Mitä kulttuuri tarkoittaa?

Keskeneräinen käsikirjoitus vie aikani ja nostan Perjantairunon paikalle jutun kolmen vuoden takaa. Päivityksestä löytyy lainaus Kirsi Kunnaksen eseestä, jonka tilasin häneltä yli kymmenen vuotta sitten. Tekstin viesti ei ole miksikään muuttunut – niin on ikuisuusasioiden kanssa.

Tieto on vaarallista. Varsinkin varma tieto. Se tappaa kaiken kyseenalaistamisen. Ymmärryksen kanssa on vähän niin ja näin, sitä saattaa omahyväisesti kuvitella ymmärtävänsä, mutta mitä vielä.

Kulttuuri parantaa elämänlaatua ja pidentää ikää. Siitä on selvät sävelet ja tutkimukset. Tämä selvä, uskon ja ymmärrän.

Ote hallituksen painopisteraportista. Koulutus-, tiede- ja kulttuuripolitiikka, sivu 35: ”Hallitus lähtee siitä, että kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskuntaa rakennettaessa. Taide ja kulttuuri ovat ihmisenä olemisen välttämättömiä perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille.” Luettu ja ymmärretty.

Kuva: Auschwitzin keskitysleirin portti.

Toimitin ikuisuus sitten Jouni Inkalan kanssa MotMot -runouden vuosikirjan 2001. Tilasin siihen esseen Kirsi Kunnakselta. Se tuli aikanaan koneella naputeltuna vähättelevän saatekirjeen kera:

”Jos sinusta tuntuu ettei tällainen teksti sovi kirjaan niin anna olla, jätä pois.” Sattuneesta syystä luin taas uudelleen Kirsin esseen Feeniks-lintu ja Ajan hyrrä. Ymmärrys avautui laakista. Vaikeat sanat: kulttuuri, elämänlaatu, taide, ihmisenä oleminen, luova vaikutus… abstraktit ilmaisut saivat äkkiä tarkan ja yksilöllisen merkityksen.

Kirsi kirjoittaa nuoruuden parantola-ajastaan, josta muistaa kiihkeän halun odottaa yötä, omaa yksityisyyttään ja unia, jotka toivat vastapainon päivän sisällyksettömyydelle ja tapahtumattomuudelle. Ja siellä ne ovat, lainauksen kaksi viimeistä virkettä, jotka avaavat ymmärrystäni ja antavat syvemmän merkityksen sanalle Kulttuuri.

”Nämä unet ja kuvitelmat minä muistan. Siksi kai lukiessani vankiloista tai keskitysleireiltä tai pakolaisleireiltä hengissä selviytyneiden muistelmia samastun aina heidän tarpeeseensa kuvitella, saada elää vaikka vain minimaalisen pieni hetki toisessa todellisuudessa, jossa erämaa kukkii, jossa ovat heidän muistiinsa tallentuneet mielikuvat.

Antaessaan vaihtoehdon ne kasvavat korkoa, niistä on tullut heille muistin pankkiin sijoitettu aarre, joka pitää heidät järjissään. Kulttuurin eräs tärkeä tehtävä onkin tuottaa sitä aineistoa, elämyksiä jotka tekevät muistin arvokkaaksi. Ilman sitä me menehdymme.”

……………………………………….

EXTRALINKKI: Tulevassa käsikirjoituksessa vilahtaa Emily Dickinson. Tein runoilijasta jutun reilu pari vuotta sitten. Linkki.

Kristuksen morsiamen matkassa

Tässä välissä koukkaus blogin varsinaiseen ytimeen ja unohdettujen runojen klinikalle. Lupasin vastapainoa Walt Whitmanille, josta tein jutun tänne viime jouluksi.

Emily Dickinson (1830–1886) on vuosisatansa merkittävimpiä englanninkielisiä runoilijoita. Häneltä on säilynyt 1775 tekstiä, joista Merja Virolainen on kääntänyt 78 kokoelmaan Golgatan kuningatar. (Tammi 2004)

Emily Dickinson: Golgatan kuningatar, Tammi 2004

Kliseisen myytin mukaan tosi taidetta syntyy vain kärsimyksestä ja luovien taitelijoiden ”soitto on suruista tehty.” Totta uskomuksesta on usein ollut naistaitelijan osa. Aikanaan, kun meillä ”kultakauden” miesmaalarit keräsivät kunnian, Helene Schjerfbeck oli ”vain maalausta harrastava mamselli.”

Emily Dickinson kirjoitti runonsa Massachusettin viidensadan perheen syvästi uskonnollisessa maanviljelijäyhteisössä. Hänen isänsä oli kongressiedustaja, joka vastusti naisten tasa-arvoa. Äiti kärsi masennuksesta eikä pystynyt hoitamaan tytärtään.

Näistä lähtökohdista syntyivät runot, jotka vasta Dickinsonin kuoleman jälkeen tulivat laajemmin tunnetuksi ja saivat heti lukijoilta hyvän vastaanoton. Kriitikot tosin jaksoivat harata vastaan pitempään.

Dickinsonin teksti on kärsivien ja petettyjen runoutta, mutta ennen kaikkea täyttymystä odottavien runoutta. Niiden, joille ei koskaan suoda sitä mitä he kiihkeimmin tahtovat ja ikuisesti odottavat.

Runoissa maallinen rakkaus kietoutuu taivaalliseen, mutta Jumala nähdään usein sadistisena hahmona, joka pettää lupauksensa: ”Viisaampi olen nyt: pälyilen taivaita / epäillen, olen aina varuillani / kuin lapset, joita kerran on huijattu, / uskovat, että jokainen on huijari.”

Dickinson on vastaparien runoilija. Saman runon sisällä tunne saattaakääntyä nöyryydestä uhmaan tai ylistyksestä häpeään. Kapinallisuus, kysely ja kyseenalaistaminen ovat hänen teemojaan. Täyttymättömät henkilökohtaiset unelmat antavat voimaa ja vimmaa tekstiin.

Emily Dickinson

Ensin säkeet saattavat kertoa alistumisesta, kuin koiran rakkaudesta: ”Mahtava olen siis, jos se on mieleesi, / tai pieni poloinen tai minkä tahansa muun kokoinen, / tismalleen sitä kokoa kuin vain miellyttää sinua.” Seuraavassa hetkessä keinu heilahtaa uhmakkaan itsetietoiseksi: ”Käy ylväästi: maksoit suudelmasta / koko taivasosuutesi.”

Dickinsonin teksteissä maailma nähdään kärsimyksen valossa. Terävimmillään säkeisiin latautuu purevaa sarkasmia, joka kiteytyy runollisen aforistiseksi: ”Veden oppii janosta / ja maan merenkäynnistä, / liidon kivusta, / rauhan pistinraudasta, rakkauden haudasta, / linnut lumesta.”

Runot eivät koskaan kerro täyttymyksestä, vaan sen puutteesta. Dickinson kirjoittaa miten paljon ihanampaa on menettää kuin saada. Kun hänen runoistaan olisi viimein julkaistu kokonainen kirja, hän kieltäytyi.

Rakkauden kaaren runoilija kuvaa kirpeästi muutamalla säkeellä: Rakastuneen sydän tahtoo ensin nauttia, sitten väistää kipua ja lopulta se haluaa lääkettä tuskien turruttajaksi.

Runot on alkuperäistä säejakoa noudattaen suomennettu säemittaan, vaikka määräpituisuudesta on luovuttu. Paikoin huomaa miten englannin kieli helähtäisi pitkää suomea kauniimmin: ”Sido vain minut, vaan yhäti kykenen laulamaan – Bind me, I still can sing.”

Lopuksi järkyttävän tiukka nelisäe:

Päivistä aina jokin

eroaa toisista:

se kun ystävä saapui, ja se

kun hänen oli kuoltava.

……………………………………………………………………

Dickinsonin kirjallisina esikuvia olivat mm. William Shakespeare ja Charlotte ja Emily Brontë. Aineistoa löytyi Raamatusta, vaikutteita esimerkiksi John Keatsilta ja Ralph Waldo Emersonilta.

Elämään mahtui mielenterveysongelmia ja kiihkeitä luomiskausia. Vuosina 1861-1862 hän kirjoitti kuusisataa runoa. Dickinson sulkeutui kotiinsa 32-vuotiaana ja eli siitä lähtien naimattomana erakkona.

”Korvapuusti yleiselle maulle”

Edellisen jutun kommenteista muodostui hyvä keskustelu. Seuraavaksi lupasin rahan sijaan runoa. Olen kirjoittanut tänne kaikkien aikojen Ameriikan poeetasta Walt Whitmanista. Tasapuolisuuden ja taiteen vuoksi nyt olisi ollut Emily Dickinsonin vuoro.

Vladimir Majakovski 1893 - 1930.

Siirretään kuitenkin kuoleman ja kärsimyksen kulttirunoilijaa hieman tuonnemmas, että ehdin penkoa muistiiinpanojani ”Golgatan kuningattaresta”.

Tarjoillaan tähän väliin runo kuolemattomia lauseita luoneesta Majakovskista (1893-1930). Teksti on kasaantumassa olevasta kokoelmasta, jonka liki neljäsataa tekstiä linkittyvät toisiinsa ja hotkivat siinä juostessaan sisäänsä koko maailman. Olkaa hyvä: Majakovskin aivot ja teksti n:o 172.

Ihmisaivot (kirjoittajan manipulointi Gaetan Leen kuvasta)

Futuristi elää – Vladimir Majakovski

Tampereen runoilija henkeen ja vereen,

intohimoinen uhkapeluri Gruusian takametsistä

tsaarin aikaan opiskellut vankilasta vauhtia hakenut

porvarien säikäytysmatkoja suunnitellut runokiertueiden tähti

koiranpaskaan verrattu neuvostokansakunnan mannekiini

Korvapuusti yleiselle maulle -manifestin julkaissut

suprematistisia mainoksia suunnitellut, toiseen leiriin loikannut

Ranskasta Renaultin Moskovaan hankkinut

yksityisautolla hurjastellut huligaanikommunisti

Pilvi housuissa -kokoelmaa kirjoittaessaan Lili Brikiin rakastunut

New Yorkiin matkannut ja siellä tyttären siittänyt

kaduille ja toreille nimensä antanut tuntematon unohdettu

kaksi kertaa venäläisessä ruletissa tyhjää laukaissut

Kuinka säkeitä valmistetaan -ohjeet kirjoittanut

(varastossa pitää aina olla riittävästi puolivalmisteita)

huhtikuussa 1930 Lontoosta palatessa itsensä ampunut

kuolemattoman lauseen kirjoittanut:

”Runous on joka päivä uudestaan rakastettua sanaa.”

hautajaissaattoonsa yli 60 000 henkeä kerännyt

runoilija jonka kallo sahattiin auki – aivot punnittiin

ja havaittiin miten piinallisesti ne painoivat

360 grammaa enemmän kuin Leninin aivot.