Savuton sunnuntai ja lordi Elgin

Kokoelmassaan ”Jokapojan Hollywood” Edu Kettunen laulaa: ”On ainakin miljoona kilsaa pitkä, tää savuton sunnuntai…” Olen aina pitänyt Edun soundista ja sanoituksista. Ne eivät kulje koskaan helpon tai näennäisen näkökulman kautta. Joka biisistä löytyy arvaamatonta syvyyttä ja yhä uusia kuuntelukertoja kestäviä ajatuksia.

Mammat Ateenan agoran laidalla 29.11.09

Jos tupakkalakon tehneen sunnuntai on Suomen sateessa miljoonan kilsan mittainen, Ateenassa, agoran laidalla ja marraskuun lopussa kaikki on toisin. Mammat pidentävät elämän nautintoa sikaria savutellen, jäätelöä syöden ja anisviinaa naukkaillen. Alan uskoa, että ilmastolla ja elämän asenteella on vaikutusta ikään ja terveyteen.

Ateenan sunnuntai on myös  ”Military Band” ja parlamenttitalon vahdinvaihto. Tupsutossuisten ”sotilaiden” rituaalimarssi, intialaisten-  ja japanilaisten turistien hyörinä ja puluparvet… No, sitäkin enemmän arkea löytyy Monastirakin kirppikseltä, jossa kamojensa kauppaa voi tehdä monin tavoin, tarjouksia ja huudellen tai elämän tyynesti ottaen.

Monastirakin kirppis, Ateena 29.11.09

Elämän tarkkailu on toistaiseksi ehtinyt museaalisten elämysten edelle, mutta niidenkin aika tulee vielä. Kirjoitusduuneista kerron myöhemmin. Aiheisiin liittyen sopii lopuksi lainata muutama rivi Kirsti Simonsuuren kirjasta Akropolis:

”Ihmiset kulkevat paikasta toiseen, paikoiltaan. Jättävät toisensa. Pettävät lupaukset, lähtevät vastaantulijan matkaan. Unohtavat mitä sanoivat hetki sitten, eilen, viime vuonna. Väittävät toista, kieltävät: niin en koskaan sanonut! Mitä sillä on väliäkään enää. Kääntyvät kannoillaan, katoavat kulman taa. Nousevat laivaan, koska laiva vie kauas pois. Haaksirikkoutuvat. Ja aina jostakin tulee lordi Elgin, joka osaa kätkeä motiivinsa ja ryhtyy pelastustöihin.”

Maailmanloppu ja muita valintoja

Matkalla ollessa pitäisi ehtiä. Juosta museot ja nähtävyydet. Kuljen mieluummin mielialan mukaan, ennakkoon tehty ohjelma ahdistaa. Tai sitten en kulje, pysähtyneenä voi katsella miten elämä soljuu ohi. Sellainen valinta on kuitenkin tehty, että Akropolis ja monet jo kolutut jätetään muiden huoleksi. Paitsi jos poika tai tytär lentää joksikin viikonlopuksi – silloin mennään yhdessä.

Ateena 20.11.2009

Pireuksen satama on ainoita ”pakollisia” kohteita. Kai muistatte millä lauseella Niko Kazantzakisin Zorbas alkaa – pitäähän paikka käydä katsomassa. Tänä aamuna nenä näytti Lycabettuksen kukkulaa kohti, ja sinne kiivettiin. Kuva on puolimatkan krouvista. Paikalla on kristittyjen rukuoshuone. Huipulle ja lähemmäs jumalaa on pystytetty kreikkalaiskatolisten pieni kappeli.

Sitten k i r j a l l i s u u t t a.  Antiikin kulttuurista, mytologioista ja arjen tarinoista kiinnostuneille kaksi kirjasuositusta, molemmat Kirsti Simonsuuren: Nopanheittäjä ja Akropolis. Sieltä selviää sekin taru, miksi mantelipuuhun puhkeavat kukat ennen lehtiä… Ja antiikista hyppy vuoteen 2007 – suoraan Pulitzerin palkintoon. Se myönnettiin Cormac McCarthylle romaanista TIE. Istuin eilen parvekkeella ja luin loistokirjan loppuun.

Pulitzerin palkinto 2007

Romaani on totisesti palkintonsa ansainnut. Aihe on rankka, maailmanlopun jälkeinen, tuhkan silaama harmaa maisema, jossa isä ja poika tekevät matkaa tuntemattomaan. Eloonjääneitä on vähän, taistelu elämän jatkumisesta läsnä koko ajan. McCarthyn tyyli on tinkimätön, lakonisista lauseista kasvaa tekstin intensiteetti ja tarinan huikea jännite.

Pidän fragmentaarisista romaaneista ja vierastan suoraa kronologiaa. Tiessä kaikki on toisin ja toimii hienosti, rakennetta ei tarvitse rikkoa kuin muutamalla muistolla. Mietin lukiessa miten tällaisen tarinan voi päättää, hukkuuko se tyhjään melodraamaan. En  kiellä, etteikö lopun lähestyessä pidä nielaista kurkkuun kiipeävää liikutusta, mutta noinhan sen pitää mennä. Viimeinen lyhyt kappale sitoo koko kirjan maailman luomisen metaforiin. Yhtä hienoihin lopetuksiin kykenee vain nobelisti J.M. Coetzee. McCarthyn Tie heilahti heti top-kymppini kärkisijoille.