Kävin viikonloppuna katsomassa Roman Polanskin uuden leffan. The Ghost Writter on varma suoritus, mutta klassikkoksi se ei kykene kiteytymään. Moraalisten valintojen syövereitä luotaava kansainvälinen agenttitarina osuu silti ajan hermoon hyvin. Ja tottakai kaiken takana häärii jälleen CIA.
Haamukirjoittajan roolissa Ewan McGregor, Britannian ”ex-pääministeri Adam Langia” näyttelee Pierce Brosnan. Hänen vaimonaan Olivia Williams tekee eleettömän ja hienon roolityön, elokuvan parhaan. Tarina perustuu Robert Harrisin romaaniin. Leffan käsis toimii ja onnistuu karttamaan juonen ennalta-arvattavuudet. Se ei sorru omaan näppäryyteensä vaan säilyttää uskottavuuden illuusion loppumetreille saakka.
Mutta, mutta… pimeässä katsomossa nautin asiasta, joka alkaa varastaa yhä enemmän huomiotani. Viis siitä, että elokuvassa on ”tuotesijoittelua”, Adam Langin talo on upea ja askeettinen betoniarkkitertuuri istuu karuun maisemaan. Alan odottaa sisäkuvia, Walter Knoll -kalusteet sopivat miljööseen hiton hyvin. Hemmetti… miksei tauluja näytetä paremmin! Osa niistä voisi olla Mark Rothkon, vilahtiko tuossa Anselm Kiefer? Voisiko talossa olla aito Jasper Johns. Ollaanko jonkin keräilijän kodissa vai onko kuvauksiin haalittu tusinatauluja? Hitto, näyttäkkää nyt siitä kämpästä mahdollisimman monta nurkkaa!
Mitä leffasta jää? Se, miten tärkeässä roolissa on yhden sanan yksikkö- tai monikkomuoto. Yksityiskohta sopii elokuvan nimen teemaan ja sillä arvoitus lopulta ratkeaa. Mutta se talo, taulut ja kalusteet… ne taitavat jäädä mieleen, kun tarina haalistuu. Se on elokuvaa, paino sanan viidellä viimeisellä kirjaimella.
Polanskilta en ole odottanut enää vuosiin mitään hyvää. Oikeastaan ainut hänen hyvä elokuvansa on Puolassa ohjattu, kuvattu, näytelty Veitsi vedessä. Rodemaryn painajainen oli typerää kauhua, ja loput olenkin tainnut unohtaa.
Mistä ihmeestä sinä tunnet tuollaiset merkkikalusteet? Täytyy haamukirjailijoiden olla aika varakkaita kuin sellaisilla öykkäröivät. Nousukkaita! Minä kyllä olisin koska tahansa valmis ottamaan jonkun Mark Rothkon seinälleni, mutta en kestäisi ajatusta, että sen jälkeen olisi otettava pankkilaina että saisi valvonnan ikkunoihin ja oviin.
Onneksi meillä on kuvia omasta takaa. Ihan ihkaoma punainen Malevitskin…
Hello!
Nuo kalusteet vain kiinnittivät elokuvassa huomion ja sitten tsekkailin olisiko Knollin, se on vähän semmoinen ”kalusteiden Alessi”. Olen muotoilujutuista kyllä kiinnostunut ja selailen huvikseni joskus nettisivuja ja Taschenin kirjoja.
Elokuvan idea oli se, että koti kuuluu ”Britannian ex-pääministerille”, siksi kai siitä oli tehty niin ”style”. Vaikkakin maku näytti aikas modernilta. Sanoisin, että Haamukirjoitaja on käypäistä leffaviihdettä…
Ajatteles, Juha, niin omituista on, että meillä on leffateatterit tässä kaupungissa, joissa ei juuri koskaan ole edes suomalaisia leffoja, eurooppalaisia ehkä noi Bondit, mutta miltei kaikki on amerikkalaista siis.
Ihan ihka toivotonta. Olen kaikille etelän ihmisille ihan kaamean kateellinen! Mut Polanski ei kyllä ole hirveän hyvä. Vai johtuuko tämä mielipiteeni alaikäisen raiskaussyytteestä?
Vielä piti tähän vastata.
Uudesta Polanskista ollaan aikas lailla yhtä mieltä. Ja tuo leffatarjonta, mulla on täällä Tampereella Plevnan elokuvakeskus kahdeksan minuutin kävelyn päässä, ja tarjontakin on kohtuullisen hyvä, mutta useammin pitäisi käydä.
No, sunnuntaina tuli tutustuttua Mältinrannan galleriassa Maria Matikan ja Sami Pennasen yhteisnäyttelyyn: installaatiopainotteisia, pirteitä töitä, huumoriakin. Suosittelen.