Selasin rinnan kahta kirjaa. Maailman kauneimmat ajatukset (toim. Arto Manninen, Gummerus) on tarttunut matkaan jonkin kirjamessuostoksen kylkiäisenä pari vuotta sitten. Toinen on poimittu roskalavalta: Ikuisia ajatuksia, (wsoy 1947, kolmas painos, toim. Martti Haavio). Alkulauseen ensimmäiset rivit kertovat mistä on kyse: ”Tämä teos tahtoo opastaa lukijansa suurten ajattelijain seuraan etsimään vastauksia elämän kysymyksiin. Siihen on poimittu unohduksista sattuvia lauselmia ja ajatusjaksoja, jotka saattavat ilahduttaa murheessa ja hyödyttää vaikeuksissa. Saarnaaja sanoo: Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat.”
Millaista viisautta meille tarjottiin yli kuusikymmentä vuotta sitten – mitä tänään? Saarnaajan sitaatti aloittaa myös tuoreemman kirjan: ”Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotain on, josta sanotaan: Katso tämä on uutta, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.”
Kummankin kirjan tekstit on jaettu reilun sadan otsikon alle. Siinä missä vanhempi versio käsittelee isänmaata, Suomen kieltä, kansallistuntoa, puolustustahtoa, uskoa ja luottamusta Jumalaan, itsehillintää ja epäitsekkyyttä, uudempi painottuu ikuisuusaiheiden lisäksi rahaan, rakkauteen, rikkauteen, rohkeuteen ja ruokaan. Siinä missä vanha kirja tarjoaa opettavaisia muutaman sivun kertomuksia, uudemman valitut viisaudet ovat muutaman sanan tai rivin mittaisia.
Antiikin ajattelijat saavat sijansa kummassakin. Cicero, Horatius, Hippokrates ja Euripides ovat lunastaneet kuolemattomuutensa. Seneca sanoo: ”Vapaa-aika ilman kirjoja on yhtä kuin kuolema ja elävän ihmisen hauta.”
Ennen oltiin totisempia, huumoria ei juuri tarjottu edes viisauden mausteeksi. Nyt nokkelaa huumoria on enemmän – viisaus ei ole synkistelyn synonyymi. Charlotte Whitton sanoo: ”Mitä tahansa naiset tekevätkin, heidän on tehtävä se kaksin verroin paremmin kuin miehet, jotta heitä pidettäisiin edes puoliksi yhtä hyvinä. Onneksi se ei ole vaikeaa.”
Ennen korostettiin enemmän kieltäymystä ja kohtuutta, kehotettiin luopumaan himosta, riettaudesta ja nautinnoista: ”Nautinnon pikarin pohjalla on katumuksen sakka”, sanoo J.O. Wallin. Uudempaan versioon on valittu Horatiuksen sitaatti: ”Vedenjuojien kirjoittamat runot eivät voi olla puhuttelevia eivätkä kestä pitkään.”
Kun vanhempi opus summaa G. von Herderin sanoin: ”Vanhuus on kaunis kruunu, joka löydetään ainoastaan kohtuullisuuden, oikeamielisyyden ja viisauden poluilta”, uudessa Jean de la Fontaine sanoo: ”Pidän enemmän mukavasta paheesta kuin uuvuttavasta hyveestä.”
Paheista on osattu nauttia jo ennen antiikin aikoja. Sittemmin moraalikäsitykset ovat kannustaneet synnintuntoon. Vanhempaan kokoelmaan on lainattu usein Martti Lutheria: ”Kullakin ikäkaudella on omat kiusauksensa, jotka rasittavat myös hurskaita ihmisiä: nuorisoa hekuma, miehuutta kunnianhimo ja vanhuutta ahneus.” Uudessa versiossa rikkaus ei enää ole synti, liekö ahneuskaan. Aristoteles Onassis on sanonut: ”Tietyn rajan jälkeen raha käy merkityksettömäksi. Se ei ole enää päämaali. Vain pelillä sinänsä on merkitystä.”
Lukeeko kukaan oikeasti näitä viisauden kiteytymiä. Vai ostetaanko niitä lahjaksi, ja vastaanottaja unohtaa ne hyllyyn kerran selattuaan. Löysin muutaman ajatuksen, joissa on särmää. Jo Platon on sanonut: ”Turhaan koputtelevat tervejärkiset runouden ovia. ” Ja Augustinus: ”Anna minulle puhtaus ja viisaus, mutta älä anna sitä juuri nyt.” Voisinko olla eri mieltä kuin Winston Churchill, joka sanoi: ”Kannattaa lukea sitaatteja, mieleen painuneet sitaatit antavat hyviä ajatuksia.”