Saatana tarjoaa sapuskaa

Klassikkokirjojen lukulistassani on ammottavia aukkoja. Paikkailen niitä ilman isompia paineita. Luen kun kohdalle sattuu. Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan kiinnosti, mutta ehti odottaa vuoroaan vuosikymmeniä.

Vaan vitkaan kulki kirjankin. Bulgakov (1891-1940) hioi romaaninsa käsikirjoitusta 12 vuotta, kuolemaansa saakka. Kirjailijan vaimo viimeisteli teoksen ja neuvostoviranomaiset sensuroivat sen. Ensimmäinen täydellinen versio kirjasta julkaistiin 1973. Lopulta kirjallisuudentutkija L. Janovskaja kasasi romaanin ”lopulliseen” muotoonsa eri käsikirjoitusversioiden pohjalta vuonna 1989.

Mihail Bulgakov (Saatana saapuu Moskovaan)

Luin Ulla-Liisa Heinon suomennoksen vuodelta 1969. Saatana saapuu Moskovaan on yhteiskuntakriittinen satiiri, joka pilkkaa myös yksilön ahneutta, moraalia ja hyväuskoisuutta. Lisäksi romaani kuljettaa rakkaustarinaa ja kirjalliset näyttämöt vuorottelevat 1930-luvun Moskovasta muinaiseen Jerusalemiin, jossa muuan Pontius Pilatus tekee kipeän päätöksen filosofi Jesua Ha-Nostrin ristiinnaulitsemisesta.

Tämä juttu ei arvota lukukokemustani millään lailla. Se vetää vain yhden johtopäätöksen. Ruodimme Bulkakovin romaania työhuonenaapurini, taiteilija Sauli Iso-Lähteenmäen kanssa. Päädyimme siihen, että tietyt kirjat olisi parasta lukea mahdollismman aikaisin, heti kärkeen ja ”alta pois”.

Valinnat kirppikseltä 26.6.2013

Päätin ottaa lukulistalle uudempaa, vaan kuinkas sitten kävikään. Pyöräilin töihin kirppiksen kautta. Tulos näkyy kuvasta. Saattaa olla hyväkin juttu, sattaa olla että kirjat lähtevät kiertoon samantien.

Jotkut viljelevät blogeissaan ruokaohjeita. Ehkä olisi hauskaa alkaa poimia niitä kirjallisuudesta. Tässä yksi Bulgakovin romaanista. Tällaista syötävää saatanan seurue tarjoaa arvossa pitämälleen naiselle. Jos yritätte tätä kotona, juoman hankkimisessa saattaa tulla vaikeuksia.

”Ja muistaessaan, ettei ollut syönyt mitään sitten eilisaamun, hän tunsi vain nälän voimistuvan. Hän alkoi ahmia kaviaaria. Begemot leikkasi palasen ananasta, suolasi ja pippuroi sen. /…/ Purren valkoisin hampain lihaa Margarita nautti siitä pursuavasta mehusta ja katseli samalla, miten Begemot mausti osteria sinapilla. – Panisit vielä viinirypäleitä päälle, Hella sanoi hiljaa ja tönäisi kissaa kylkeen.

– No, olette varmaan näännyksissä? Woland tiedusteli.

– Oi, en lainkaan, messire, Margarita vastasi tuskin kuuluvasti.

– Noblesse oblige, kissa huomautti ja kaatoi Margaritalle laffitte-lasiin jotakin läpikuultavaa nestettä. – Onko se votkaa? Margarita kysyi heikosti. Kissa hypähti tuolilta loukkaantuneena.

– Varjelkoon, kuningatar, se naukaisi käheästi. Voisinko minä kaataa naiselle votkaa? Tämä on puhdasta spriitä!”

……………………………………………….

Bulgakovin romaanilla on mieleenjäävä nimi. Taannoinen juttuni maailman parhaasta romaanin nimestä löytyy tästä linkistä.

Noblesse oblige = aateluus velvoittaa.

Jutun ylempi kuva haettu sivuilta: www.cozy-corner.com

Keveät kantamukset

Jätin isomman kameran kotiin. Nappasin pokkarin mukaan, mutta en kanna sitäkään enää. iPhone riittää näytöltä katsottaviin kuviin. Jos tulosta haluaa hieman rajata tai parantaa, iPhoton kuvankäsittelyohjelma on erinomainen. Ja ennen kaikkea ”sairaan nopee”.

Ateena 14.11.2012

Jos olisin valokuvaaja, kiertäisin Ateenan korttelit ja tekisin graffiteista kuvakirjan nettiin. Täältä se on alkuperäinen sanakin lähtöisin, GRAPHEIN, kirjoittaa. Samoin koko idea nykymuodossaan.

Ateena 14.11.2012

Demetrios oli kreikkalaissyntyinen lähetti 1960-luvun New Yorkissa. Hän ryhtyi merkitsemään reviiriään lempinimellään ja kotiosoitteensa kadun numerolla. Seiniin alkoi ilmestyä tekstejä: TAKI 183.

Ateena 14.11.2012

Suomessa ei ole noista ajoista kauas kuljettu. Graffitit ovat edelleen suurimmaksi osaksi ”tägejä”, omaa egoa korostavia vaihtelevan tasoisia sotkuja. Yhteiskunnallisia mielipiteitä tai taiteeksi luokiteltavia ”piissejä” (piece of art) näkee harvemmin.

Plaka, Ateena 11.11.2012

Kamerasta vielä: puhelimen kanssa pääsee mukavasti ja ilman suurempia seremonioita lähietäisyydelle. En nyt kuitenkaan halua ladata tänne sosiaalipornoa muodottomiksi palaneista ja amputoiduista kerjäläisistä. Kuvassa tingitään ja käydään kauppaa Plakan kirppiksellä.

Ateena, Syntagma 11.11.2012

Sunnuntai-illan lenkille kertyi mittaa reilut kymmenen kilometriä – syrjäkatujen kautta Syntagmalle ja takaisin. Mielenosoittajat odottivat rauhallisina parlamentin päätöstä budjetin leikkauksista. Mellakkapoliisit tarkkailivat tilannetta ja musta labbis hoiteli oman osuutensa eleettömän tyylikkäästi.

Savuton sunnuntai ja lordi Elgin

Kokoelmassaan ”Jokapojan Hollywood” Edu Kettunen laulaa: ”On ainakin miljoona kilsaa pitkä, tää savuton sunnuntai…” Olen aina pitänyt Edun soundista ja sanoituksista. Ne eivät kulje koskaan helpon tai näennäisen näkökulman kautta. Joka biisistä löytyy arvaamatonta syvyyttä ja yhä uusia kuuntelukertoja kestäviä ajatuksia.

Mammat Ateenan agoran laidalla 29.11.09

Jos tupakkalakon tehneen sunnuntai on Suomen sateessa miljoonan kilsan mittainen, Ateenassa, agoran laidalla ja marraskuun lopussa kaikki on toisin. Mammat pidentävät elämän nautintoa sikaria savutellen, jäätelöä syöden ja anisviinaa naukkaillen. Alan uskoa, että ilmastolla ja elämän asenteella on vaikutusta ikään ja terveyteen.

Ateenan sunnuntai on myös  ”Military Band” ja parlamenttitalon vahdinvaihto. Tupsutossuisten ”sotilaiden” rituaalimarssi, intialaisten-  ja japanilaisten turistien hyörinä ja puluparvet… No, sitäkin enemmän arkea löytyy Monastirakin kirppikseltä, jossa kamojensa kauppaa voi tehdä monin tavoin, tarjouksia ja huudellen tai elämän tyynesti ottaen.

Monastirakin kirppis, Ateena 29.11.09

Elämän tarkkailu on toistaiseksi ehtinyt museaalisten elämysten edelle, mutta niidenkin aika tulee vielä. Kirjoitusduuneista kerron myöhemmin. Aiheisiin liittyen sopii lopuksi lainata muutama rivi Kirsti Simonsuuren kirjasta Akropolis:

”Ihmiset kulkevat paikasta toiseen, paikoiltaan. Jättävät toisensa. Pettävät lupaukset, lähtevät vastaantulijan matkaan. Unohtavat mitä sanoivat hetki sitten, eilen, viime vuonna. Väittävät toista, kieltävät: niin en koskaan sanonut! Mitä sillä on väliäkään enää. Kääntyvät kannoillaan, katoavat kulman taa. Nousevat laivaan, koska laiva vie kauas pois. Haaksirikkoutuvat. Ja aina jostakin tulee lordi Elgin, joka osaa kätkeä motiivinsa ja ryhtyy pelastustöihin.”

KAUPPA, KIRJASTO, KIRPPIS JA KIERRÄTYS

 

Ystäväni sanoo aina ettei sikaa kannata ostaa säkissä – eikä kirjaa lukematta. Vasta hyväksi todettu kirja kannattaa ostaa omaksi.

Kirjastoa tärkeämpää kulttuurin lähdettä ei ole. Ainakaan toistaiseksi. Ostan silti paljon kirjoja. Hyvin harvoin uusia ja täysihintaisia. Tänään hankin Kirjatorilta kolme Lars Saabye Christensenin romaania Velipuoli. Intensiivinen tarina, joka palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla 2002. Vajaa vuosi sitten olin ostanut samoja kirjoja 11 kappaletta. Enempää ei sillä kertaa ollut. Maksoin niistä viisi euroa kappale. Nyt sain kolme kympillä. Tyylikäs postikortti kuorineen maksaa enemmän. Voiko ystäville ja tutuille olla kirjaa parempaa tervehdystä…

Torit, divarit ja kirppikset ovat luku sinänsä. Kuvassa eilinen saalis Punaisen ristin konttikirppikseltä: 

kirppiskirjat

Elia Kazan, Sopimus elämän kanssa. Olen lukenut tarinan miehestä, joka hylkää amerikkalaisen unelman. Kahden euron pokkari lähtee kiertoon. Kazan teki komeasta romaanistaan myös elokuvan.

Raymond Chandler, Syvä uni. Aloittelen dekkaritaivalta kulttiklassikosta ohjeenani Chandlerin omat sanat: ”Tärkeää ja merkityksellistä taidemuotoa ei olekaan; on vain taidetta ja sitäkin äärimmäisen vähän.”

Margaret Atwood, Oryx ja Crace. Menköön tämäkin, kun tunnustusten alkuun on päästy: en ole lukenut nobelistilta ainuttakaan kirjaa kokonaan. Kokeillaan tätä geeniteknologiasta kertovaa utopiaa. Kahden euron riski on naurettavan pieni.

Patrick Süskind, Parfyymi. Hyvin kirjoitettua viihdettä ei ole syytä halveksia. Olen lukenut maailmanvaltiaan tuoksua tavoittelevan miehen tarinan, mutta kirja lähtee mukaan seuraavalle, joka älyää kysäistä kesäluettavaa.

Mikael Niemi, Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Maagista realismia Tornionjokilaaksosta. Jos Marquez asuisi arktisella seudulla, teksti saattaisi olla Niemen veroista. Olen lukenut, mutta parin euron kirja oli pelastettava kiertoon.

Onpas tekstini käynyt kirjalliseksi. Teen seuraavan blogauksen jostain aivan muusta. Vaikkapa rituaaliteurastuksesta. Voiko siitäkään sanoa mitään sivuamatta kirjallisuutta?