Perjantairunossa susiturkki ja alaston nainen

Astumme pihalle Pireuksen metroasemalta. Taivas uhkaa heittää vettä, mutta pidättelee koko päivän. Kävelemme kolme kilometriä kortteleiden halki Pasalimania kiertävälle satamakadulle.

Pireus, metroasema 18.11.2012

Tuttuja maisemia. Harmaata. Jos Perjantairuno lähtee lentoon täältä, mielikuvituksen pitää yhdistää kaikki ennen koettu. Ja heittää peliin rutkasti lisää. Niin se tekee.

Pireus 18.11.2012

Ravintolakadun varrella moni yrittäjä on heittänyt sikseen, tyhjentyneitä tiloja on runsaasti. Vain yhteen oveen maalataan uutta nimeä. Lopulta Captain Johnin sisäänheittäjä onnistuu ja istumme pöytään. Ikkunan takana, käden ulottuvilla kelluvat sataman pienimmät paatit toisiinsa nojaten.

Pireus, Captain John 18.11.2012

Captain John, Pireus 18.11.2012

Niukat, mutta hyvät ruoat ja puolikas valkkaria kustantavat 44 eur. Olkoon ja menköön… Perjantairuno hakee mielikuvituksen eväitä ja skarppaan rivejä Moleskinen muistikirjaan. Sieltä sanat siirtyvät kannettavalle, jolla ne mankeloidaan tuhanteen kertaan.

Pireus 18.11.2012

Kello 00.09

Polkupyörä Pireuksen satamassa, vanha rämä kävelysillan kupeessa, Leonardon lentolaitteen ikäinen, satulan sivuilla jättiläislepakon siivet mustaa pergamiinia, luiset ruoteet. Oi miten sininen saattaa olla taivas. Aurinko helisee sataman yllä, keskipäivän kämmenellä meren tyynet valopisarat – mikä riemu polkea yhä ylemmäs! Muskeliveneiden kupeilla kelluvat kurjat kalastajapaatit, ouzontuoksuiset sänkileuat setvivät sotkuisia verkkoja, siimalaatikot ja muovisaavit: mustekalaa merianturaa makrillia miekkakalaa garabídesta ja barbúniaa rannan ravintoloihin. Horisontin viiva hapertuu, vuoren rinteelle viskatut talot hohkavat säälimätöntä valoa, syvyyksissä liehuvat sardelliparvien hopeiset viirit. Tavoitan Neitsyt Marian ikonit ja Plakan kappelissa syttyvät tuohukset, kaupungin kattilan ylle nousevan pakokaasupilven ja turistit, joiden huomio herätetään särkemällä lautaset katuun ravintolan edessä. Mielenosoittajat viskovat polttopullonsa ja sytyttävät roska-astiat tuleen, mustat miehet kauppaavat piraattikamaa, Akropoliin päällä temppelin rauniot jatkavat taisteluaan, ihmeellistä ettei sinne ole syntynyt uusia jumalia tuhansiin vuosiin, ehkä entiset neljäkymmentäkaksi ovat kyllin. En ajattele Ikarosta, tämä on merta, tuulta ja ylösnousemuksen valoa. Huvijahdin kannelle nousee Afrodite, nainen joka riisuu susiturkkinsa, viskaa sen alleen ja asettuu kannelle palvomaan aurinkoa alastomana. Laiturilta veteen työnnetty ostoskärry kasvaa pohjassa merenkarvaista vihreää, levä huojahtelee laineiden tahtiin, kun koliseva kromihäkki on viimein alkanut elää.

Peukkua Kreikalle – ylös vai alas?

Tänään Ateenassa sataa, joten päivän puuhien valinta on helppo: sähköposteja, oikolukua ja kappale käsistä. Keli on kuitenkin lämmin, kuvassa ovi on auki kirjailijaliiton kämpän parhaaseen paikkaan, eli parvekkeelle.

Kirjailijaliiton asunto, Ateena 21.11.2012

Ehkä torilta pitää kuitenkin hakea hedelmiä, tomaatteja, sipulia ja munakoisoja, joiden kuvaus löytyy edellisestä jutusta. Lähimarketin jouluporot tekevät jo matkaa täälläkin, taidan poiketa sieltä illaksi puolikkaan retsinaa.

AB, myymälä, Ateena 21.11.2012

Uutisten mellakkakuvauksilla on kääntöpuoli. Täällä ihmiset ovat äärettömän ystävällisiä ja kysyvät kärkkäästi mistä kaukaa vieras tulee. ”Axá… Finlandia”, nuori nainen hymyili, kun kuvasin eilen kujalta avautuvaa maisemaa. Kreikka, hän sanoi ja käänsi peukalonsa alas.

Ateena 20.11.2012

Historiansa aikana kreikkalaiset ovat kulkeneet kriisistä toiseen. Muutama vuosiluku muistin virkistykseksi. Konstantinopoli kukistui 1453, Bysantin valta päättyi ja turkkilaiset hallitsivat maata 1800-luvulle saakka. Kreikkalainen kulttuuri olisi kadonnut, ellei ortodoksinen kirkko olisi ollut ”aikakapseli”, joka säilytti perinteen ja kielen läpi vuosisatojen.

Kreikan vapaustaistelu alkoi 1821, ja päättyi itsenäistymiseen vuonna 1830. Alue oli vähäinen, mutta kasvoi hiljalleen, 1864 Britannia luovutti Kreikalle Korfun ja muut Joonianmeren saaret. 1877 käytiin taas sotaa turkkilaisten kanssa ja hävittiin ottelu samana vuonna.

Ikäpolveni muistaa hyvin sotilasvallankaappauksen vuonna 1967. Diktatuuria, totalitarismia ja tiukkaa sensuuria, Arja Saijonmaa esittämässä Mikis Theodorakiksen vapautta vaativia lauluja ympäri maailmaa. Sotilasjuntta kukistui vasta 1974, kun se epäonnistui estämään Turkin hyökkäyksen Kyprokselle.

Ateena, Kalvou-katu 14.11.2012

”Taviskreikkalaisen” arki on ollut kovaa yrittämistä kautta aikojen. Juoksentelin juuri torin sateessa ja kastuin kalsareita myöten. Kuvassa ”kaverini”, kalakauppias Vasilis, joka toivotteli hyvää päivänjatkoa ja kiitteli kuvistaan, jotka otin viime viikolla ja pistin hänen sähköpostiinsa.

Ateena, 20.11.2012

Lopuksi graffiteilla merkittyä reviiriä. Ylempi sana on Asteras, eli tähti, alempi merkitsee Exarhian kaupunginosaa, jossa asuu runsaasti Ateenan aktiivista ja anarkistista porukkaa. Ei kovin kaukana täältä Ioanou Soutsoun asunnolta.

Ja vielä vastaus otsikon kysymykseen: pidetään peukku ylhäällä.

Perjantairunossa neitsyet ja himokkaat miehet

Perjantairuno pudottaa kolmensadan metrin lintuperspektiivistä kujien kuiluun. Siellä säkeet odottavat, vihanneskauppiaan tiskillä. Tänään pitää zoomata pieneen.

Lycabettus, Ateena 15.11.2012

Keskiviikkoisin Kalvou-kadusta tulee monen korttelin mittainen markkinatori, josta paikalliset kärräävät kotiin viikon vihannekset ja hedelmät. Omat ostoksemme, neljä muovikassillista kaikkea mahdollista, kustansivat alle viisitoista euroa.

Kalvou, Ateena 14.11.2012

K-kaupan Väiskille lihatiski oli aikanaan ”ihan kunnia-asia”. Tällä se on sitä perunakauppiaallekin. Salaatteja kauppaavan pariskunnan päivä ei ilmeistä päätellen ole kaikkein aurinkoisin.

Kalvou, Ateena 14.11.2012

Kalvou, Ateena 14.11.2012

Arvaamatta törmään runoon, eikä se pyydä kuin muistiin merkitsemistä. Satojen vuosien takainen terveyden käsikirja tekee säkeistä enemmän kuin sanojensa summan ja asettaa runon historian jatkumoon. Munakoiso taisi olla ”superfoodia ” jo keskiajalla.

Kalvou, Ateena 14.11.2012

Merkitsen Moleskinen muistikirjan sivuille

vihannesvalikoiman veistoksellisen munakoison

tiikerin tassun muotoisen.

Syvään luumuun ja viinin punaan vivahtavan.

Keskiaikainen käsikirja (Tacuinum sanitas in medicina)

tietää varoittaa munakoison melankolisista

mustan sapen nesteistä ja kehottaa yhdistämään ruokaan

öljyisiä aineita, jotka saavat surun talttumaan.

Kirja suosittaa vihannesta vanhuksille ja

kylmille temperamenteille syksyllä ja pohjoisissa maissa.

”Naiset ja neitsyet varokoot kuitenkin munakoisoja poimiessaan

himokkaita miehiä, koska hedelmän luonne on

kuuma ja kostea ja sen melankolinen sävy saattaa

poikkeamaan säädyllisyyden polulta.”

……………………………………………………………………………………………..

Keveät kantamukset

Jätin isomman kameran kotiin. Nappasin pokkarin mukaan, mutta en kanna sitäkään enää. iPhone riittää näytöltä katsottaviin kuviin. Jos tulosta haluaa hieman rajata tai parantaa, iPhoton kuvankäsittelyohjelma on erinomainen. Ja ennen kaikkea ”sairaan nopee”.

Ateena 14.11.2012

Jos olisin valokuvaaja, kiertäisin Ateenan korttelit ja tekisin graffiteista kuvakirjan nettiin. Täältä se on alkuperäinen sanakin lähtöisin, GRAPHEIN, kirjoittaa. Samoin koko idea nykymuodossaan.

Ateena 14.11.2012

Demetrios oli kreikkalaissyntyinen lähetti 1960-luvun New Yorkissa. Hän ryhtyi merkitsemään reviiriään lempinimellään ja kotiosoitteensa kadun numerolla. Seiniin alkoi ilmestyä tekstejä: TAKI 183.

Ateena 14.11.2012

Suomessa ei ole noista ajoista kauas kuljettu. Graffitit ovat edelleen suurimmaksi osaksi ”tägejä”, omaa egoa korostavia vaihtelevan tasoisia sotkuja. Yhteiskunnallisia mielipiteitä tai taiteeksi luokiteltavia ”piissejä” (piece of art) näkee harvemmin.

Plaka, Ateena 11.11.2012

Kamerasta vielä: puhelimen kanssa pääsee mukavasti ja ilman suurempia seremonioita lähietäisyydelle. En nyt kuitenkaan halua ladata tänne sosiaalipornoa muodottomiksi palaneista ja amputoiduista kerjäläisistä. Kuvassa tingitään ja käydään kauppaa Plakan kirppiksellä.

Ateena, Syntagma 11.11.2012

Sunnuntai-illan lenkille kertyi mittaa reilut kymmenen kilometriä – syrjäkatujen kautta Syntagmalle ja takaisin. Mielenosoittajat odottivat rauhallisina parlamentin päätöstä budjetin leikkauksista. Mellakkapoliisit tarkkailivat tilannetta ja musta labbis hoiteli oman osuutensa eleettömän tyylikkäästi.

Perjantairunossa polttopulloja ja lapsellista toivoa

Ateenan valtaväylillä ei näytä mikään muuttuneen kahden vuoden kuluessa. Elämä virtaa entiseen malliin ja kauppa käy.

Ateena, Aleksandras 9.11.2012

Sivukujilla rahan liikkeet näkyvät. Vastapäinen perhemarketti on liittynyt Coopin kauppaketjuun. Liikehuoneistoja on tyhjillään. Jopa katumme kiinalaiset, jotka kauppaavat kaikkialla maailmassa muodista menneitä vaatteita, piraattilenkkareita ja rihkamaa, ovat häipyneet vähin äänin.

Ateena, Soutsou 9.11.2012

En ymmärrä EU:n apupakettien kokoa ja miljardien suureita. Suomen Instituutin asuntolan sihteeri ja sielu Leena Katsantoni auttaa hahmottamaan tilannetta. Kreikan velka jokaista asukasta kohden on 40.000 euroa. Tilannetta ei helpota, että tiedotusvälineet maailmalla poimivat uutisiinsa vain negatiivisimman kuvan esittäessään polttopulloja heittelevää ääriainesta.

Kun rahan liike lakkaa, kaikki alkaa näivettyä ja apupaketit ovat vain tekohengitystä. Katusoittajan melodia on tuttu, nimeä en muista, jotain maailmalle levinnyttä slaavilaista kaihoa. Annoin kaksi euroa. Sillä ei taida tilastollinen velka lyhentyä. Ehkä soittaja on karjaton ja kirjaton mies tai laiton siirtolainen.

Ateena, Soutsou 9.11.2012

Kaikesta huolimatta Perjantairuno haluaa välittää hitusen toivoa:

rahaa, raaka-aineita, politiikkaa,

leikkauksia, lainaohjelmia ja hätätilahallituksia.

Loukas T. määrittelee tilanteen Kreikan

demokratian kuolemankierteeksi

lähtökohdista voisi kirjoittaa toisinkin, ellei se osoittaisi

huonoa makua ja hitaita käännöksiä kuin

Syntagma-aukion vahdinvaihto parlamenttitalon edessä,

vartiokaartin valkosukkaiset ja tupsutossuiset sotilaat

ottamassa koomisia kukonaskeliaan

ja näytelmää tuijottavat turistit, joiden kouriin

kaadetaan linnunsiemeniä, että heidät voitaisiin

kuvata kyyhkysten kanssa kuin pyhä Franciscus Assisilainen.

Ehkä joku muistaisi munkkiveljen sanat – miten toivoa yhä on

niin kauan kuin maailmasta löytyy lapsia, kukkia ja lintuja.

……………………………………………………………………………………………….

Kakkaa ja kakkuja

Joidenkin mielestä matkalle riittää passi ja hammasharja. Se on silkkaa liioittelua, hammasharjan voi ostaa periltä. Ateenassa on tähdellisimmät ostokset tehty, on aika istahtaa parvekkeelle.

Soutsou, Ateena 7.11.2012

Perille on päästy huolimatta siitä, että kaupungin julkinen liikenne takseja myöten on lakossa. Suomen Ateenan Instituutin asuntolan kiinteistönhoitaja/luottomies Joakim kävi meidät ystävällisesti kentältä noutamassa. Lakon päättymispäivää voi vain arvailla.

Soutsou, Ateena 7.11.2012

Soutsoun kulmilla tilanne on tuttu, sivukatujen idylliin kertyy roskakuskeille duunia. Miljoonakaupungin kodeissa vessapapereita ei huuhdella viemäriin, vaan sitaistaan muovipussiin ja viskataan kadun pönttöön. Joka ei tätä usko, voi varautua putkimiehen laskuihin.

Soutsou-katu, Suomen Ateenan Instituutti.

Parvekkeemme näkyy kuvan keskellä. Aleksandrasin valtaväylä kohisee parin korttelin päässä. Lippu Lucabettuksen kukkulalla näkyy liehuvan. Kaupungin sydämeen Syntagmalle ja Plakaan kävelee tunnissa. Niin on syytä tehdä, koska sitä vaatii kunto ja keli. Lämpöä tänään parikymmentä astetta.

Ateena 7.11.2012

Leipäkauppaan kertyy matkaa kolmekymmentä metriä. En ole leivonnaisten tai kakkujen kaveri, mutta jokin siellä sykähdyttää. Ehkä se on tuoksu. Ehkä on tunnustettava, että filotaikinapuikulan sisään leivottu hunajainen vaniljakreemi oli aamukahvin päätteeksi aivan ok.

Ateena, Soutsou-katu 7.11.2012

Vuoden eka postaus Ateenasta vaatii arjen vastapainoksi jotain ikuista. Säkeet tulevat Konstantinos Kavafisilta (1863 – 1933). Väittäisin, että väläys parintuhannen vuoden takaa on tuoretta tavaraa.

ALEKSANDRIASSA 31 EKR.

Kulkukauppias tulee piskuisesta kotikylästään

kaupungin ulkolaidoilta, yltä päältä pölyssä

matkanteosta. Ja alkaa huudella ”Suitsuketta!”

”Kumia!”, ”Parasta oliiviöljyä!”, ”Hiusvettä!”

pitkin katuja. Mutta kuka häntä kuulisi tässä

ihmisjoukon, musiikin ja paraatien metelissä?

Väentungos työntää, vetää, tuuppii. Ja kun hän

pyörällä päästään kysyy ”Mitä hullua tämä on?”

joku viskaa hänellekin emävalheen jota palatsi

levittää: että Antonius on voittanut Kreikassa.

……………………………………………………………………….

Runon suomennos Tuomas Anhava.

Perjantairuno: Onko käytössäsi yhä versio menneestä maailmasta?

Perjantairuno jatkaa edellisen päivityksen teemaa. Pieni detalji yhdistää sen Athokselle ja Agiou Panteleimonosin luostariin. Siellä minulle näytettiin reliikkilippaat, joihin oli suljettu evankelista Luukaksen kallonkappale ja opetuslapsi Andreaksen jalkaterä.

Hieronymos Bosch (1450 - 1516)

Hopealuukusta hohti peukalonpään kokoinen kappale vihertävää luuta, jalkaterän nahka oli kuin savukinkun kamaraa ja minä katselin kaikkea väärin. Kunnioittava asento sallii kädet sivuille tai kämmenet eteen kevyesti toisiaan tavoittamaan. Ei tyhmän turistin tavoin takapuolen päälle sormikoukkuun lukittuna. No, on minua turhemmastakin ojennettu.

Elettiin vuotta 2001 ja vuotta aiemmin olin lähtenyt yhtiökumppanin kanssa perustamastani yrityksestä. Työpöydän takana, puhelimen pirinässä ja työpaikan sosiaalisissa suhteissa on ”valheellista” turvan tunnetta. Päivän runoon on tainnut jäädä kuolleita kaikuja noilta ajoilta.

Kuva: Hubble-avaruusluotain.

Näetkö Jumalten huoneet ihmistä kiertävällä radalla

kirkot moskeijat minareetit synagogat basilikat temppelit

patsaat pilarit baldakiinit alttarit ikonit arabeskit

freskossa ihmisen ja Jumalan sormi sytyttämässä elämän kipinää

viimeinen ehtoollinen viimeinen tuomio viimeinen käyttöpäivä

kahdentuhannen vuoden kaikuja tyhjissä holveissa

kulta- ja hopealippaissaan hapertuvat reliikit

evankelista Luukaksen kallonkappale opetuslapsi Andreaksen

jalkaterä ja pyhän Krysostomoksen ihmeitä tekevä sormi

kaikki on katoamassa pyhäköt pienenemässä helvetinkoneen kokoon

koti maailman laidalla kaatuu –  kun hyppäät pannukakun reunalta

voit vain toivoa parasta ja kaapata mukaan elämäsi rippeet

joista muutama muru kuuluu yhä sinulle:

Stanley Kubrick, Avaruusseikkailu 2001.

käytössäsi on versio menneestä maailmasta,

suosittelemme, että päivität sen pikaisesti. Kun tiedosto on ladattu

ja valmis asennettavaksi, napsauta Asenna päivitys.

Ohjelma käynnistyy uudelleen ja päivitykset asennetaan.

………………………………………………………………………………………………………………….

Perjantairuno: Haluaisitko enkelin hommiin?

Tyttäreni näki unen. Voimakkaammin asiaa kuvailevat käyttäisivät sanaa ilmestys. Niin todelliseksi hän tunteen kuvasi.

Keskellä yötä soitettiin salatusta numerosta. Toisessa päässä puhui kaksi vuotta sitten kuollut perhetuttumme: ”Sain luvan soittaa täältä sinulle. Ole varovainen sillä vesillä sattuu onnettomuus, jossa menehtyy useita ihmisiä. Jos olet heidän joukossaan, menetät henkesi.” Viesti oli lyhyt, mutta nainen lisäsi vielä: ”Ai niin, olen saanut täällä töitä – olen saanut töitä enkelinä.”

Rembrant, Arkkienkeli ilmestyy Tobiakselle 1637.

Minulle kaikki uskonnot ovat yksi ja sama asia. Ne tavoittelevat maailmankaikkeuden järjestyksen takaa jotain suurempaa salaisuutta. On selvää, että sellainen on. Ja ehkä sen takana taas uusi. Aivan kuten tieteelliset ”faktat” korvataan kerta toisensa jälkeen kehittyvillä teorioilla.

Suhteeni enkeleihin on selvä. Isompiakin ihmeitä on. Me pidämme niitä aivan arkipäiväisinä. Istun juuri koneen takana, josta aukeaa koko maailma. Kävin juuri katsomassa Kabulin maisemia. Qalai Kululapushtan kujalla paistellaan jotain paikallista herkkua, katukeittiö käryää.

Jos tuonpuoleisessa tarjotaan enkelin duuneja, järkevä henkilö eläisi niin, että työhaastattelussa hommaan olisi jo hankittuna sopivia meriittejä. ”Hyvät teot” ja lähimmäisten huomioiminen eivät liene haitaksi koskaan.

Kuvaksi tarjoan Rembrantin maalauksen, jossa arkkienkeli ilmestyy Tobiakselle. Tekijä oli köyhän myllärin poika, joka uudisti aikanaan maalaustaidetta radikaalisti. Tuskin kukaan muu olisi 1637 keksinyt maalata näkyviin enkelin jalkapohjat.

Enkeleissä ja klassisessa musiikissa on minulle jotain samaa. En aivan ymmärrä, mutta aavistan. Pitäisi perehtyä paremmin, jotta voisi nauttia tuloksista. Perjantairuno katselee maailmaa tältä kantilta. Tekstileike numero 194 tulee tekeillä olevasta kokoelmasta BABEL.

………………………………………………………..

Musiikki saa joidenkin elämän syttymään

avaa suuren selvittämättömän rakkauden

kykenee vaihtamaan Bachin ja Händelin

Jumalan ja hänen poikansa paikalle, kuulemaan

lumihuiput ja orjantappurapensaan liekkien kielen

näkemään pimeässä, uskomaan ikuiseen elämään

taivaan ja maan yhteyteen – he ovat hartauden vallassa

eivät pelkää pyöveleitä, heidän uskonsa ei horju

he saattavat syleillä ja yhtyä enkelten kanssa.

Niin yksinkertaista on antautua

jos jumalista tulee hyvän päivän tuttuja.

Perjantairuno: Ehkä tärkeintä onkin jakaa omastaan muille

Göran Schildt julkaisi matkaromaaninsa Önskeresan 1950. Toivematkasta tuli kansainvälinen bestseller, joka vastasi miljoonien sodanjälkeisten ihmisten haaveisiin vapauden huumasta.

Kirja kertoo purjehduksesta Pohjanmereltä Englannin kanaaliin, sitten Seinelle ja Ranskan kanavia myöten Välimeren maisemiin. Toivematka ratkaisi myös kirjailijan oman elämän suunnan. Näin Schildt kirjoittaa uudistetun painoksen esipuheessa:

Daphne, Jarl Linblomin piirtämä ketsi. Rakennettu Turun telakalla 1935.

”Toivematkasta tuli myyntimenestys, josta vuoden aikana otettiin kahdeksan ruotsinkielistä painosta, minkä lisäksi tulivat käännökset kuuteen muuhun kieleen. Vielä suuremman menestyksen sai I Odysseus kölvatten, joka ilmestyi 1951 ja kertoi Daphnen ensimmäisestä purjehduksesta Kreikkaan. Se levisi jättipainoksina kahdeksalla kielellä Yhdysvaltoja myöten.

Kirjalla olin ratkaissut toimeentulo-ongelmani lopuksi ikää. Minun ei tarvinnut koskaan alistua yhdenkään työnantajan käskyläiseksi. Sodan utooppinen vapaudenhaave oli odottamatta tuonut minulle todellisen vapauden, jollainen meidän leveysasteillamme suodaan ani harvoille kirjailijoille.”

Luin kirjan kauan sitten, mutta sen ikoninen unelma nousi mieleeni uutta kokoelmaa kirjoittaessa. Mietin miten haaveet ruokkivat elämänhalua ja tulevaisuuden toiveita riippumatta siitä toteutuvatko ne vai eivät.

Federico Fellini ohjaa Anita Ekbergiä.

Ja niinkin saattaa käydä, että toteutumaton työ on voimakkain elämää ohjaava tekijä. Se pitää vain Fellinin tapaan oivaltaa. Tekstileike numero 125 tulee tekeillä olevasta kokoelmasta BABEL.

…………………………………………………………………………………

Talvisota oli viedä Göran S:n hengen.

Selvittyään sotasairaalan painajaisten kautta

elinikäiseen invaliditeettiin, hän päätti toteuttaa haaveensa

ja purjehtia omalla veneellä Välimerelle.

Kirjailija kertoo miten haasteet kirvoittivat uutta elämänhalua,

ja löydettyään hyvin rakennetun ja kauniin kitsin, Daphnen,

päätös oli edennyt pisteeseen, josta ei ollut paluuta.

Göran S. purjehti ja kirjoitti, ehkä hän yritti todistaa itselleen

että unelmien toteuttaminen on kuolemanpilkkaa,

ehkä tärkeimmäksi kasvoikin jakaa omastaan muille.

Kun kirjailija ei kyennyt enää purjehtimaan

hän alkoi suunnitella veneensä upottamista Leroksen rantaan.

Lopulta Daphnen elämä jatkui museoituna, se voisi olla

kuin käänteinen kertomus Fellinin tarinasta:

”Ensimmäistä elokuvaani en päässyt edes alkamaan.

Aihe oli kummitellut mielessäni, mutta aina aloin tehdä

toista tarinaa. Tekemätön elokuva on kuin uponnut

laivan hylky joka pohjasta lähettää

radioaktiivisia säteitään ja on sieltä päätynyt ravitsemaan

kaikkia muita tekemiäni elokuvia.”

Naistenpäivä 8.3.2012

Äideille, lapsille

Dadaabin pakolaisleiri. Kuva: World Food Programme.

Afrikan sarvi – kaunis nimi

kuin Yksisarvinen, Merenneito tai Serafi

jotka luotuaan Jumala päätti jättää ne näkymättömiksi.

Afrikan sarvi on jäänyt vettä vaille ja kärsii

sen kaakkoiskulmaan on kasvanut

maailman suurin pakolaiskeskus:

”Iisha-tyttö syntyi akasiapuun alle

Kenian ja Somalian rajalla viime viikolla.

Kymmenientuhansien muiden tavoin

Iishan äiti oli kävellyt viikkojen matkan

kuivuuden koettelemasta Somaliasta kohti Keniaa.

Viimeisillään raskaana oleva äiti kantoi mukanaan

viittä lasta kohti Dadaabin pakolaisleiriä.

– Kävelimme 22 päivää pelkän veden voimalla.

Synnytyksen jälkeen en ole syönyt mitään.”