Edellisessä päivityksessä funtsin suomalaisten jakoa maakrapuihin ja merenkulkijoihin. Vasta myöhemmin muistin käsitelleeni asiaa jo aiemmin. Romaanissani Idoli (Hesarin valinta vuoden 2016 kehutuimpien kirjojen listalle) on faktiseen tietoon perustuva kappale aiheesta.
Cefalu on keskiaikainen pikkukaupunki Sisiliassa. Kirjan yhden sivuhenkilön suku on sieltä lähtöisin. Se siitä. Uusi romaani on viimeisellä editointikierroksella ja ilmestyy Liken vuoden 2019 ensimmäisten julkaisujen joukossa. Uskallan lainata tähän kustannustoimittajani tuoreen kommentin: ”Alamme lähestyä valmista, ja kuten olen aiemminkin maininnut, käsillä on suuren romaanin käsikirjoitus.”
Työ ja sen problematiikka hautui mielessäni kymmenen vuotta, kirjoittamiseen lähdetöineen vierähti kolme. Palaan tähän tuonnenmpana. Lopuksi kappale Idolista. Tällaiset jaot eivät ole nykypäivää, mutta epäilemättä voimassa sata vuotta sitten – ja jollain tavoin käytäntönä kulttuuritaustasta riippumatta.
”Pöydästä aukeaa näkymä laaksoon ja viinitarhojen täsmällisiin riveihin, kaukaiseen kylään, jonka keskellä kirkontorni kohoaa. Ja mies kysyy, voisiko hän tilata jotain pientä kummankin puolesta. Pöytään ilmestyy oliiveja tomaattia sipulia sardiineja simpukoita sitruunaa calamaria paprikaa pecorinoa parmesaania ja gorgonzolaa. Leipää, öljyä ja viiniä. He poimivat kulhoista syötävää, leikkaavat juustoa, murtavat leipää ja kastavat öljyyn. Ja mies kertoo sukupolvien takaisista säännöistä, jotka sitovat yhä ihmisten elämää. Seutu on ollut ikiajoista lähtien kahteen jaettu: meren puolella asuvat kalastajat, vastapäisellä suunnalla eletään maasta. Viljelijät pitävät itseään viisaampina, kalastajia yksinkertaisina ja kykenemättöminä suunnittelemaan tulevaisuuttaan, he vain ottavat mitä meri sattuu antamaan. On arvokkaampaa suunnitella tulevaisuutta päivää pidemmälle: istuttaa, kylvää, kastella ja korjata satoa ja rakentaa niin, että jokainen pala asettuu jo olemassa olevan lisäksi ja kasvattaa sitä. Ja vaikka ihmiset eivät voi toisiaan välttää, kalastajan tyttärestä ei tule maanviljelijän vaimoa. Tai toisin päin. Maata muokkaavat ja merelle tuijottavat eivät mene koskaan keskenään naimisiin. Ja vaikka niin moni asia on tänään toisin, jako on olemassa kuin ikiaikainen haava, se on umpeutunut, mutta arpi näkyy yhä.”
……………………………
Blogin ekstralinkit:
1. ”Oikeastaan, halusin huutaa, en kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan!”
2. Juoruja seitsemän vuoden takaa: ”Kevyttä ja painavaa”
……………………………