Kun Hesan valtuusto äänesti Guggenheimin nurin, päätettiin polkaista pystyyn museo Euroopan sydämeen – Gukkenmain Welaatta. Museorakennus on suomalaista puuarkkitehtuuria. Käsitetaiteen keinoja hyödyntävä näyttely MAAILMANTAITEEN PÄIVITYS 2.012 avataan Tampereen Teiskossa 10.6.
Näyttelyn lisäksi Facebookiin kasvaa syksyyn saakka virtuaaligalleria, joka esittelee päivitettyjä maailmantaiteen mestariteoksia. Sivut löytyvät täältä.
Kun funtsin taideteoksia sekä museoon että virtuaaligalleriaan, tuli ensimmäisenä mieleen van Goghin ”Varikset viljapellon yllä”. Vasta aivan äskettäin muistin, että olen kirjoittanut aiheesta myös runon. On siitä aikaakin, kaksitoista vuotta.
Toinenkin asia tekee tekstistä ajankohtaisen. Poikani ja hänen vaimonsa saivat tyttären torstaina, äidin syntymäpäivänä 7.6. klo 23.59. Valitsen siis tänään Perjantairunoksi Mustasta runokirjasta tekstin TAIVASOSUUS. Runon viimeinen rivi kirkastaa ajatuksen elämän ihmeeseen sopivaksi.
……………………………………………………….
Taivaan lyijyinen patalakki
on valahtanut metsän silmille. Vaikea nähdä ulos,
ellei sammuta sisältä valoa.
Varikset viljapellon yllä,
ja varikset, joita sänkipellon korret keihästävät.
Elämä on väärennös. Kuin taulu,
joka museon seinällä riittävän kauan riiputtuaan
muuttuu aidoksi.
Lasit kivenheiton päässä, lapsivedet.
Lapset, joiden sisällä äidit kasvavat.
………………………………………………………..
Onneksi olkoon myös isoisälle! Oliko tämä nyt ensimmäinen laatuaan, lapsenlapsi?
Meillä on kaksi poijantyttöä.
Kiitos onnittelusta.
Pojallani on edellisestä avioliitosta kaksi poikaa. Varsinaiset rasavillit. Kahdeksan- ja viisivuotiaat, hienot pojat. Nyt toivottiin tyttöä kovasti. Semmoinen saatiin ja pikku Prinsessaa varmaan hemmotellaan yllin kyllin. Vai voiko koskaan niin tehdä liiaksi?
Meidän ovat 8- ja 4-vuotiaita. Vanhempi flikkaanen on juuri isänsä kanssa katsomassa isänisänsä kotipaikkoja Oregonissa. Menee tokaluokalle englantilais-suomalaiseen kouluun syksyllä. Flikan isoisä on mukana ja isoisän äidin kanssa tulee varmaan kuvia neljästä sukupolvesta. Isoisän äiti on jo 94-vuotias.
Mutta on uskomatonta miten aika kuluu, eikö? Olen pähkäillyt lapsuuden muutosta kovasti. Rakastaa pitää, hylätä ei saa, mutta ehkä hellimistä hemmottelun sijaan?
Noinkin varmaan on tuon hellimisen kanssa. Mulla on kokemusta vain noista pojista. Niille on tärkeetä, että olisi yhteistä puuhaa… että voisi olla läsnä. Vaimoni osaa sen minua paremmin. Ehkä pienissä tytöissä on vielä se ”Prinsessapuoli” en tiedä vielä : )
Juha,
pikkubroidilla on vain poikia lapsenlapsinaan, jo neljä kappaletta. Vähän nuorempia kyllä kuin meillä.
Broidi on innoissaan kun saa opettaa pikkukaverit hommiin. Kalastusta, uimista, saunapadan sytyttelyä, kaikkea semmoista. En ole nähnyt häntä itse teossa vielä, mutta pian ehkä näen.