Niin elämässä kuin kuolemassa

Joulun sana tulee ykkösketjun runoilijalta, Sirkka Turkalta. Kuvana tuore harvinaisuus, taiteilija Petri Niemelän maalaama alttaritaulu, joka on lähdössä Laatokan rannalle Kaukolan kirkkoon.

Petri Niemelä, alttaritaulu Kaukolan kirkkoon 2011.

Kaukolan historia ylettyy kivikaudelle saakka. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 kylä jäi Novgorodin puolelle. Ortodoksinen kirkko muutettiin 1600-luvulla evankelisluterilaiseksi ja uusin, jo viides kirkko rakennettiin 1933. Jatkosodan aikana venäläiset pitivät kirkon tornia tulenjohtopaikkanaan.

Niemelän työhuone on Pyynikin Trikoon punatiilitehtaalla vastapäätä omaani. Seurasin alttaritaulun valmistumista alusta pitäen. Pohjana on paksu 126 x 94 cm havupuuvaneri, jonka päälle on pohjustettu maalauskangas. Alttarikaappi rakennetaan kuvan ympärille.

Alttaritaululla on poikkeukselliset odotukset. Tässä tapauksessa haluttiin realistinen näkemys Jeesuksen syntymästä. Pidän pelkistyksestä, syntymä ja orjantappura kuoleman ja lunastuksen symbolina samassa – elämän kaari.

Taustan sininen vaakalinja ja kuva-aihe muodostavat ristin keskustan. Sininen on Neitsyt Marian väri. Protestanttiset kirkot jättivät sen käytöstä, koska Mariaan ei meillä ole haluttu viitata, eikä häneen liittyviä juhlia vietetä. Enkelin ilmestyminenkin liitetään Jeesukseen. Nykyisin sininen väri on palaamassa luterilaisiin kirkkotekstiileihin.

Olen kirjoittanut tänne Sirkka Turkasta pidemmän jutun (4.2.2010) tarkemmat kehut löytyvät sieltä. Turkka on yksi minuun eniten vaikuttaneista kirjailijoista, Miss Melodraama, joka hallitsee kielensä keinot suvereenisti. Päivän teksti löytyy 2004 julkaistusta kokoelmasta Niin kovaa se tuuli löi:

Ei. Jos sinä lähdet, ei sammu mun taivaalta tähdet.

Susi nukkuu suolla, usva nousee

koiran ja minun räjähtäneestä laverista.

Susi kunnioittaa ja rakastaa aina,

mutta kuka vei häneltä kaiken valon,

syksyn kuulaat päivät.

Sen minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei

pidä ihmisen erottaman.

It´s raining in Georgia, it´s time to go,

mutta minä kysyn sinulta nyt, tahdotko

sinä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä

niin kivussa kuin sairaudessa

niin elämässä kuin kuolemassa.

Kun Herran kirkkaat aamut nousevat,

kun katsot ylös yöhön, taivaisiin.

Kun kaikki pettää, happipommit, letkut, laitteet,

jää siniset silmät auki, sinisimmät,

Jeesuksen silmät, kynnös auran jälkeen.

Ei kuolemasta siihen ollut. Ei.

Niin kivussa kuin sairaudessa,

niin elämässä kuin kuolemassa.

………………………………………………………

Hyvä ihmiset – kiitos vuodesta ystäville ja yhteistyökumppaneille. Toivotan kaikille mitä parhaita joulun pyhiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!