Kirjallisuuden Nobel meni Kiinaan. Tampereen kirjastokannasta löytyi eilen yksi Mo Yanin kiinankielinen kirja. Tarkemman tutustumisen aika koittaa siis myöhemmin. Ennakkotietojen perusteella Yan vaikuttaa käyttävän kielen keinovaroja varsin mielenkiintoisesti.
Tampereen Runokaupunkiviikko kiihdyttää loppuaan kohden. Tämän kirjoitettuani loikkaan suoraan rautatieasemalle. Hiljaa virtaa runo -tapahtumassa lyyrikot lukevat ohikulkijoille runoa 12 tuntia putkeen. Ehdin lukea tunnin ennen kuin siirryn seuraavaan kohteeseen.
Yksityishenkilöt ovat voineet kutsua runoilijan kotiinsa. Suunnistan outoon paikkaan. Tiedän vain, että koolla on näkövammaisten naisten ryhmä. Valitsin siis illan teemaksi kaikille aisteille kirjoittamisen.
Runoni ja proosani on pääosin visuaalista, mutta kyllä sieltä auditiivisuuttakin voi kaivaa. Ja kinestesiaa, joka on sitä kaikkea muuta kielessä liikkuvaa ja tuntuvaa rakennusainetta. Häpeämättömän tunteellisesta Perjantairunosta löytyy hyvällä tahdolla kaikkea edellä mainittua. Nimessä on myös mielenkiintoinen pointti.
Stilleben – hiljaiseloa – on saksankielinen nimitys asetelmamaalauksille. Ranskalaisten Nature Morte – kuollut luonto – on kaavamainen ja lopullisen tylsä. Syksy vie meitä vähäisempään valoon ja voimaa väreilevään Hiljaiseloon:
S T I L L E B E N
Jos en muuta keksi, voin pelätä
vaikka viemäreiden puolesta,
jos hukkuvat syksyn sateisiin. Eivät saa rautasuut
vedetyksi henkeä. Yöllä hallan vaara
alavilla mailla, ja kuolema
kulkee kuin kotilo etanoiden ja ihmisten selässä.
Elämän haarniska.
Tule vielä ja puhalla, tein huilun kylkiluustasi,
unohdetaan pelit ja panokset.
Sidotaan maailman napa, halkaistaan vastatuuli
kuin ruislimppu. Ollaan paimenessa
muuttolinnuille ja lähteville laivoille,
mietitään syntyneenä olemisen etuja.
……………………………………………………………..
Kuvassa syysmyrsky Tampereella 1936.
(Sulo Markkanen / Vapriikin kuva-arkisto. Runo, Musta runokirja 2000.)