja vastaanotti esikoisteoksestaan Ranskan akatemian suuren romaanipalkinnon.

Luin Eila Kostamon suomennoksen viitisentoista vuotta sitten. Ja juuri uudelleen. Kirjallisen arvostukseni kärkeen nousevat ”ikuisuutta varten” kirjoitetut teokset. Sellaiset romaanit kuin Tournierin Perjantai. Viittaan otsikon kliseeseen, jolle äärimmäisen harvoin löytyy katetta.

Tournierin romaanin voi lukea vastaväitöksenä Defoen Robinsonille, joka taisteli luonnonvoimia vastaan. Uudempi Robinson käy läpi kolme tiedon tasoa sellaisina kuin Spinoza on esittänyt ne Etiikassaan, jota kirjailija pitää merkittävimpänä teoksena sitten evankeliumien.

Romaanin voi nähdä myös laajennettuna kolonialismin kritiikkinä. Se saa ajankohtaisia sävyjä, kun laiton, paperiton ja kasvoton työvoima virtaa tänään Afrikasta Kreikkaan ja muualle Eurooppaan. Tournierin romaanissa asetelma kääntyy ja Robinsonilla on ”halveksittavalta” Perjantailta opittavaa.

Robinsonin saari, Speranza, muuttuu lopulta ”inhimilliseksi” luonnoksi, joka kykenee vuorovaikutteiseen symbioosiin ihmisen kanssa. Ennen muuta Tournierin Perjantai on matka ihmismielen tiedostamattomien prosessien syvimpiin vesiin. ”Normaalit” käyttäytymismallit kääntyvät nurin säkenöivän älykkäässä tekstissä.

Lukeminen on ajattelua ja kyse on siitä millaisten kysymysten kanssa haluamme askarrella. Hyvä kirja haastaa käsityskykyä ja asenteita, jokin siinä vaivaa eikä tahdo antautua. Toisaalta lukiessa vahvistuu koko ajan tietoisuus siitä, että tässä ollaan tekemisissä otsikossa mainittujen kahden sanan kanssa.

Lyhyestä jutustani ei ole arvioksi. Kehu ja suositus se voisi olla. Lopullinen pointtini on itsekäs, jopa perusteettomalla tavalla narsistinen. Luettuaan hyvän kirjan voi tuntea tiettyä ylemmyyttä, ajatella kokeneensa jotain rikastuttavaa. Olkoonkin, että kirjalla on miljoona muutakin lukijaa. Mutta silti. Ja joskus jopa sen vuoksi.

Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku – omat koirat purivat

by

16.11.2010

12:21

1 kommentti artikkeliin Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku – omat koirat purivat

Antiikin tarut, Kirjallinen estetiikka, Kirjalliset näyttämöt, Kulttuuri, Kuulumisia kauempaa, Sivistys

, , , , ,

Jos syö pari viikkoa mustekalaa, jättikatkarapuja, simpukoita ja sardiineja ja kokeilee tunnistamattomia kalalajeja, jos kulauttelee hapokasta pahvipurkkiviiniä ja nauttii muutaman oluen, jos on taipumusta saada kihtivaivoja, voi olla, että Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku osuu suoraan isovarpaaseen ja aiheuttaa kivuliaan tulehduksen.

Bacchus, tekijä tuntematon, 1600-luku.

Vedenjuonti ja tulehduskipulääke auttaa varpaaseen. Ja jos suinkin, aamun tunnit kirjoitettuaan voi aristavalla koivellaan käppäillä läheiseen puistoon. Naiset kuljettavat koiria, lapset kirmaavat pallon perässä ja harmaantuneet herrat istuvat pelilautojensa ääressä: shakkia tai dominoa. Ja joka on tyylistään tietoinen, ei hellitä siitä vaikka olisi lähtenyt matkaan ikäkululla mopolla.

Ateena, Aleksandrasin puisto 14.11.2010

Viinin- ja meren jumala, aivan kuten muutkin, vaikuttavat keskuudessamme yhä. Jos minusta tuntuikin, että omat koirat purivat, sekin kielikuva on elänyt tuhansia vuosia.

Aktaiton oli taitava metsästäjä – primus inter pares – ja nopea juoksija. Metsästyskoiristaan hän oli erityisen ylpeä. Eräänä aamuna hirvimetsällä, hän ehätti joenmutkaan ennen kaikkia muita. Kiihtyneenä hän alkoi lähestyä paikkaa, koska kuuli sieltä kylpevien nymfien ilottelua.

Arvaamatta nauravien nymfien keskeltä nousi kaunis Artemis, arka ja vetäytyvä metsästyksen jumalatar, joka itse metsästi vain öisin, kuunsirppi otsallaan. Koskaan aiemmin ei ollut kuolevaisen silmä nähnyt jumalatarta alastomana. Aktaionin tuijottaessa Artemis vilkaisi taakseen ja näki nuorukaisen. Artemis viskasi vettä hänen kasvoilleen: ”Koetapa nyt kertoa miten yllätit Artemiin vaatteita vailla.”

Pakeneva Aktaion tunsi jalkojensa käyvän ohuiksi, jalkaterät kovettuivat kavioiksi ja hän huomasi juoksevansa neljällä jalalla. Karva alkoi levitä iholle ja otsaan puhkesivat sarvet. Laukatessaan hän kuuli koirien ulvonnan ja näki, miten hänen oma laumansa oli saanut vainun. Kun hän kompastui, koirat ehtivät hänen kimppuunsa ja upottivat hampaansa saaliiseen ”Ettekö isäntäänne tunne”, hän olisi halunnut huutaa, mutta hirvet eivät puhu ihmisen äänellä.

Kreikkalainen ystävä, Ateena 14.11.2010

Puistokahvilan takapihan koira ottaa elämän rennommin. Se ei hoida edes vahtikoiran hommiaan vaan haluaisi minusta kaverin. Varmaankin makupalan laihassa toivossa.