Kritiikistä huolimatta ei kannata unohtaa kiitosta. Silloin, kun aihetta on. Jutussani (12.5.) ”Siperia opettaa – tai sitten ei”, moitin Aamulehden nykyisiä kulttuurisivuja, joiden anti on kuivahtanut öylätin ohueksi ja mitäänsanomattomaksi. Vastaava päätoimittaja Matti Apunen lopetti itsenäisen kulttuuriosaston ja Jouko Jokinen Satakunnan Kansasta on astumassa hänen tilalleen tässä kuussa. Jokisen visiona on siirtää kulttuurimateriaalia enemmän verkkoon.
Lauantain lehdessä (31.7.) julkaistiin Maila-Katriina Tuomisen kirjoittama pääjuttu otsikolla: ”Kilpajuoksu Afrikkaan on jo alkanut”, sekä hänen kokoamansa Afrikka -aiheisten kirjojen kritiikkiosio. Kerrassaan hienoa työtä ja paras kokonaisuus, joka on lehden sivuilla vuosiin julkaistu.
Maila-Katriina Tuomisella riittää meriittiä. Vuonna 2006 hän sai valtion Tiedonjulkistamispalkinnon elämäntyöstään. Palkintoperusteissa sanottiin mm: ”Hän on perehtynyt etenkin kuvataiteisiin, mutta myös kirjallisuus ja lastenkulttuuri ovat olleet lähellä hänen sydäntään…. Erityisen ansioitunut Tuominen on maahanmuuttajien ja ihmisoikeuskysymysten käsittelijänä. Omasta aloitteestaan hän ryhtyi ihmisoikeustoimittajaksi vuonna 1999. Tavoitteenaan hänellä oli käsitellä ihmis- ja kansalaiskysymyksiä sekä sananvapauteen liittyviä asioita.”
Tuomisen kaltaiset ”renessanssi-ihmiset” alkavat vain olla toimittajina hupeneva luonnonvara. Tuoreessa jutussaan hän kertoo miten suomalaiset kustantajat ovat löytäneet afrikkalaisen kirjallisuuden. Nadime Gordimerin, J.M. Coetzeen ja Michael Ondaatjen rinnalle ovat nousseet somalialainen Nuruddin Farah, ugandalainen Moses Isegawa ja zimbabwelainen J. Nozibo Maraire. Lisäksi Tuominen mainitsee neljä pohjoisen Afrikan kertojaa, jotka meillä tunnetaan. Minulle vain listan kolme ensimmäistä nimeä ovat tuttuja, täytyypä lisätä muitakin lukulistalle. Uutisten Afrikka on jotain muuta kuin todellisuus. Jos ei pysty siihen perehtymään, on parasta avata kirjan kannet.
Sivun kritiikkiosastossa käsitellään lyhyesti viisi kirjaa otsikolla: ”Kumpi voittaa Mma Ramotswe vai Juha Vakkuri”. Muut käsitellyt kirjailijat ovat Elina Hirvonen, Ros Wynne-Jones ja Gabriel Mwéné Okoundji. (Ramotswe-sarjaa kirjoittaa Alexander McCall Smith) Jottei juttuni venähtäisi, palaan näihin paremmin jos, ja kun olen kirjoja lukenut.
Juttuni kuvaksi poimin saman Raine Lehtorannan otoksen, joka julkaistiin Aamulehden sivulla. Lopuksi suahilinkielinen sananlasku, jonka Maila-Katriina Tuominen antaa matkaevääksi juttunsa päätteeksi: ”Astu varovasti toisten ihmisten maailmaan, niin ettei se mene rikki.”
Juha, minun käsitykseni mukaan Michael Ondaatje on ceylonilainen eli sri-lankalainen, ei afrikkalainen. Ja asuu nykyään Kanadassa ja on asunut aika kauan, ainakin vuosikymmeniä.
Oisko Tuomiselle tullut virhe vai olisiko Ondaatjen perhe ensin paennut johki Afrikan maahan Sri Lankan sisällissotaa?
Sinänsä kuulostaa ansiokkaalta että joku keskittyy afrikkalaiseen kirjallisuuteen. Kyllä sitä niin harvakseltaan esitellään tai edes missään näkee.
Moi,
kyllä, just noin.Tuomisen jutussa on virhe. Ja mulla, tietty, joka en tarkistanut vaan raapaisin illalla myöhään tekstini kasaan.
Ondaatje on siis syntynyt 1943 Sri Lankassa, josta muutti 11-vuotiaana Englantiin ja sieltä 19-vuotiaana Kanadaan, jossa asuu edelleen.
Ondaatjen romaani Englantilainen potilas (suom.1993) voitti Bookerin. Häneltä on suomennettu myös Leijonan puvussa (1996), Anilin varjo (2000) ja Divisadero (2008). Olen pitänyt kaikista. Varsin lyhyesti ilmaistuna syykin on selvä: Ondaatje kirjoittaa erityisen emotionaalista tekstiä. Rakenteet ovat briljeeraavan hienoja ja tarinoissa tapahtuukin, mutta… Ondaatje kuvaa aistikkaasti miltä kaikki Tuntuu. Herran nimi vilahteli edellisen Nobelin palkintospekulaatioissakin.
Oikaisen samalla toisen virheeni, josta sain palautteen suoraan sähköpostiini, kiitos vain. Eli siteeratessani juttuni alkuun muutama päivä sitten A.Kiveä, lainaus ei mennyt ulkomuistista ihan nappiin. Oikea muoto menee näin: ”niin muuttuu mailma, Eskoni”.
Divisadero on niitä upeimpia kirjoja joita maailmalla on viime vuosina ilmestynyt. Olin kertakaikkisen äimistynyt. Ondaatje senkun kehittyy vanhetessaan. Luin sen englanniksi tuoreeltaan.
Ondaatjella on eri kulttuurien taju joka välittyy henkilöhistoriastaan hirveän hienosti tekstiin.