Jatkan vielä kahden edellisen päivityksen aihetta. Kierrätän tekstin kolmen vuoden takaa. Ehkä tuli punnittua kulttuurikysymyksiä tavallistakin tarkempaan, osallistuin vielä silloin Pirkanmaan taidetoimikunnan apurahapäätöksiin. Yhtä kaikki, asetelmat eivät näytä muuttuneen. Jääkiekkoakin seurataan taas tarkasti.
……………………………………………………………………………….
Tovi sitten aamukahvini valahti väärään kurkkuun silkasta hämmästyksestä. ”Sorsiiko valtio nuoria kulttuuritukia jaettaessa?” kysyttiin Hesarin asiantuntijaraadilta. Tulos ei tässä ole tärkeä: 47% vastasi kyllä, 34% ei. Loput levittelivät käsiään.
Verenpaine alkoi kohota sivistyneen ihmisen sitaatista. Dosentti ja tuplatohtori, neljän ranskalaisen tiedeakatemian ulkojäsen ja ritarin arvolla kruunattu suomalaisen kulttuuripolitiikan päättäjä sanoo: ”Kulttuuri edellyttää kypsää makua, jota kaikilla ei voi kovin nuorella iällä vielä olla.”
Muumioitunut mielipide nousee suoraan kumpujen yöstä. Selvennetään asiaa esimerkein, että eliittikin ymmärtää. Kun äiti tai mummu leipoo lapsen kanssa karjalanpiirakoita, se on kulttuuria. Ruokaperinne ja suomalainen design siirtyy sukupolvelta toiselle.
Kun lapsi kuuntelee kirjastossa satutuntia, se vasta kulttuuria onkin. Tarinoiden ikiaikaiset kaavat ja maailmankirjallisuuden myytit ja ikonit siinä kylvetään uuteen ja innostuneeseen kasvualustaan. Entä nuorten sanataidekoulutus, joka saattaisi kaivata valtionkin rahaa…
Telkassa pyörähti eilen ”Tanssien tähtiin”. Ohjelmassa haetaan brittien lahjakkainta tanssijaa tai tanssiryhmää ja osallistua voi ikään katsomatta. Ensimmäisestä semifinaalista loppukilpailuun selvisivät nuorimmat osallistujat, toistakymmentä käyvä Emily ja Tanssiryhmä Jukebox Junior.
Edellä mainittu taitaa olla viihdemössöstä puristettu ovela formaatti. Sitäkin. Ja mitä suurimmassa määrin esimerkillään nuoria tanssikulttuuriin innostavaa katsottavaa. Jukebox Juniorin tanssijat ovat 9-15 vuotiaita. Ja kertovat itse miten harrastus pitää porukan poissa kaduilta.
”Ilmaveivi” taitaa olla urheilukulttuuria. Jos kultajuhlat kauppatorilla eivät sitä ole, siinä on ainakin peili, josta voi kurkata yhtä puolta kansankulttuurista. Kun Emil Laamanen (ikä ei tiedossani) piirtää harrastuksestaan kuvan, se on ehdottomasti osallistuvaa ja moneen suuntaan avautuvaa kulttuuria. Lopuksi tiivistys ”tosta poikki ja tohon jenga” -näkemykseeni:
1. Kulttuuri kuuluu kaikille.
2. Kulttuuri ja taide voivat merkitä eri asioita.
3. ”Korkeakulttuuria” ja arjen kulttuuria ei kannata erotella, niille on vain eri mittarit.
4. Toiset tekevät taidetta ammatikseen, toiset harrastavat – samoin on kulttuurin laita.
5. Vastakulttuuri pitää instituutiot vireänä.
Kun en itse uskalla, otan vielä Hesarin raadista Claes Anderssonin mielipiteen: ”Taiteiden erottaminen toisistaan kuluttajien iän perusteella on idioottimaista.” Tukea tulee myös Matti Apuselta: jako nuorten ja vanhojen taiteeseen on todella keinotekoinen.
Lopuksi Eino Leinoa: ”Kyldyyri, kyldyyri, kyldyyri, siitä nyt on huuto suuri. Mut mikä se on, se kyldyyri?”
