Ihmeellistä, miten ihmeellistä kaikki on!

Päivitysväli pääsi venähtämään kahteen viikkoon. Niin käy, kun on kädet ja pää täynnä duunia. Romaanikäsistäkin pitää jatkaa päivittäin, ettei se karkaa käsistä. Kirjoitan ”sekalaisesti”, romaanin alkupää kulkee omaa latuaan, välillä hyppään kirjoittamaan luvun, joka sijoitetaan kokonaisuuteen myöhemmin. Kolmannes uudesta käsiksestä on ”valmiina”, mutta olen jo tehnyt lopun. No mitäs, luenhan lehdetkin lopusta alkuun.

Lehtiartikkelit ovat usein avaimia lähdetöihin ja jatkoon, kirjan tai väitöskirjan lukuun sekä lisätiedon hakuun netistä. Tämä viikko on mennyt setviessä Galileo Galilein suhdetta ja 1600-luvun katolisen kirkon inkvisitioon. Se taas innosti hakemaan tietoa autuaaksi – ja lopulta pyhimykseksi julistamisen prosesseista. Tai siitä miten Galileo pelkäsi kaverinsa kohtaloa. Giordano Bruno poltettiin roviolla ajatuksista, joista tänään kerrottiin totuuksina Hesarin lasten tiedesivuilla.

Menköön maailma, ja tämä päivä miten tahansa, en minä sitä kirjoittaessani halua kuvata. Ja jos siltä vaikuttaa, haluaisin ruotsalaisen kirjailijan ja akatemian jäsenen, Torgny Lindgrenin tavoin huutaa: ”En kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan.” 

Työn alla oleva romaanikäsis setvii maailmankaikkeuden ja ajan arvoitusta – ja mitä on totuus, alati vaihtuva eikä meidän käsitettävissämme. Ei täällä vähempää kannata yrittää. Mukaan kiertyvät inkarnaatiot ja ihmisten kloonit ja 1892 kuolleen Walt Whitmanin säkeet: ”Kuinka onnellinen olisit jos voisin olla kanssasi, olla ystäväsi: ehkä olemmekin yhdessä nyt. (Ei ole niinkään varmaa ettemme ole.)

”Kaikki on valhetta, ei ole ketään eikä mitään” sanoo S. Beckett. ”Mikään ei ole valhetta, maailmassa on vaikka mitä, vakuuttaa kirjailijan kollega C.E. Gadda, joka maanisessa intohimossaan joutui luovuttamaan loputtoman edessä. Ja minä: Tuskin hillitsen uteliaisuuttani. Ihmeellistä, miten ihmeellistä kaikki on!

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Torgny Lindgren blogissa.

2. Andrei Tarkovski ja rivejä neron päiväkirjasta.

………………………………

”Oikeastaan, halusin huutaa, en kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan!”

Torgny Lindgren syntyi Ruotsin Västerbottenissa 16.6.1938. Opettajaksi opiskelleesta miehestä tuli kirjailija. Hänen viimeiseksi jäänyt romaaninsa Taiteilija Klingsor julkaistiin tänä keväänä Liisa Ryömän suomentamana. Torgny Lindgren poistui keskuudestamme 16.3.2017. Useasti käännöksistään palkittu Liisa Ryömä 70-vuotiaana 9.5.2017.

Lindgren kuului Ruotsin kirjallisuuden kärkinimiin. Miten sellainen käsite ja arvostus saavutetaan? Ehkä se on summa, joka syntyy tunnettuudesta, myötäsukaisista kritiikeistä, myyntiluvuista sekä 25 kielelle myytyjen käännösoikeuksien saldosta. Kirjailija oli myös Ruotsin akatemian jäsen vuodesta 1991.

Lindgreniltä on suomennettu kuunnelma, kaksi novellikokoelmaa ja kahdeksan romaania. Olen lukenut valtaosan, viimeistä en. Sitä edellisen, nimeltään Muistissa, luin juuri. Lindgren kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Parisataasivuisissa romaaneissa on syvyyttä, mutta ei yhtään turhaa sanaa. Lingdrenin lähtökohdaksi riittää yksinkertainen ideataso, josta hän alkaa kasvattaa – kliseisesti ilmaistuna – elämää suurempia tarinoita.

Esimerkki: romaanissa Dorén raamattu lähtökohtana on analfabeetti, luku- ja kirjoitustaidoton muistelija, joka alkaa purkaa elämäänsä Sony MZN 710 -nauhurille. Hän näkee maailman kuvina ja kykenee jäljentämään kadonneen Dorén raamatun kuvat muistelmiensa tueksi. Tai toisinpäin, romaanissa Oikea maisema, sokea urkuri sanoo: ”Taide on myös sokeille.” Ja taiteilija vastaa: ”Jos minä olisin sokea, maalaisin korvakuulolta.”

Meillä Lindgrenin etäinen, kirjallinen sukulainen on Veikko Huovinen. Vielä lähemmäs pääsee Mikael Niemi menestysromaanillaan Vittulajänkä. Kaikki ponnistavat pohjoisen suullisesta kertomaperinteestä, johon kietoutuu veijaritarinoita, magiaa, naurettavaa hulluutta ja ylivertaista liioittelua.

Muistissa –romaanissaan kirjailija kokee aluksi muistelmiensa kirjoittamisen mahdottomaksi ja väittää kustannustoimittajalle, ettei hänellä ole muistoja. Tai ne ovat valheellisia. Tai jokaisella ruumiinosalla on omat muistonsa, joita on mahdoton sovittaa yhteen. Lopulta huimia tarinoita alkaa soljua.

Silkan mielikuvituksen sekaan Lindgren ujuttaa usein mielipiteen tai vakaumuksensa: ”Oikeastaan, halusin huutaa, en kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan! Sisältö on sivuseikka, mitätöntä. Pääasia on muoto! /…/ Saatan hyvinkin kirjoittaa mistä tahansa, kunhan löydän asiaan kuuluvan muodon! Muoto on pyhä! Meidän ikuisuuden kaipuumme on muodon kaipuuta. /…/

Luullakseni, muistan, olisin saarnannut, että intohimoisesti iloitsin siitä muodosta jonka löysin. Kuulin ja näin miten se sulkeutui kuin muna, jonka kuori sulki sisäänsä vettä etsivät ihmiset. Ja miten loppu oli välttämätön ja väistämätön juuri muodon tähden. Kaikessa kohtuuttomuudessaan. Ja miten kontrapunktit voisi livauttaa sekaan vain minun itseni ja mestarini Gustav Mahlerin iloksi.”

Summa summarum: Lindgren kykenee aina punomaan tarinoihinsa yllättäviä näkökulmia. Ja kuten otsikko julistaa, teksti tarjoaa aina lukemisen iloa ja jotain sanojaan suurempaa. Vahva suositus!

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Vieläkö on Vittulajänkä lukematta

2. Fantasiaa Borgesin tapaan: Musteapina ja kuvitteellisten olentojen kirja

…………………………………………….