”Kun anoppi taluttaa taloon toisen vaimon, asiat mutkistuvat.”

Nigerialainen Ayòbámi Adébáyò syntyi Lagosissa 1988. Novelleilla debytoinut kirjailija julkaisi viime vuonna esikoisromaaninsa Stay with me. Kirja nousi Baileys -palkintoehdokkaaksi ja käännösoikeudet myytiin nopeasti 15 maahan. Atena julkaisi Heli Naskin suomennoksen Älä mene pois, tämän vuoden huhtikuun lopulla.

Jos Adébáyòn kirjallinen ilmaisu pitäisi sijoittaa johonkin vertailevaan lokeroon, oltaisiin lähellä sujuvaa lukuromaania. Ja toisaalta, luokittelu ei ole tarpeen, Älä mene pois ylittää genrensä rajat dramatiikallaan. Huumori – edes musta – ei ole tämän kirjan juttu.

Tarina lähtee liikkeelle ratkaisevasta ennakkokäänteestä ja palaa nopeasti aivan alkuun, Yejiden ja Akinin, nuoren parin ensitapaamiseen. Romaanin rakenne kulkee vuorovedolla kummankin näkökulmasta. Ollaan Nigeriassa, mutta ei siinä, joka on syntynyt meidän mielikuviimme. Henkilöt ovat hyväosaisia, eikä tarinaan mahdu muita murheita, kuin henkilökohtaisten suhteiden käänteet, kohtalot ja seuraukset. Politiikkaa, vaalien ja vallankaappausten käänteitä sivutaan.

Romaanin keskiössä on nigerialainen kulttuuri, jossa perheyhteisö on erottamaton, lapset välttämättömiä ja ensimmäisen on viisainta olla poika. Siinä sivussa tämän päivän yhteiskunta koettaa kulkea ikiaikaisten asenteiden ja taikauskon rinnalla.

Kerronta ei ole varsinaista kielen juhlaa, toisaalta sujuva perusteksti kuljettaa tarinaa sutjakasti. Romaanin jännite syntyy itse tarinasta. Kun nuorelle parille ei ala lasta kuulua, triangelidraaman kahden veljeksen äiti taluttaa taloon toisen vaimon. Se ei ole ratkaisu vaan alku toinen toistaan seuraaville yhä uusille ja rankoille käänteille.

Tarinan ytimessä on ihmisten kohtaamattomuus, asioista ei puhuta vaan haetaan ratkaisuja salailun ja petoksen kautta. Elämän kipeimmät asiat lakaistaan maton alle. Käänteet hipovat uskottavuuden rajoja ja kolmensadan sivun jälkeen päädytään lukijan jo aavistelemaan ratkaisuun.

Viikon takainen Hesari nosti Ayòbámi Adébáyòn romaanin näyttävästi esille. Ja mikäs siinä, Älä mene pois on varmasti kohderyhmälleen koukuttavaa kesäluettavaa.

…………………………

Blogin ekstralinkit aiemmista lukuromaaneista

1. Kuinka kirjaa luetaan

2. Esikoiset ja maailmanmenestyksen kaava

…………………………

Vastasyntyneet suoraan laskiämpäriin

Duunien ruuhka helpottaa ja blogi päivittää tietokirjallisuudella. Atena julkaisi Xue Xinranin Kiinan kadotetut tyttäret Taina Wallinin suomennoksena 2013. En muista mistä kirja on tarttunut matkaan, todennäköisesti jostain kirppikseltä. En muista myöskään päivää, jolloin en ole lukenut kansien väliin painettua tekstiä. Xinranin kirja on mennyt siinä samassa imussa.

Karl Marx vietti juuri 200-vuotissynttäreitään. Kiinan pressa Xi Jinping nosti yhteiskuntafilosofin näyttävästi esiin juhlapuheessaan. Vallankumoukset Venäjällä, Kiinassa, Vietnamissa ja Kuubassa tehtiin marxilaisuuden nimissä. Marxin oma tavoite oli viimekädessä panna materiaalinen todellisuus palvelemaan vapautta tavoittelevaa idealismia. Vallanpitäjät tekivät marxilaisuudesta poliittisen uskonnon palvelemaan omia päämääriään.

Marx kannatti kapitalismia ja näki sen välivaiheena työläisten vapautumiseen. Kiina on koko telluksen seuraava ja ehdoton supervalta. Seuratessani telkasta johtaja Jinpingin puhetta, mietin millaisesta historiasta valtio ponnistaa asemaansa. Pitkällä perspektiivillä maan kulttuuriperintö on uskomattoman rikas. Lähimenneisyydestä löytyy mustia aukkoja. Kiinan kadotetut tyttäret kertoo yhden nykyhistorian rankimmista jaksoista.

Kiinan ikiaikaisen perinteen mukaan perheen ensimmäisen lapsen tulee olla poika. Kun siihen lisätään valtion määräys yhden lapsen politiikasta, syntyy kovaa jälkeä. Vastasyntyneen tyttären matka saattaa päätyä suoraan kohdusta laskiämpäriin. Vuoteen 2020 mennessä Kiinassa on 30 miljoonaa miestä enemmän kuin naista. No, täytyy myös muistaa, että satoja tuhansia kiinalaisia tyttöjä on adoptoitu muihin maihin.

Xue Xinran, kuva: lehtikuva

Xue Xinran (s.1958) on työskennellyt toimittajana Kiinassa. Nykyään hän on Lontoossa asuva kirjailija. Kiinan kadotetut tyttäret on tarinavetoista tietokirjallisuutta, joka perustuu dokumentaarisiin haastatteluihin. Xinran hakee myös ymmärrystä äideille, jotka ovat päätyneet äärimmäiseen ratkaisuun tai luovuttaneet tyttärensä muiden kasvatettaviksi. Hän yrittää oikeasti ymmärtää miten vaikeaa on luopua lapsestaan.

Xinran kertoo kymmenen kiinalaisnaisen tarinan, myös omansa. Yhteiskunta, puolueen mielivalta ja yksilöiden oikeuksien rajoittaminen nousevat vahvasti esiin. ”Tasa-arvossa on kyse oikeudenmukaisuudesta”, hän kirjoittaa. ”Ensiksi täytyy ymmärtää, miksi näin toimitaan. Me elämme miesten kulttuurissa.”

Kiinan kadotetut tyttäret on rankka kirja, mutta kuljettaa lukijaa sujuvalla kielellä ja (kaikesta huolimatta) mielenkiintoisilla tarinoillaan. Mikä olisi yhteenveto? Ymmärrys jatkuvasta muutoksesta. Toivo tulevasta, ja siitä miten historian ei tarvitse toistaa itseään, että ihminen voisi oppia.

………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Hyvän ja pahan leikkauspisteessä

2. Vastenmielisiä ja vaikeita kirjoja

…………………………

 

”Vuoden lupaavin afrikkalaiskirjailija on Chigozie Obioma”

Otsikko on New York Times Book Reviewin arvio Obioman esikoisromaanista Kalamiehet. Itselläni ei tietysti ole kompetenssia näkemykseen, kirja on ainoa, jonka olen tänä vuonna afrikkalaiskertojilta lukenut. Bongasin kirjan syksyn uutuuksista, luin romaanin ja päätin nostaa sen blogiin.

Kuva: oyinkanswiews.wordpress.com
Kuva: oyinkanswiews.wordpress.com

Chigotzie Obioma on syntynyt 1986 Nigerian Akuressa ja valmistunut Michiganin yliopistosta pääaineenaan luova kirjoittaminen. Esikoisen oikeudet on myyty 22 maahan ja teos on ollut ehdolla mm. Booker Pritzen saajaksi. Tuoreen käännöksen on julkaissut Atena, suomentanut Heli Naski.

Obioman afrikkalaiskirjailijaksi lokeroimista voisi kritisoida. Tässä tapauksessa nigerialaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvassa tarinassa afrikkalainen kulttuuri tuo tarinaan mielenkiintoisen lisän. Aivan kosketusetäisyydeltä ihmisten välisiin suhteisiin ja tapoihin, toisaalta teos ottaa myös temaattisella tasolla kantaa Afrikan yhteiskuntapoliittiseen tilanteeseen.

Olen useasti listannut romaanin ”pyhän” kolminaisuuden: kieli, rakenne ja tarina. Arvostan kielellistä otetta. Kalamiehet kulkee tarina edellä ja balanssi toimii hienosti. Kieli palvelee kertomusta, se on hiottu ”huomaamattomaksi” ja vailla briljeerausta kertomusta eteenpäin imeväksi. Pidän yleensä fragmentaarisemmasta rakenteesta, mutta tässä tapauksessa kronologia on kasvukertomuksen tarkoituksenmukainen valinta.

Kansi: John Gray
Kansi: John Gray

Kalamiesten tarinan keskiössä on nigerialaisen perheen neljä poikaa, joiden elämään ja tulevaisuudenodotuksiin ilmaantuu yllättävä särö ja pelko alkaa repiä koko perhettä erilleen.

Kulttuurisidonnaiseksi kirjoitettu tarina ei ole sitä, miltä ensin näyttää. En halua avata juonikuviota enempää, mutta kiteytän romaanin rakenteen keskeisimmän elementin: Kalamiehiä voisi pitää suorastaan oppikirjana siitä, miten rakennetaan fiktiivisen tragedian universaaleja kerrontaperinteitä noudattava tarina.

Romaanissa kerronnan odotusarvoa ja jännitettä pitää yllä paikallinen kylähullu nimeltään Abulu. Hänelle on varattu pilkatun narrin osa, jota yhteisössä samalla pelätään, koska hän jakelee ihmisille ennustuksia, joilla on taipumus käydä toteen.

Shakespearen tragediassa Julius Caesar, ennustaja varoittaa keisaria ennen tämän murhaa: ”Varo maaliskuun idusta” (vuoden 74. päivä gregoriaanisen kalenterin mukaan). Myös maailmanlaajuinen legendojen ja satujen perinne pohjaa usein ennustuksiin. Vaikkapa prinsessa Ruususen ristiäiset, joissa kolmastoista haltijakummi ennustaa prinsessan kuolevan värttinän piikin pistoon täytettyään kuusitoista.

Sadussa prinsessa vaipuu sadan vuoden uneen. Obioma vie tarinassaan tragedian täydempään päätökseen. Romaanista löytyy silti lämpöä ja antiikin klassikoiden mukainen katharsis, joka johtaa elämänhalun palautumiseen.

………………………………………………

Blogi pitää pienen breikin, mutta palaa taas. Sillä välin etusivun linkistä löytyy n.600 päivitystä yhdeksänkymmenen aihealueen mukaan jaoteltuna. Halusin luoda blogista rihmaston, jossa kaikki jutut alkavat liittyä jollain tavoin toisiinsa. Hengähdystauon pitämisestä löytyi vain yksi juttu vuosien takaa. Linkitän sen tähän, vaikka siinä kiroillaan aivan kamalasti: ”Riivatun paljasjalka mölyapina!”

………………………………………………