Rouva presidentin runot ja Kerttu, 11 v.

Päivän Hesari nostaa esiin yhdysvaltalaisen beatrunoilijan Anne Waldmanin, joka on joillekin Annikin runofestivaalin odotetuin vieras. Mielenkiintoinen juttu, lukekaa Waldmanin näkemys runouden ”outridereista”.

Annikki viettää 10-vuotisjuhliaan yhtenä maamme merkittävimmistä kirjallisuustapahtumista. Päätilaisuus on huomenna 8.6. klo 11-20 Annikinkadun puukorttelin sisäpihalla. Annikki Off aloitti kirjallisuustapahtumien ketjun jo keskiviikkona.

Jenni Haukio, Tulenkantajien kirjakauppa 5.6.2013

Avajaistilaisuudessa Tulenkantajien kirjakaupalla esiintyi runoilija, presidentin rouva Jenni Haukio. Haastattelussa hän sanoi olevansa ”vanha sielu”, ja outoa kyllä, ajatus hänen esittämänään ei kuulostanut kliseeltä.

Signeerausjonon mitta oli suoraan verrannollinen julkisuusarvoon. Sitä seuratessa ja omaa esiintymisvuoroa odotellessani, nuori nainen halusi myydä minulle arvan: kaksi euroa, jokainen voittaa nuoren Yöstäjä ry:n sanataidekoululaisen kirjoittaman aforismin. Itse pääpalkinto arvotaan myöhemmin.

Jenni Haukion tapauksessa mietin miten tikun nokkaan nosto muuttaa suhdetta kohteeseen. Koetin olla rehellinen itselleni, enkä liittynyt signeerausjonoon. Mieltymykseni runoilijan teksteihin on neutraali, kuin sisaruussuhde intohimon vastapainona.

Perjantairunon paikalla on siis aforismi, joka kääntää näkökulman ja tekee suuresta pientä, kirjoittajana Kerttu, 11 vuotta. Kahta lausetta lukiessa sopii miettiä anonymiteetin ja julkisuuden suhdetta. Sitäkin. Poissaolo voi joskus olla mitä intensiivisintä läsnäoloa:

Mustekala ui mursun ohi. Hehkukala loistaa poissaolollaan.

…………………………………………………………………………………….

Perjantairuno on proosaa – ja kyseenalaistaa Pikku Prinssin höpinöitä

Perjantairuno ottaa vauhtia proosasta. Syynä on tämäniltainen Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tilaisuus, jossa esiintyy kolme kirjailijaa: Riikka Pulkkinen, Riitta Jalonen ja Juha Siro.

Riikka kertoo uudesta kirjastaan, mutta kahden jälkimmäisen teemana on ”Muistikirjat auki!” Aihe edellyttää jonkin keskeneräisen valaisemista ja lukemista. Kun tammikuun taitteessa julkaistava kirja alkaa olla paketissa, kerron jotain tekeillä olevasta romaanikäsikirjoituksesta.

Iltalehden nettisivu 12.8.2012

Käsikirjoituksessa on nyt n. 80.000 merkkiä, valmis työ vaatii likemmäs 400.000. En juuri käytä enää muistikirjoja, siirrän lappujen ja lehtileikkeiden kulmiin kirjoitetut ideat suoraan koneelle. Käsikirjoitus työntää tulevan tarinan ideoita ja tekstimassaa edellään – elää jatkuvasti ja tarjoaa jatkon rakennustarpeet.

En tiedä luenko tämän tekstikappaleen illalla. Siinä on kuulopuheista varastettu idea makuupusseista ja tähtitaivaasta. Siihen on tehty lähdetöitä selvittämällä maata kiertävien kappaleiden nopeus: hammasharja ja jakoavain avaruudessa ovat totta. Tekstissä on intertekstuaalisuutta ja kirjallinen laina, joka kimmahti mieleen kappaleita kirjoittaessa.

……………………………………………………………………………………

”He ovat etsineet yhdessä omaa tyyliään ja kaivaneet olemuksestaan esiin sitä mikä erottaa heidät kaikista muista, he ovat oppineet kävelemään kymmenen sentin stilettikoroilla ja hymyilemään kameralle tuhannella tavalla. Nyt he pukeutuvat huppareihin ja lenkkareihin ja ajavat yhden tytön vanhempien mökille, paistavat takassa makkaraa, juovat lakkalikööriä, kantavat puut saunan pesään ja sytyttävät tulen.

Kiuas sähisee ja kumahtelee. Kesken kaiken mökilleen kutsunut tyttö karkaa lauteilta, juoksee ulkovajaan, rahaa saunan kuistille neljä baden baden tuolia ja kaivaa komeron yläkaapista kaikille makuupussit, joiden sisään tytöt pujottautuvat alastomina ja vetävät vetoketjun kiinni. Syksyn kylmyys kirpaisee jo, tuulen väre viistää järven selkää. Vastarannan metsä on musta sahanterä, jonka takaa hohkaa aavistus kuun kajoa, tähtitaivas kaartuu kaiken yllä loputtoman korkeana, syvänä ja kauhistuttavan avoimena.

Tytöt tuijottavat yötä ja yrittävät löytää tähtikuvioita, keksivät itse uusia ja laskevat hetken hehkuvia tähdenlentojen piirtoja, joiden seassa liikkuu ihmisen lähettämää avaruusromua. Hylätyt satelliitit ja metallinkappaleet heijastavat valoa ja kiitävät avaruudessa kaksikymmentä kertaa nopeammin kuin pistoolin luoti, joukossa astronauteilta karannut hammasharja ja tyhjyyteen tipahtanut jakoavain.

Muistatteko Pikku Prinssin, yksi tytöistä sanoo, sen satukirjan. Prinssi asui tähdellä, jossa oli tulivuoria, mutta se tunsi itsensä yksinäiseksi ja lähti tapaamaan toisten tähtien asukkaita ja saapui lopulta Maahan. Kirjassa on viisauksia jakeleva kettu, jota en ole koskaan voinut sietää. Elukka sanoo, että ainoastaan sydämellään näkee hyvin; tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Miten niin sydämellä, sehän voi tarkoittaa mitä vain, yhdelle yhtä ja toiselle toista, ei tarvitse pysähtyä ajattelemaan asioita sen tarkemmin. Sydämen taakse pääsee piiloon, kun on muka luottanut sen ääneen ja tehnyt tyhmyyksiä. Ihmiset vain toivovat, että sydämellä kaikki kävisi helpommin, että se on joku oikotie, kun pitäisi nähdä vähän vaivaa tekemisiensä eteen. Sitä vaan, tyttö sanoo Marialle kiertäessään makuupussia tiukemmin ympärilleen, että vieraissa maisemissa kannattaa katsoa eteensä entistä tarkemmin. Jokaisen sydämellä on kuitenkin oma totuutensa.”

………………………………………………………………………………..

Ranskalainen Antoine de Saint Exupéry julkaisi universaalin pienoisromaaninsa Pikku Prinssi 1944. (Wikipedia väittää vuotta aiemmin) Kirjasta on tullut yksi maailman myydyimmistä. Teos, tai osia siitä on julkaistu yli 200 kielellä.

Kuva Iltalehden nettisivulta 12.8.2012

Perjantairunossa elämän tärkein asia

Elämäni sitkein kirjaproggis alkaa olla loppusuoralla. Babelin rihmastollinen runokokonaisuus koostuu 365 tekstistä. Idea kyti mielessä ja haki muotoaan neljätoista vuotta. Kirjoitustyö vaihtelevalla intensiteetillä vei puolitoista vuotta. Materiaalia käytin parinkymmenen vuoden aikana saksituista lehtileikkeistä ja muistiinpanoista sekä päivänkohtaisista tapahtumista.

Blaise Bascal

LIKE antoi ymmärtää kustantavansa teoksen. Kustannustoimittajani sairasteli, mutta sovimme, että julkaisua siirretään puolella vuodella. Kun kyselin käsiksen perään vastaus kuului: ”Tuossa se kiltisti odottaa vuoroaan pöydänkulmalla.”

Seuraavan kerran kysyessäni vastaus oli: ”Kustantamon toimintoja on linjattu uudelleen, eikä runoja enää julkaista.” Ymmärrän, ettei tällä ole tekemistä kustannustoimittajani kanssa, jonka ammattitaitoon ja näkemykseen olen oppinut luottamaan. Kemiat pelasivat aina hyvin.

Toivon toki, että runojen julkaisemattomuus ei jää pysyväksi tilaksi. Gummerus teki aikanaan saman ratkaisun, mutta pyörsi päätöksensä vuosien tauon jälkeen. Yleistävästi todettuna näyttää siltä, että runous irtoaa proosasta ja hakee omat kustannuskanavansa.

Babel ilmestyy tammikuussa 2013 Palladium kustantamolta, joka viettää huomenna 8.12. kaksikymmenvuotisjuhliaan Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa. Mitä tulevien töiden kanssa tapahtuu, jää nähtäväksi. Työn alla on ollut jo monta kuukautta romaanikäsis, joka käsittelee mielenkiintoista aihetta kulmasta, josta kukaan ei nähdäkseni ole aiemmin kirjoittanut?

Babelin vedokset ovat liikkuneet sähköpostilla syksyn mittaan, myös Ateenassa viettämäni kuukauden aikana. Kustantajan palaute päivän sähköpostissa oli: ”Minun mielestäni kirja näyttää nyt hyvältä. Hieno kokonaisuus!”

Ja kyllä, Babel on nimenomaan kokonaisuus. Loputtomien viittausten ja assosiaatioiden tyhjentymätön verkosto. Teos, joka määrittää runoutta aivan uudella tavalla, synteesi siitä mitä on tapahtumassa ja maailmantilanteen päivitys sitten Vanhan testamentin tarinoiden. Lyyrisen velan lyhennystä niin monille edelläkäyneille.

Saahan sitä asiaansa uskoa, muulla asenteella ei kannata lähteä mitään tekemään. Eikä Babelin sivuilla ei mikään pidä vainajia kuolleina, tässä teksti 223.

……………………………………………………………………………………………..

Saksin sivun talteen seitsemäntoista vuotta sitten,

kun löydän leikkeen, B. Pascal ei halua odottaa enää hetkeäkään.

Hänen kuolemastaan on kulunut kolmesataaviisikymmentä vuotta

eikä mikään saata pidätellä hänen innostustaan

päästä osaksi universumin päivitystä.

Marraskuun ”Tuuliyönään” 1654 hän kokee ilmestyksen

ja kirjoittaa varmuuden valtaamana muistiin kolme sanaa

jotka kuvaat mikä on elämässä oleellisinta.

Pascal ompelee lapun takkinsa vuoriin,

josta se löydetään hänen kuoltuaan: ”Tunne. Ilo. Rauha.”

Kuolemattomien nerojen seuraan päätynyt matemaatikko

ei saanut muodollista opetusta, hän tutki fysiikkaa,

filosofiaa, nesteiden ja kaasujen virtauksia, häntä askarruttivat

paineen ja tyhjiön käsitteet ja mekaaniset laskimet,

hän ei uskonut vapaaseen tahtoon vaan ennalta määrättyyn.

”Elämän tärkein asia on ammatin valinta; siitä päättää sattuma.”

………………………………………………………………………………………………….