Tässä alkuviikon pikapäivitys. SOS-mediassa profiilikuvani on Pecos Bill, ”Teksasin tarumainen sankari”. En voisi kuvitella hänen haeskelevan kasvoilleen trikolorin sävyjä. Muiden tekemänä arvostan heidän myötätunnon osoitustaan. Onhan tavoitteemme yhteinen, jo Ranskan vallankumouksessa (1789) kirjattu: ”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo”.
Kuoleman ja kaaoksen hetkellä voi olla naiivia väittää kulttuurin voimistavaan vaikutukseen. Näin kuitenkin ajattelin terrorismia ja kasvanutta turvattomuutta funtsiessani. Nappasin yöpöydältä nobelistiin kirjan ja käänsin ensimäisen, satunnaisen sivun Tomas Tranströmerin kootuista. Tekstin symboliikka haaroo moneen suuntaan ja kiteytyy otsikon lauseeseen:
Soitan Haydinia mustan päivän päätteeksi
ja tunnen käsissäni selkeän lämmön.
Koskettimet tahtovat. Lempeät vasarat lyövät.
Sointi on vihreä, eloisa ja hiljainen.
Sointi sanoo, että vapaus on,
että joku ei maksa keisarille veroa.
Työnnän käteni haydntaskuihini
ja matkin ihmistä, joka katselee maailmaa levollisesti.
Vedän haydnlipun salkoon – se tarkoittaa:
”Me emme antaudu. Mutta tahdomme rauhaa.”
Musiikki on lasitalo rinteellä,
jolla kivet lentävät, kivet vierivät.
Ja kivet vierivät suoraan läpi,
mutta jokainen ruutu säilyy ehjänä.
…………………………………..
Ekstralinkissä lisää Tranströmeristä.
………………………………….
