Nostalgiset idyllit Pireuksen satamasta voi hukata heti, kun astuu mertoasemalta keskipäivän ruuhkaan. Jos mahdollista, se on pahempi kuin Ateenan cityssä. Pireuksen ja Helsingin asukasluvut ovat yhteneväiset. Ja silti, käveltyään ruuhkien läpi Passalimanin satama-altaalle voi löytää mereltä palanneen yksinäisen vanhuksen selvimässä verkkojaan ja perkaamassa päivän saalista. Toisessa veneessä on kiehahtanut kalakeitto, jota miehet lusikoivat yhteisestä kattilasta.
Luin Niko Kazantzakinsin (1883 – 1957) Zorbaksen muutama vuosi kirjasta tehdyn leffan jälkeen. Mihailis Kakogiannisin elokuva, jota tähdittivät Alan Bates, Anthony Quinn ja Irene Papas sai kolme Oscaria vuonna 1964. Näkemästäni – ja vähiten lukemastani, en ymmärtänyt siinä iässä yhtikäs mitään. Vain ensimmäinen lause on jäänyt mieleen: ”Tapasin hänet Pireuksen satamassa.” (tänään on mahdoton tarkistaa, joten saa täsmentää jos on tarpeen)
Nyt, ”ihmisiän” jälkeen olen tajunnut miten Kazantzakisin kirjassa on kyse yhdestä kirjallisuuden ikiaikaisimmista teemoista. Arkijärkeä omaava työmies Zorbas pestautuu sivistyneen isännän palvelukseen ja opettaa tälle jotain hukattua ja olennaista elämästä. Waltarin Sinuhe ja Kaptah on samankaltainen pari. Samoin hourupää Don Quijote ja Sanhco Panza. Havukka-ahon ajattelijan korpifilosofia näyttää etelän ”maisterit” nurin käännetyn asetelman koomisessa valossa. Listasta saisi vaikka miten pitkän…
Sitten jotain rahalla mitattavaa vastapainoa kirjallisuudelle ja kulttuurille. Kuljin satamalaituria kameran kanssa ja jäin tuijottamaan jonkun miljonäärin huvijahtia. Herra peräkannelta kysyi: ”How can I help you?” Vastasin, etten ole avun tarpeessa, mutta heitin kysymyksen takaisin. Josko minusta olisi apua hänelle? Ja kyllä… voisin auttaa muutamalla miljoonalla eurolla ja ostaa hänen jahtinsa, se on menossa myyntiin. Tai ehkä tietäisin jonkun muun halukkaan. Lupasin jeesata häntä ja kysellä tutuilta josko vähän ajettu Rivan jahti kiinnostaisi.
Riva on jotain yhtä hienoa kuin Ferrari, mutta paljon enemmän väljyyttä ja mukavuutta tarjoavaa. Linkin kuvat kannattaa katsoa. Voin siis välittää mahdollisen ostajan niin pienellä palkkiolla, että pääsen mukaan ensimmäiselle risteilylle. Näin sovimme.
Pireuksen ilta on hyvä päättää jossakin Mikrolimanoksen lukuisista kalaravintoloista. Kreikkalaiseen tasoon verrattuna hintaa on, mutta näköalat sen mukaiset. Kalat uiskentelevat käden ulottuvilla ja pöydästä saattaa seurata vaikkapa ”vanhoja herroja”, jotka soudetaan isompaan alukseen. Ehkä he ovat lähdössä puhumaan bisneksistä – hyvää ruokaa ja muutama lasi ouzoa merellä auringon laskiessa…
Väliaikaista ruokasävyä saaneen blogini tyyliin kuuluu paljastaa meidän menu: alkuun kreikkalainen salaatti ja leipä. Ensimmäisellä vadilla friteerattuja kalamareja, isoja katkarapuja, ja pikkukaloja (ehkä kilohailia, josta meillä anjovikset valmistetaan) lisänä öljyä ja sitruunanlohkoja. Sitten avattu ja pariloitu meribassi (maistuu rudottomalta lahnalta). Lopuksi pala hunajatorttua ja jäätelöä. Juomaksi vettä, karahvi valkoviiniä ja reilut Ouzot. Yhteensä 55 euroa. Plus isännän itsensä ehdottama vitosen tippi. Näin köyhä kertoo aina hinnan, rikas ei koskaan, vaikka se on sille paljon tärkeämpi.
