PYHÄ YKSINKERTAISUUS

 

Edellinen tekstini oli karkeasti pelkistetty, kapea-alainen ja yksisilmäinen. Laajennetaan sektoria sen verran, että henki kulkee… pihisten, mutta kuitenkin.

Kirjoja ei pitäisi karsinoida. Eikä laatia listoja. Teen juuri niin ja nimeän viimeisen vuoden aikana lukemani kymmenen proosakirjaa, jotka ovat kyenneet jättämään muistiini jonkinlaisen jäljen. (runoista myöhemmin) Tämä ei ole top-kymppi, eikä paremmuusjärjestys. Vain ensinnä mieleen nousseet. Perustelut ovat naurettavan lyhyitä. Kirjat kannattaa aina lukea jos kiinnostaa. Jos ei, paras heittää iloisesti kesken ja siirtyä seuraavaan.

doren-baabel

1. Ian McEwan: Lauantai. Lupaavasti alkanut lauantaipäivä johtaa kahdenkymmenen tunnin piinaan. Sovituksesta tehtiin elokuva, kirjallisilta ansioiltaan Lauantai on parempi. Kieli, rakenne ja hitaasti tihenevä tarina löytävät tiukan balanssin.

2. Ishiguro Kazuo: Pitkän päivän ilta. Hovimestarin tarinassa Ishiguron intensiivinen tyyli ei horjahda. Keskittynyt sisäisen mielen kuvaus velvollisuudentunnosta ja maailman muutoksesta. Pokkariversio on viimein ilmestynyt.

3. Annie Proulx: Lyhyt kantama. ”Sisältää lauseita, jotka ovat arvokkaampia kuin monen kirjailijan kootut teokset.” No jaa… sallitaan yliampuminen kirjalliseen tuoteselostukseen. On asiassa siteeksi perääkin. Brokeback Mountain on kokoelman viimeinen novelli. Ang Lee teki siitä palkitun leffan.

4. Ali Smith: Satunnainen. Whitbread-palkittu 2005. Yllättävä kesävieras muuttaa arkeensa urautuneen perheen elämän. Kirjailijan kutsuminen oma-ääniseksi on klisee. Smith saa eloa vanhaan fraasiin. Myös rakenteellisesti nerokas romaani.

5. Sofi Oksanen: Puhdistus. Antiikin Kreikan runousoppien mukaan tragediassa esitetyn kärsimyksen herättämä pelko ja sääli puhdistavat lopulta näytelmän katsojan mielen. Näin on Oksasen romaani rakennettu – ja se on kovan luokan ammattilaisen työtä.

6. Michael Cunningham: Säkenöivät päivät. Kolmeen jaettu tarina kuljettaa 1850-luvun teollisesta vallankumouksesta tulevaisuuteen. Monessa tasossa liikuva ja uutta muotoa hakeva romaani. Lisäpisteet runoilija Walt Whitmanin sijoittamisesta tarinan avainhenkilöksi.

7. Kurt Vonnegut. Teurastamo 5. Anarkistisen humoristin täysosuma. Humanisti on aina ajankohtainen: ”Joukkoteurastuksesta ei ole mitään älykästä sanottavaa”, kuten kirjailija itse asian ilmaisee. Dresdenin pommitus nähdään oudossa ja mustan huumorin sävyttämässä valossa.

8. Raj Kamal Jha: Sininen päiväpeite. Maagista realismia, tarina kuoritaan auki sipulin tavoin kerros kerrokselta. Ylittämättömän kaunista kieltä. Ex oriente lux – valo tulee idästä. Edustakoon Jha intialaisen nuoren polven kirjallista genreä. Tasoa riittää.

9. Italo Calvino: Herra Palomar. Jos ajatus alkaa luutua ja puutua, on syytä lukea herra Palomarin pohdintoja aina uudelleen. Ne auttavat katsomaan kaikkea uudella tavalla. Hiljaisen huumorin ja hyvän mielen ehtymätön varasto.

10. Torgny Lindgren: Dorén raamattu. Lindgren rakentaa romaaninsa erilaisten vahvojen ja omaperäisten ideoiden ympärille. Lihahyytelön tai viinan… tai kertojan, joka ei osaa lukea ja käyttää kirjan tekemiseen sanelukonetta. Harvalla on kyky pistää hauska ja vakava yhtä painavaan pakettiin kuin Lindgren.

EXTRAT

Timo Hännikäinen: Ilman. Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet.

Laiskan ajattelun viholliset iskevät! Kummatkin herrat kirjoittavat hyvin, erittäin älykkäästi ja vaativasti. Älä tartu näihin kirjoihin jos et halua kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Jos maailmankuvasi on valmis, pistä kummatkin pokkarit suoraan saunan pesään.

Jutun kuvalla on kytkös Torgny Lindgrenin kirjaan. Gustave Doré kuvitti englanninkielisen raamatun, joka julkaistiin 1865, suomalainen laitos1886. Yksikään kirja ei ole kyennyt tekemään minuun suurempaa vaikutusta. Ensi kertaa kannet avatessani en osannut lukea. Siitä viis, 230 kuvaa jättivät lähtemättömän jäljen. Ostin askettäin antikvariaatista oman ikivanhan Biblian. Mikään ei ole muuttunut: en lue, katselen vain kuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!