Kiireen keskellä kierrätetään viikon eka jutuksi kysymys neljän vuoden takaa. Ja sopiihan se – ihan kirjaimellisesti – näillä pakkasilla.
Vuoden 2010 ensimmäisessä jutussani Raymond Carverista mainitsin kaksi romaanin nimeä (linkki), jotka ovat tarttuneet puhekieleen ja kiteytyneet kliseiksi. Mitättömät nimet eivät sellaiseen kykene. Juttua punnittuamme aloimme ystäväni kanssa pohtia mikä voisi olla maailman paras romaanin nimi. Miten nimetä vuosien tuskainen työ tai kirjoittamisen hurmio? Kuinka kirjan mittaisen filosofian tai huimaavan tarinan voi puristaa yhden sanan – korkeintaan lauseen mittaiseksi.
Löytyisikö jostain lista “kaikista” julkaistusta kirjoista? Tuntui epätodennäköiseltä. Rajasimme kysymystä. Muistin Tammen Keltaisen kirjaston, jossa on julkaistu laadukasta käännöskirjallisuutta vuodesta 1954. Nyt jo yli neljäsataa romaania. Nobelilla tai muilla palkinnoilla kruunatut teokset ovat paremminkin sääntö kuin poikkeus. Toinen toistaan parempia nimiä luulisi löytyvän kymmenittäin. Pääsimme yksimielisyyteen vain yhdestä.
Sarjan nimiluettelo pulputtaa muistoja lukuelämyksistä. Pitää pysyä tiukkana ja keskittyä aluksi latteisiin nimiin. Niitä riittää: Konsulit, Kartano, Rosvot, Neiti, Pirstaleita, Marsut, Jumalan puupalikat, Sattuman kourissa, Vesilaitos, Vesimies ja Vierailija. Numero 360 on turkkilaisen Orhan Pamukin Lumi. Peter Høegin kirjalla Lumen taju on parempi nimi. Høeg oli ensimmäinen pohjoismainen kirjailija, joka kelpuutettiin Keltaiseen. Numero 283 on Kertomuksia yöstä. Loistava kirja, mutta nyt ei ole kyse sisällöstä, vaan nimestä.
Valtaosa on keskinkertaisia: Kunnian kentät, Kimalaisen mettä, Taipumaton tahto, Tuhannen härän vuori, Tartu tilaisuuteen ja Jutun loppu. Hyviin nimiin tuntuu latautuvan jotain outoa. Salaisuus, tai lupaus, joka houkuttaa lukemaan: Sieppari ruispellossa, Kuolema Venetsiassa, Kämmenenkokoisia tarinoita, Niin kauas kuin yötä riittää, Kissan kehto, Teurastamo 5, Simpanssin kauneus tai eleettömän lyhytInho.
Keltaisen käännetyimpiin kuluu Italo Calvino. Yhdeksän kirjaa ja hienoja nimiä, joista yksi on ylitse muiden: Jos talviyönä matkamies. Mieleen nuosee lumimyrskyn saartama mökki. Purevan yön kelmeä kuutamo ja susilauman ulvonta. Sisällä räiskähtelee takkatuli, jonka raukeassa lämmössä lukija avaa kirjan ja antautuu tarinan imuun.
Itse romaani on metakirja, romaani kirjallisuudesta ja lukijasta. Nerokas erityylisten kirjallisten katkelmien labyrintti. Jos kuvitteellisesta romaanikirjallisuuden roviosta pitäisi pelastaa yksi fiktiivinen kirja, Calvinon romaani olisi omalla listallani vahva ehdokas. Kiteytymä ”kaikesta” kirjallisuudesta. Hauska yksityiskohta on, että kirjan katkelmien otsikoista muodostuu oma ”kertomuksensa”.
Nimien luomien mielikuvien ja sisällön kohtaaminen on vaikeaa. Calvinolta on Keltaisessa kirjastossa julkaistu ohut ja outo kirja, jota luen aina uudelleen. Sillä on arkinen ja vaatimaton nimi: Herra Palomar. Kirja auttaa havainnoimaan ympäröivän maailman aivan uusin silmin.
………………………………………………………..
Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies (julk. 1979, suomennos Jorma Kapari)
Jutun kuvamanipulaatio, etuala poimittu elokuvasta Joulutarina (2007)