Avainsana: Siltala

Viggo Wallensköld (s.1969) on tunnettu kuvataiteilijana ja kirjailijana. Ars Fennica ehdokkuus 2021, vuoden nuori taitelija 2005, teoksia useissa merkittävissä kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla. Alkuvuodesta julkaistu kirja ”Neuroosit ja traumat Anatolij D. Mbdrinovin tutkimuksia” (Siltala) on hänen viides kirjallinen teoksensa.

Kuvitteellinen sienitieteilijä Anatolij D. Mbdrinov on tehnyt tutkimuksiaan jo Wallensköldin aiemmissa kirjoissa. Kaikkien teosten tyylilaji hillitön hyberbola äärimmilleen paisutettuna – huumoria ja vielä mustempaa huumoria leikittelevän kepeästi kirjoitettuna. Wallensköld on ehdottoman omaperäinen kirjoittaja, jolle ei löydy kotimaisesta kirjallisuudesta vastinetta. Daniil Harms ja Jorge Luis Borges voisivat absurdiudessaan olla sukulaissieluja.

Olen kirjoittanut Raymond Carverin esseestä napatun määritelmän tänne aiemminkin, mutta kärsii sen nostaa tähän jälleen: ”Jokainen suuri tai edes hyvä kirjoittaja rakentaa oman, omintakeisen maailmansa. On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää. Mutta kirjailija, jolla on erityinen näkökulma ja kykenee tämän esittämään taiteellisessa muodossa; tällainen kirjailija saattaa päästä pitkällekin.”

Neuroosit ja traumat on henkilögalleria hulluista, mielenvikaisista ja vielä hullummista. Teksteissä liikutaan luostareiden, sairaaloiden, parantoloiden, punajuuripeltojen ja lanttukasvattomoiden maailmassa, kaupungit ja maaseudun tasangot ovat tarinoiden kehyksenä. Jossain saattaa nähdä ”savuavan junan kuin piippua polttavan käärmeen.”

Yksittäiset henkilökuvat pitävät rakennetta ja tarinalinjoja kasassa. Kaunokirjallisen tekstin kuvitus on äärimmäisen vaativaa, sen on tavoitettava tekstin henki ja annettava sille oma lisäarvonsa. Wallensködin kuvitus tuo hykerryttävän lisän kirjan teksteihin. Näin hän kuvaa traumaattista henkilöä.

”Traumaattinen on veikeä siitäkin syystä, että periaatteessa hänen ei pitäisi olla elossa lainkaan. Hän uhmaa kaikkia luonnonlakeja. Hän voi olla lihava ja hyväntuulinen, vaikkei ole syönyt miesmuistiin. Hän saattaa olla myös laiha kuin riuku, mutta syödä kymmenen hengen illallisen tuosta vaan – ja valittaa sen päälle nälkäänsä. Kaikki vika on traumaattisen päässä. Tosiasioilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä.”

Neuroosien lähdettä kirjailija etsii kissoista, oppiarvoista ja Kardanian asuinalueista. Naisten neuroosit ovat kaikki yhden ja saman tahon aiheuttamia: ”tämä taho on Fevenov-Paradisovin suku. Tällä hetkellä neuroosimoottorina toimii 45-vuotias Igor Fefenov-Paradisov, joka ensin hurmaa naiset nuorimmasta vanhimpaan ja sen jälkeen sumuttaa nestemäistä neuroosia säihkysilmiin.” Luvussa Neuroosit – mitä ne ovat? selviävät ensimmäiset oireet.

”Neuroottinen ihminen väpättää. Hänen elämänsä on väpätystä. Sitä on sietämätön katsoa. Neuroottisella ihmisellä ei ole puolisoa, sillä puolisot eivät kestäisi seurata väpätystä päivästä toiseen. Neuroottinen ihminen ei ole oppinut kävelemään, sillä hän on liian neuroottinen kyetäkseen harjoittelemaan. Mitään muutakaan hän ei kykene tekemään. Ei hän osaa lukea, ei kirjoittaa, ei laskea, ei syödä sormin eikä haarukalla. Hän ei kykene mihinkään. Hän on täysin kyvytön joka suhteessa.”

Esipuheessaan Anatolij D. Mbdrinov sanoo muun muassa näin: ”Mielestäni vahingonilo on aliarvostettu henkinen nautinto. Toisten epäonnistuminen on aina antanut minulle sanoinkuvaamatonta iloa, enkä ymmärrä miksi sitä pitäisi hävetä. Parasta on pullollinen hyvää portviiniä kunnon häväistyksen jälkeen; kauniisti hämärtyvä kevätilta, läheisen katedraalin kellojen soitto ja mielessä iloa tuottava viattoman kärsimä vääryys.”

”Ei muuta kuin kirjan kanssa tutkimusmatkalle! Hei sinä homeparta siellä! Herää!”

……………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Borges ja todellisuuden mittakaava

2. Viggo Wallensköld ja salaperainen sienitieteilijä

…………………………………….