Vapauttava viesti ihmiskunnalle!

Otsikko Hesarissa torstaina 21.3.2019: ”Isis tappaa tryffelinetsijöitä Irakin aavikolla” Neljännessivun juttu kertoo Isisin taistelijoiden rippeistä, jotka kiertelevät Irakin aavikoilla ja sieppaavat ihmisiä: ”Yleensä sunnimuslimeilta vaaditaan lunnaita, ja sitten heidät vapautetaan. Shiiat tapetaan. Isis pitää shiiamuslimeita vääräuskoisena.”

Kuva sivuilta: Tekniikka & Talous.

Päivityksessäni ei ole uskontojen vastakkainasettelua. Uutinen toisaalla arvioi, että joka viideskymmenes katolisen kirkon pappi on pedofiili. Kristinuskon historia on verinen, nykyään Raamatun ”oppien” nimissä harjoitetaan myös henkistä väkivaltaa ja eriarvoistamista. Kyllä ihminen tietää mikä on Jumalan tahto ja tarkoitus. 

Keräilen taas sekalaisia lehtileikkeitä uuden romaanikäsiksen lähteiksi. On luettava myös faktaa, fiktiota ja… runoa. Myös koko sen ajan kun kirjoitan – kuinka kauan siihen sitten kuluukin. Perusidea säilyy, mutta itse tarina voi kehiä mukaansa ennalta arvaamattomia asioita.

Työhuoneen hyllyssä on Walt Whitmanin (1819 -1892) Valitut runot Markus Jääskeläisen suomentamana ja Sammakon vuonna 2007 julkaisemana. Whitmania on helppo pitää yhtenä historian suurimmista humanisteista. Hän kirjoitti ajatuksensa ja manifestinsa runoiksi. Esikoisteostaan Leaves of Grass, hän laajensi ja täydensi ja julkaisi siitä yhä uusia versioita kuolemaansa saakka: ”Kirjoitan tätä jotta tavoittaisin sinut / joka luet tätä sadan, monen sadan vuoden päästä, / sinut joka et ole vielä syntynyt.”

Kuva: Library of Congress

Whitmanin teos on ylistyslaulu yksilölle, vapaudelle ja tasa-arvolle. Kaikki nostetaan yhtä arvokkaiksi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä tai uskonnosta, iästä tai ulkonäöstä. Riveiltä huokuu rajaton kiinnostus ja kiitollisuus itse elämään.

Olen kirjoittanut tänne ennenkin Whitmanista ja hänen vaikutuksestaan maailmankirjallisuuteen. Miksi nostan hänet blogiin uudelleen? Koska hänellä on vastaus Jumalan olemuksesta koko ihmiskunnalle. Näin simppeliä on yhteisen ymmärryksen ja rauhan saavuttaminen. Säkeet valittujen runojen tekstistä nro 48.

”Olen sanonut ettei sielu ole enemmän kuin ruumis / ja olen sanonut ettei ruumis ole enemmän kuin sielu / eikä mikään, ei edes Jumala ole suurempi kuin oma itse, / ja hän joka kävelee kilometrinkään ilman myötätuntoa kävelee / kohti hautaansa käärinliinat yllään /…/ ja sanon kaikille miehille ja naisille: seiskää rauha sielussanne / vakaasti miljoonien maailmankaikkeuksien edessä.

Ja ihmiskunnalle sanon: älä ole utelias Jumalan suhteen. / Sillä minä joka olen utelias kaikesta en ole utelias Jumalasta. / (Minkään pituinen lista määritelmiä ei voisi ilmaista millainen rauha / minulla on Jumalan ja kuoleman suhteen.)

Minä kuulen ja näen Jumalan jokaisessa esineessä mutta en ymmärrä / Häntä vähimmässäkään määrin, / enkä käsitä kuka voisi olla ihmeellisempi / kuin minä itse.

Miksi haluaisin nähdä Jumalan mieluummin kuin tämän päivän? / Näen jotain Jumalasta kaikkina vuorokauden tunteina ja joka hetki / näen Jumalan miesten ja naisten kasvoissa ja omissa kasvoissani / kun katson peiliin, / löydän kadulta Jumalan jättämiä kirjeitä ja kaikissa / on allekirjoituksena Jumalan nimi / mutta jätän ne paikoilleen koska tiedän / että minne tahansa menenkin / löydän niitä jatkuvasti.”

……………………………..

Ekstralinkit

1. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa

2. Terrence Malickin vastaus Jumalalle

……………………………..

Perjantairuno kysyy: näinkö näet juhannuspäivän aamun?

En pidä pyhistä, sen paremmin jouluista kuin juhannuksistakaan. Sunnuntait saisi puolestani poistaa. Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa! Kuittaisin asian kolmen sanan lauseella, elleivät murhaajat olisi väärentäneet ajatusta Auschwitzin portin päälle.

Työhuoneeni ovessa lukee: ”Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!” Mutta en minä ole täällä näkemyksiäni kauppaamassa, perjantairuno on lahja, jonka olen valinnut Hans Magnus Enzensbergeriltä.

Grafiikka, Juho Karjalainen

Kari Aronpuron suomentama Mausoleumi on juuri julkaistu, siitä myöhemmin lisää. Enzensbergeriltä poimittu teksti tulee Sammakon vuonna 2000 julkaisemasta ja Markku Inton suomentamasta kokoelmasta. Syynä on runon nimi: Suomalainen tango.

Unkarilainen runoilija Ottó Orbán on myös julkaissut samannimisen runon. Valintani ratkaisivat Juho Karjalaisen grafiikan vedokset, joista tuli tekstille täydellinen pari.

Grafiikka, Juho Karjalainen

Enzensbergeriä pidetään Saksan sodanjälkeisen kirjallisuuden merkittävimpänä runoilijana. ”Voiko olla mitään pateettisempaa kuin visionäärirunoilija, joka ei tee muuta kuin omia säkeitään. Minulla on kaksi kättä. Oikealla kirjoitan runoja, vasemmalla teen kaikkea muuta”, kirjailija itse sanoo kolmentoista vuoden takaisessa haastattelussa.

Suomalainen tango on kepeän impressionistinen runo. Nopeita, välähdyksenomaisia ja visuaalisia ensivaikutelmia. Näin näkee saksalainen runoilija vierailunsa. Ehkä myös suomalainen itse heräillessään juhannuspäivän aamuun.

Mitä eilen illalla oli on ja ei ole

Pieni vene joka etääntyy

ja pieni vene joka lähestyy

Tukka joka oli ihan lähellä on vieras tukka

Se on helposti sanottu Niin se aina on

Harmaa järvi on toki harmaa järvi

Eilisillan tuore leipä on kova

Kukaan ei tanssi Kukaan ei kuiski Kukaan ei itke

Savu on kadonnut ja ei ole kadonnut

Harmaa järvi on nyt sininen Joku huutaa

Joku nauraa Joku on poissa

On aivan kirkasta Oli miltei hämärää

Pieni vene ei aina käänny takaisin

Se on sama ja ei ole sama

Siellä ei ole ketään Kallio on kallio

Kallio lakkaa olemasta kallio

Kalliosta tulee taas kallio

Niin se on aina Mitään ei katoa ja mitään ei jää

Mitä siellä oli

on ja ei ole ja on Sitä

ei ymmärrä kukaan Mitä eilen illalla oli

Se on helposti sanottu Miten valoisa

täällä on kesä ja miten lyhyt

Perjantairunossa Carver ja kadonneet tohvelit

Runoilijat Arto Lappi ja Juha Rautio ovat suomentaneet valikoiman Raymond Carverin runoja, kustantajana turkulainen Sammakko. Kokoelma Sateisten päivien jälkeen pyörii vielä painokoneissa. Haastattelin kirjallisuusillassa suomentajia, joten omalla koneellani on teoksen pdf-tiedosto. Uskallan ottaa tähän runon mittaisen varaslähdön.

Raymond Carver, Sateisten päivien jälkeen (Sammakko 2013)

Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen suomensivat Carverilta kokoelman Rivi riviltä, lyönti lyönniltä (wsoy 1994). Nyt käsillä oleva käännös on muhkeampi paketti, jonka yli 200 runoa kattavat noin kaksi kolmannesta kirjailijan runotuotannosta.

Carver (1938 – 1988) tunnetaan myös novelliperinteen uudistajana. Hänen runonsa ovat proosamaisia ja tarinallisia, säkeet zoomaavat pieniin yksityiskohtiin ja kasvattavat runot täyteen arjen magiaa. Carverin metodi on käänteinen maksiimi. Ei maalailua, ei paisuttelua, ei loppuhuipennusta. Toteavat lauseet latautuvat silti täyteen outoa energiaa.

Olen linkittänyt ennenkin parin vuoden takaiseen Carver-juttuuni, jossa valotetaan kirjailijan elämänkaarta enemmän. Sieltä löytyy myös vanhan suomennoksen suosikkitekstini. (linkki) Tässä kuitenkin poiminta tuoreesta kokoelmasta. En ole takuulla ainoa, joka on odottanut kirjaa.

Raymond Carver, Sateisten päivien jälkeen (Sammakko 2013) Suom. Arto Lappi ja Juha Rautio.

Perjantairunot kaivetaan Poterosta

Laajennan edellistä juttua ja annan kahdeksantoista kirjailijan joukosta yhdelle tilaa Perjantairunon verran. Kun Markku Into kuvaa työtään sarjassa Miten kirjani ovat syntyneet, yhtäällä matkataan elämän valtaväylää, toisaalla nuuskitaan sivupolkujen detaljeja. Yhtä kaikki, tarina kulkee ja notkeaan kielenkäyttöön syntyy poikkeuksellista imua.

Markku Into. Kuva: Salla Keskinen

Into julkaisi esikoiskokoelmansa Tuonela rock, vuonna 1971. ”Maanalainen toiminta on alkanut Dostojevskistä, / hän näytti meille Idiootin, siksi meille ei mikään / ole pyhitettyä”. Esikoisen jälkeen on syntynyt tusinan verran runokokoelmia, proosaa, draamaa, radiotekstejä, laulujen sanoituksia ja kuusitoista käännöstyötä ”kulttikirjailijoiksi” luokiteltavien kirjailijoiden teoksista. Viimeksi Dada-trilogian päättävä Hans Arpin kokoelma Pilvipumppu (Palladium Kirjat 2011)

Intoon on isketty ”underground-gurun” leima, joka ei tee oikeutta hänen laajalle ja omaääniselle tuotannolleen. Kirjoitin aikanaan kritiikin Aamulehteen hänen valituista runoistaan Kiivaat tyvenet (Sammakko 2005) Lainasin juttuun rivit komeimmasta lukemastani yhdeksän sanan rakkausrunosta: ”Aivan kuin voisin syntyä, / niin syvällä sinä olet minussa.”

Omimmillaan Into paukuttaa päälauseen runoutta ja hajottaa kielen yllättäviksi assosiaatioiksi. Verbaalisella virtuositeetilla leikittely yhdistyy usein vakavampiin teemoihin. Tekstien ydintä kaivettaessa löytyy mies, jonka maailmassa jokin hiertää aina niin, etteivät palaset tahdo loksahtaa paikalleen. Runolla on haettava alati uutta lähestymiskulmaa elämään.

Tällä kertaa Perjantairunot kaivetaan kokoelmasta Potero (Sammakko 2006) Kaksi lyhyttä, nimetöntä tekstiä. Syvyyttä ja pintaa, jotka ottavat komeasti kipinää toisistaan.

"Hound Dog Taylor"

kuolema pilasi hänen elämänsä

hän ajatteli sitä joka päivä 20 vuotta

vainajuuden koitteessa hänen pönttönsä oli laho

oli unohtanut koko kuoleman

halusi vain nuolla likaista lattiaa

ylivertaisen puhtauden kirkkaudessa

käsittämättömän unohduksen maassa

…………………………………………

söin blinejä puutarhassa

ja älähdin naapurin koiralle

”pushkin”

ei se kumma kyllä tarttunut lahjukseen

tuijotti vain kita auki

kuin olisi ensi kerran kuullut

Hound Dog Taylorin kurittavan

pahaa skittaa

…………………………………………

Markku Into (s.1945) kuva: Salla Keskinen.

Theodore Roosevelt ”Hound Dog” Taylor (1915 – 1975) amerikkalainen blues&rock-kitaristi ja laulaja.