Olen päivittänyt tänne ”Perjantairunoja”. Edellisestä on aikaa, joten nappaan nyt kevääseen kiinni. Etsin mapeistani aivan muuta, kun löysin vanhan kuvan taulusta, josta minulle on jäänyt vain tuloste. Alkuperäisen työn osti yrityksensä asiakastilaan tukkuliike, jonka rekat roudaavat tänne kukkia ja alan tuotteita toimipisteestään Hollanin Aalsmeeristä.
Tulppaani on lempikukkani. Taulu on kookas, korkeutta metri kaksikymmentä senttiä, leveyttä liki metri. Pohja italialaista, käsintehtyä lumppukartonkia. Toteutus: öljyväri, hiili ja mehiläisvaha. Luovuin näyttelytyöstä aikanaan kirpein mielin – toisaalta tyytyväisenä. Rahalle oli käyttöä, ja taulu jäi monen muun nähtäväksi.
Muisto nosti mieleen René Magritten ajatuksen: ”Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.” Tulppaanikuvan myötä muistin myös vuosien takaisen runon, joka sopii koronakevääseen. Säkeissä on melodraamaa ja teksti kulkee silkalla tunteella. Viimeiset rivit kiertyvät häpeämättömän pateettisiksi. Aivan harkiten, tyyli on lyriikan lajeista vaikein – rima putoaa niin pienestä hipaisusta.
R O U N D T H E W O R L D
Ei maailmanympärimatkoja ennen kuolemaa,
ei vaikka minulle luvattaisiin
kolmenkymmenen vuoden sijaan kolme kuukautta:
ei Eiffelin tornia, ei Napolia, Nepalia, Manhattania, ei
pyramideja, pagodeja, temppeleitä, Pompeijin basilikaa,
ei Saharan skorpioneja, paratiisisaaren palmuja, ei
kanaalien gondoleja, Lidon laguunia.
Ei kaviaaria, kateenkorvaa, Firenzen fasaania, ei
punaviiniä Pariisin bistroissa, Tokion tonnikalaa.
Dom Perignonin jätän juomatta.
Olen tulppaani, kevään kukka, voimani on sipulissa.
Kyynel vain, koska kipu on hävinnyt
enkä ole vielä tottunut sen poissaoloon.
………………………………………
Blogin ekstralinkit
1. Turkin kansallisrunoilija Nazim Hikmetin Perjantairuno: Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä.
……………………………………….
