Enkelin sädekehä ja seitsemän kuolemansyntiä

Saattaa olla, että kulumassa ovat kesän viimeiset lämpimät päivät. Siksi on päästävä huomenna merelle kalaan. Päivitän siis lyhyellä tekstillä ja pitkällä runolla. Kipinä aiheeseen syttyi Tero Liukkosen, kirjailijakollegan blogista. Hän kertoo runon kirjoittamisen ilosta ja luonnollisuudesta ja toivoo, että siitä voitaisiin riisua kaikki hohdokkuus ja tärkeily: ”Kun runo alkaa syntyä – se tulee aina tuntemattomasta ulottuvuudesta. Jokapäiväisen elämän ja arkisen ympäristön jokin yksityiskohta näyttäytyy erityisen tarkasti, uutena, ihmeellisenä, ja koko maailma muuttuu toiseksi.”

Kuva: pinteres.com

Kokemuksessani on hyvin paljon samaa. Ja vielä niinkin, ettei runoa tarvitse edes kirjoittaa. Aivan kaikki ympärillämme on runoa – kuin sienimetsään menisit, ei tarvitse kuin poimia valmista satoa. Ja toki, havaintosi voit myös kirjoittaa runoksi. Jos niin haluat.

Kauniita ja merkityksekkäitä lauseita on kaikkialla: Enkelin sädekehän saattaa löytää tiedetekstistä. Luen usein lehtiä korostuskynä kädessä ja leikkailen juttuja talteen. Päivitykseni teksti on juuri sillä tavoin syntynyt. Kansien välissä se löytyy kokoelmastani Babel (2013).

Otto Dix: Seitsemän kuolemansyntiä (1933)

J o s  n i i n  h a l u a t

Runo on. Sinusta huolimatta. Tai juuri sen tähden.

Runoilija ei ole tärkeä, runo on.

Runo on jos haluat – ja vaikka et tahtoisikaan.

Löydät sen aamun lehdestä. Sieltäkin:

”Aivosyöpä talttuu Espoon ydinreaktorissa.”

Kuvaa leikkaavat punaiset laserit, säteilevää

y d i n r e a k t o r i n  s y d ä n t ä

ei huoneessa näy. Vain tutkija Iiro A:n kasvot

heijastuvat reaktorin jäähdytysvedestä.

Teksti kuvaa boori-neutronihoitoa:

”Potilas makaa vähän kuin lauteilla, sillä

alustaksi on laudoitettu saunasta tuttu apassipuu.

Siitä kun ei säteily siroa.

Pään alustana on soikea teline, kuin enkelin sädekehä.”

S e  o n  r u n o  j o s  n i i n  h a l u a t .

Joskus taide syntyy siitä, että kaikki muu

pysyy ennallaan paitsi konteksti, sanoo kriitikko.

Ja on väärässä, sillä taide syntyy vain siitä

että yhteys muutetaan:

Gianfranco Girotti on syntien asiantuntija

Vatikaanin apostolisessa katumusoikeusistuimessa,

jonka toimialaan kuuluvat erityisesti

s y n n i n p ä ä s t ö a s i a t .

Hän muistuttaa nykyajan syntien aiheuttavan

isoja yhteiskunnallisia ongelmia.

Hänen mukaansa modernin ajan kuolemansynnit ovat:

Ympäristön saastuttaminen.

Geenimanipulaatio.

Yletön rikkauksien kerääminen.

Köyhyyden aiheuttaminen.

Huumeiden välittäminen ja käyttö.

Moraalisesti arveluttavat tieteelliset kokeet.

Inhimillisen luonnon perusoikeuksien loukkaaminen,

johon kuuluvat abortti ja pedofilia.

Gianfranco G. sanoo, että ennen synnit

liitettiin yksilön ominaisuuksiin.

Nykyisin nähdään miten laajasti ne

v a i k u t t a v a t  m e i h i n  k a i k k i i n.

Sanaa synti ei kuule enää meidän kirkkomme

kannanotoissa, kommentoi haastattelua

dogmatiikan dosentti Jyrki K.

Hän muistuttaa miten katolisessa kirkossa on

otettu kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin

pontevammin kuin meillä luterilaisuudessa:

”Katolinen kirkko on universaali

k u i n  C o c a C o l a  – y h t i ö

eikä se ole sidottu kansallisvaltioiden etuihin.

Se haluaa puhutella koko maailmaa.”

Kirjoittaminen on helppoa, vain ajattelu

tuottaa enemmän vaivaa.

Nämä ovat jätepaperilta amputoituja rivejä,

t ä m ä  o n  r u n o  j o s  n i i n  h a l u a t.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Fernando Pessoa: ”Jokaisessa kilvessä on viesti minulle”

2. Puhelusta syntyy runo: ”Nainen ja kottarainen

…………………………………………….

Etsivä löytää, addikteille avataan

Blogiin tehtiin pientä remppaa. Alustalta pitäisi nyt löytää vanhatkin jutut helposti. Nettiaddiktioni osoittautui odotettua pahemmaksi ja jokin järjestys postauksille piti saada. En ole kyennyt selvittämään itselleni syytä juttujen tekoon. Mutta kyllä se kirkastuu, joidenkin asioiden kanssa vain Täytyy!

Pessimistin aforismit

Tämä on viikonlopun koepostaus. Pari pessimistin aforismia sen selvittämiseksi, että jutut loksahtavat paikalleen kuten pitääkin. Kiitos ystävälleni  Ollilan Simolle, sosiaalisen median gurulle, (kaiken muun muassa) joka muokkasi julkaisualustan uuteen kuosiin.

LOPUKSI pari säettä omaperäisen ajattelijan ja shakkivirtuoosin Jorma Kekin kokoelmasta Sydämen siirtoja. Omat ulkokirjalliset ansioni ovat vähäiset, mutta säkeet kykenevät koskettamaan:

S o r m u s

Maailma tunkeutuu sydämeeni.

Mutta toisaalta

– tätähän minä halusin.

UUTISIA JA APURAHOJA

Eilen kilahti sähköpostiini puheenjohtajan allekirjoittamana viesti Suomen arvostelijain liitosta: ”TV 1:n kulttuuriuutiset lopetetaan tämän vuoden lopussa! Mikä siis on kulttuurijournalismin asema Ylessä? Mistä tämä kulttuurin määrätietoinen alasajo oikein johtuu? Masentavaa politiikkaa.”

Pistin palautepostia koko jäsenistölle: ” Tervehdys! Eihän tässä mitään tolkkua enää ole. Päivälehtiä ja iltalehtiä tehdään samalla formaatilla. Telkkaan ei mahdu kuin pudotuspelejä. Ehkä kansa nyt saa mitä tilaa. Mitäs jos jätettäis ne iltalehdet ostamatta ja BB-talot katsomatta. Vaikka niinhän Me juuri teemmekin…”

Tämän aamun Hesarissa Ylen aikeista on ympäripyöreä uutisointi. ”Kulttuuriuutiset aiotaan siirtää selvemmäksi osaksi muuta uutistarjontaa…. Nyt pohditaan erillisten kulttuuriuutisten juontajan tehtävän lopettamista.” Rahasta ei kuulemma ole kyse. Valistunut veikkaukseni on, että juuri Rahasta on kyse. Jokaisen meitä koskevan muutoksen takana on nykyään kyse rahasta.

SEURAAVAKSI APURAHAUUTISIA

Pöyräilin eilen työhuoneelta kotiin puoli yhdeksältä illalla. Kello 21.15 soi puhelin. Aamulehden toimittaja halusi tietää mitä mieltä olin Jari Tervon viisivuotisesta kirjailija-apurahasta. Tämän aamun lehdestä löytyi sitten kulttuurisivun ykkösuutinen: ”Lahnasen luoja saalisti lähes 100 000 euron valtion apurahan”. Kuten sanoin, päivälehtiä ja iltalehtiä tehdään yhteneväisellä formaatilla.

Lausuntoni lehteen oli siilaantunut suht korrektisti. Sanoin, että on hullua jakaa kirjallisuuden edistämisen yhteistä rahaa näin. Apurahahakemusten selvityksissä kysytään tarkkaan kaikki kolmen viimeisen vuoden aikana saadut apurahat. Mitään ei merkitse se, että hakijalla voi olla muita verotettavia tuloja yli 180 000 euroa vuodessa. Nyt valtio antaa siihen päälle viiden vuoden ajan 1550 euroa kuussa verottomana.

Kun kiipeät lehtiin ja lööppeihin, piru pitelee tikkaita

Vielä suora sitaatti lausunnostani: ”Tämä ei ole ihan oikein. Mieluummin näkisin, että apurahat käytettäisiin sellaisten kirjailijoiden työskentelyn turvaamiseen, joilla ei ole tällaisia tuloja.” Tiedän, että asia ei ole näin suoraviivainen. Apurahojen jakoperusteet eivät nykyisellään ole sidoksissa hakijan muihin tuloihin. Eikä kukaan toki voi ennustaa mitä Tervo tulevaisuudessa muualta tienaa.

Lehden lyhyessä jutussa ei kuitenkaan kerrottu, että esitin pohdittavaksi apurahoituksen vaihtoehtoisia tapoja. Mitä ne sitten olisivatkaan… Se jutussa tuli kuitenkin sanottua, että mielestäni tällainen apurahapolitiikka yksipuolistaa kirjallisuutta. Tässä tapauksessa toiselle annettu on toiselta pois. Usein nälkärajalla töitään tekevältä.

Täällä siis piipittää itsekin kirjailija (joo, muistetaan kyllä mitä kettu sanoi niistä pihlajanmarjoista…) ja lehtijutussa tituleerattu Pirkkalaiskirjailijoiden varapuheenjohtaja. Mutta myös valtion taidehallinnon alaisen Pirkanmaan taidetoimikunnan kirjallisuuden asiantuntijajäsen. Olen viime päivinä lukenut hitonmoiset nivaskat papereita valtion taidehallinnon uudistushankkeista, ja yritellyt sinne jotain pikku kommenttiakin mukaan. Pitäisikö apurahapolitiikassakin availla ikkunoita, keskustella avoimesti ja pohtia vaihtoehtoja vanhoille kaavoille?

Lopuksi levikkiuutisia. Aloitin blogini alkukesästä. Lukijoiden määrä on kasvanut tasaisesti. Juuri nyt kotisivujen ja blogin yhteinen käyntimäärä on ylittänyt 1000 vierailua kuussa. Olette te sitten fiksuja ihmisiä. K i i t o s ! !