Jeesus asettaa leikatun korvan takaisin paikalleen

Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain palkinnon kaunokirjalliselle teokselle. Vaatimuksena on, että teos on kirjoitettu jollakin pohjoismaisista kielistä. Palkinto on jaettu vuodesta 1962. Vain kahdesti palkinto on osunut vähemmistökielen edustajalle. Rói Paturson palkittiin fäärinkielisestä teoksestaan Likasum, 1986 ja Nils-Aslak Valkeapää saamenkielisestä runoteoksestaan Aurinko, isäni, 1991.

Tänä vuonna palkintoehdokkaana on 14 kirjailijaa ja teosta. (linkki jutun lopussa) Saamelaisen kielialueen ehdokkaana on Niillas Holmberg, vuonna 2013 julkaistulla runokokoelmallaan Amas amas amasmuvvat.

Palladium Kirjat on ehtinyt julkaisemaan tänä vuonna Utsjoelta kotoisin olevan Holmbergin kolmannen runokokoelman Jos itseni pelastan itseltäni. Edellisestä kokoelmastaan runoilija sai Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkinnon 2014.

Kirjoittamisen ohella Holmberg myös näyttelee ja tekee musiikkia. Saamelaiskulttuurin edustajana hän on yhtä aikaa paikallinen ja globaali, perinnettä ja nykypäivää sekoittava uudistaja. Tekstit liikkuvat Utsjoen rantatörmältä Tampereelle, Jakomäkeen ja maailmalle.

Jos itseni pelastan itseltäni on lähellä perinteistä, kokevaa runoa, jossa tekstin puhuja avaa tuntojaan. Kokoelman mittainen ansio on se, miten tekstit sekoittavat kulttuurisia viitteitä ja henkilöitä, mennyttä ja tulevaa. Holmbergin teksteissä yllättävät assosiaatiot liittyvät usein huumorin välähdyksiin:

”Astupa koskemattomaan / ei ole hyvää mieltä oksentaa ulosteeseen / jonka vastakohtana olisi korvan leikkaaminen / mutta Vincent teki jo sen / ja käänsi itselleen toisenkin posken / ja mitä Jeesus teki / asetti korvan takaisin paikalleen!

Kokoelman päättää Epilogi, pitkä loitsumainen teksti, jossa säe ”Piirtää hiilellä ja Kontion verellä”, toistuu seitsemäntoista kertaa. Toisto tuo runoon rytmiä ja sitoo poukkoilevaa tekstiä yhteen. Minulle kyseinen runo toimii kokoelman mielenkiintoisimpana, ja on Holmbergin tekstien omaleimaisinta antia.

/…/ Olen Aslak Hætta, joka on alkanut / ymmärtää, miksi tokka ei pysy kasassa. / Viima on viheliäinen, sudet ovat oppineet / muuttamaan muotoaan. Niiden hampaat / valuvat veden näköistä verta. / Piirtää hiilellä ja Kontion verellä.

Olen commandopipo, joka peittää / Subcommandante Marcosin kasvot. / Olen hänen piipustaan nouseva savu, / jonka tuuli ottaa asiakseen. / Viva Zapata! / Piirtää hiilellä ja Kontion verellä. /…/

……………………………………………………

Niillas Hombergin kirjan kuvitus: Hanna Leinonen

……………………………………………………

Linkki: Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2015.

Ekstralinkki: Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaja vuodelta 1963. ”Väinö Linna – huolimaton ja laiska?”

……………………………………………………

Salliiko Islam naisten väkivaltaisen kohtelun – Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.2015

Aioin kirjoittaa saamelaisesta runoilijasta, joka on Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Tai puolalaisesta Tadeusz Konwickista, joka kuvaa hyytävästi tilaa tämän päivän Venäjällä jo vuonna 1983 julkaistussa romaanissaan Pieni ilmestyskirja. (Terveiset vaan lapsilleni, jotka väittävät isän postauksia pitkäpiimäisiksi)

"Sorretut naiset jäävät helposti huomaamatta." Kuva sivustolta icfm.org
”Sorretut naiset jäävät helposti huomaamatta.” Kuva sivustolta icfm.org

Nyt on tehtävä nopsempi valinta kahdesta syystä. Ensimmäinen löytyy otsikosta. Toinen kiireestä, joka johtuu työkoneen hajoamisesta. Uusi tietokone on jo pelissä, mutta teettää töitä uusien ohjelmistojen ja vanhojen tiedostojen pelastamisen kanssa.

Ajankohtainen ja nopea tekstivalinta löytyy kaksi vuotta sitten julkaistusta kokoelmastani Babel. Kirjan 365 tekstiä luovat rihmaston, josta löytyy kaikki universumin alkuhetkistä tämän päivän kysymyksiin. Naistenpäivän ydinasioita käsitellään proosarunossa nro 341.

Kuva sivustolta mid-day.com
Kuva sivustolta mid-day.com

”Niqab – Naamio, on noussut Afganistanin televisiossa ennennäkemättömään suosioon. Naiset esiintyvät muovinaamio kasvoilla, toinen puoli on sininen, toinen viattomuutta ja hyvyyttä symboloiva valkoinen. Sininen burkan väri viittaa vankilaan jossa he elävät. Ensimmäinen ohjelmaan osallistuja oli paennut pahoinpitelevää ja raiskaavaa aviomiestä, joka oli polttanut pariskunnan pienen lapsen kuoliaaksi. Toinen tyttö oli kuudesluokkalainen, kun hänen veljensä tappoi naapurin pojan. Tyttö naitettiin surmatun veljelle hyvitykseksi ja häntä kohdeltiin kuin eläintä. Saatuaan lapsen tyttö pakeni Kabulin turvakotiin. TV-ohjelmassa on tilaisuus tehdä selväksi, ettei Islam salli naisten väkivaltaista kohtelua.

Oman mytologiamme sisällä nukkuu lohikäärme, tultasyöksevä ja suomuinen myytti, nahkasiipinen lisko, joka vartioi luolansa suulla aarretta ja ryöstettyä neitoa. Me syötämme sille miehet miekkoineen ja hevoset satuloineen, hiomme keihästä ja kirvestä, hamuamme kiveä käteen.”

……………………………………………….

Ekstralinkkki vuoden takaa: ”Ei kidutusta ei tuomioita ei teloituksia”.

……………………………………………….

Luovu ylpeydestä, kirjoita runo naiselle – yöllä

Publius Ovidius Naso oli ajanlaskumme alussa noin nelikymmenvuotias. Augustuksen ajan roomalaisista runoilijoista modernein. Hän oli myös aikansa ”Lönnrot”, joka sovelsi edeltävät antiikin tarinat kokoelmaansa Muodonmuutoksia. Teoksesta kiteytyi modernin länsimaisen kirjallisuuden kulmakivi, josta Shakespearekin ideoitaan ammensi. Muiden muassa.

Ovidius oli itsetietoinen runoilija, joka totesi kadehtijoiden ja kollegojen runoratsun hengästyvän jo vuorenrinteen juurella. Lopulta Augustus ajoi runoilijan maanpakoon. Tarkka syy on selvittämättä, mutta asiaa vauhdittivat Ovidiuksen rakkauden taidoista kirjoittamat tekstit. Keisari piti kiinni ylikypsän imperiuminsa moraalikäsityksistä ja vierasti Ovidiuksen ironialla ryyditettyä rohkeutta ja huumoria.

Rakastamisen taito julkaistiin meillä Seppo Heikinhemon suomennoksena ja R. Westrén-Dollin kuvittamana 1965. Mutta, kuten jo antiikin aikainen lause toteaa: ”Nihil novi sub sole – ei mitään uutta auringon alla.”

Ovidius sanoo miten ”taidolla purjehditaan ja soudetaan nopeita pursia, taidolla liikutellaan keveitä rattaita – taidolla on siis rakkauttakin ohjailtava.” Jos kestävä rakkaus kiinnostaa, tässä viikonlopun vinkki parin tuhannen vuoden takaa.

”Rakkaus on eräänlaista sodankäyntiä: luopukaa siis leikistä, laiskurit. Sotaviirit eivät ole pelkureita varten. Luovu ylpeydestä, jos olet kiinnostunut kauan kestävästä rakkaudesta. Jos sinun ei sallita tulla turvallista tietä ja jos vastassasi on salvalla teljetty ovi, laskeudu empimättä katossa olevasta aukosta.

Neuvoisinko sinua lähettämään hempeitä säkeitä? Voi minua – paljon ei anneta arvoa runoille: niitä kiitetään, mutta itse asiassa vaaditaan kallisarvoisia lahjoja: raakalainenkin saa suosiota osakseen kunhan on vain rikas. Elämme todellakin kultaista aikaa: kullalle annetaan arvoa ja kullalla saadaan rakkautta. Vaikka sinä, itse Homeros, tulisit muusien seuraamana, saisit mennä matkoihisi, jos et toisi mitään mukanasi.

On tosin sivistyneitäkin tyttöjä, sekä toisia, jotka eivät ole sitä, mutta yrittävät olla. Molempia ylistettäköön runossa, joka, olkoon se millainen tahansa, suljettakoon heidän suosionsa rakastettavalla äänellä lausuen. Molempien kohdalla voi heistä yöllä laadittu runo ehkä käydä pienestä lahjasta.”

…………………………………………………….

Ekstralinkissä Perjantairuno kolmen vuoden takaa ja pelko eläimellisen vaikeista ihmissuhteista.

…………………………………………………….

Sata tuntia ilman viiniä

Pari kiireistä asiaa vaatii huomiotani, joten nappaan tähän kappaleet liki viiden vuoden takaisesta jutusta, jossa kustanja vahtii kirjailijan moraalia. Asia on mitä ajankohtaisin – koskapa alkoholi ei olisi. Telkassa pyörii ohjelma Sata vuorokautta ilman viinaa. En ole seurannut. En juo viinaa enkä olutta, mutta nimen innostamana olin sata tuntia ilman punaviiniä. Olen jatkanut koettani huikattomalla helmikuulla.

Kuvassa Waltari kirjoituskaudellaan Savonlinnan Suruton huvilalla.

Esimerkkini ovat Päivi Huuhtasen esseestä, joka käsittelee kirjailijan ja lukijan suhdetta. Sekä Waltarin alkoholiongelmaa, jonka kuvaukseen kiertyy hauskaa ironiaa. Otteet on julkaistu 1982 Ritva Haavikon toimittamassa teoksessa Mika Waltari -Mielikuvituksen jättiläinen (wsoy).

”Waltarin romaanissa Surun ja ilon kaupunki (1936), jossa on luettavissa runsaasti omaelämäkerrallisia yksityiskohtia, esiintyy nuori kirjailijahahmo varsin vaatimattomassa valossa. Häntä kuvataan toistuvasti pieneksi ihmiseksi.

Vakaumus esiintyy selvänä Waltarin samoihin aikoihin antamissa ohjeissa nuorille kirjoittajille (Aiotko kirjailijaksi, 1935). Hän toteaa: Kirjailija ihmisenä on aina pettymys sellaiselle, joka on tutustunut vain hänen teoksiinsa. Selitteleminen ei hivenenkään vertaa paranna kirjan arvoa.”

No jaa… Waltari oli kirjailija, eikä aavistanut mihin markkinoinnin rautaiset lait ja julkisuushakuisuus johtavat. Toinen muutaman rivin lainaus sen sijaan huvittaa minua suuresti. Waltari kirjoitti sen Jalmari Jäntin 70-vuotispäiväksi toimitettuun Juhlakirjaan 1946.

”Epäilemättä onkin kirjailijain alkoholinkäyttö tuottanut paljon huolia kustantajille, mutta liikaa oli sentään mielestäni, kun Yrjö Jäntti oleskellessani Porvoossa kirjoittamassa lähetti koiransa Suden saattamaan minut asuntooni syötyäni päivällistä hänen luonaan, ja tuo pelottava eläin esti muristen ja hampaitaan näyttäen minut poikkeamasta Seurahuoneeseen, vaikka tunsin kaipaavani lasillista konjakkia.

Totisesti, kustantajan kasvattama koira saattoi minut kotiovelle asti, ja kun kurkistin ovesta, viivyttyäni porraskäytävässä viitisen minuuttia, nähdäkseni oliko tie Seurahuoneeseen jo selvä, istui tuo pirullisen viisas ja kirjailijavierailuihin tottunut koira yhä edelleen oven edessä vahdissa ja näytti minulle hampaitaan, joten minulle ei jäänyt muuta neuvoa kuin mennä nukkumaan selvin päin.”

……………………………………………

Ekstralinkissä Waltaria ja kuvataidetta. Sekä tiedettä, joka nappaa edelliseen postaukseeni.

………………………………………….

Kissani Jugoslavia ja Hesarin esikoispalkinto

Pajtim Statovicin romaani Kissani Jugoslavia voitti Hesarin kirjallisuuspalkinnon viime vuoden parhaasta esikoisteoksesta.

Kirjan ensimmäisestä lauseesta kimpoaa reilun viiden sivun mittainen homoeroottinen prologi, jota pidin ensin täysin turhana, irrallisena ja kokonaisuuden päälle liimattuna efektinä. Vasta myöhemmin kirjan rakennetta analysoidessani ymmärsin miten olennaisesti se kuuluu kirjailijan metodiin.

Pajtim Statovci (s.1990) opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa sekä elokuva- ja televisiokäsikirjoittamista Aalto yliopiston korkeakoulussa. Gradu on syntymässä eläinsymboleista kirjallisuudessa. Statovci on muuttanut perheensä mukana Kosovosta Suomeen kaksivuotiaana.

”Ajattelin kirjoittavani tarinan ihmisistä, jotka ovat epätoivon partaalla ja jotka eivät tiedä, mitä tekisivät seuraavaksi. Heitä yhdistää myös luulo siitä, että he eivät selviä tilanteestaan”, Statovci sanoo haastattelussa.

Kiteytys on äärimmäinen, sillä romaani on täynnä temaattisia ja ajallisia tasoja. Materiaalin runsaudesta ja näkökulmanvaihdoksista huolimatta kokonaisuus pysyy hallinnassa mestarin ottein. Palkintoraadin perustelujen mukaan ”kirjailija voi tehdä mitä haluaa, ja lukija uskoo sen.”

Kissani Jugoslavia on teki vaikutuksen monin tavoin. Listaan tähän tärkeimmät:

1. Hyvä kielellinen ilmaisu voi hämmästyttää säkenöivällä briljanssillaan. Se voi olla myös niin sujuvaa, ettei sen imussa mikään töki, ilmaisu palvelee sanottavaa kuin huomaamatta. Statovcin ilmaisu rakentuu jälkimmäisestä, mutta kykenee väläyttelemään myös ensin mainittua.

2. Romaanin kaari yltää keväästä 1980 vuoteen 2009. Aikatasojen limitys toimii kokonaisuudessa kitkatta. Vähän samaan tapaan kuin hyvin leikattu elokuva pitää yllä tarinan jännitettä.

3. Kulttuurinen syvyys kieputtaa tarinan näkökulmaa mielenkiintoisesti. Albaanityttö Emine naitetaan miehelle, jonka hän on tavannut vain kerran. Hääyönään hän poimii alastomana lattialta miehen viskomia papuja, jotta tämä voisi ”tarkastella ja mittailla uuden rakastettunsa kehon muotoja.” Kohtaus ei jää irralliseksi anekdootiksi. Romaani kuvaa päähenkilöidensä muutosta ja kasvua eri kulttuurien käyttäytymismalleissa.

”Suomessa olimme hylkiöitä. Vailla työtä, vailla pidemmän tähtäimen suunnitelmia, vailla tietoa siitä miten kauan viipyisimme. /…/ Me kaikki tiesimme, ettemme voisi enää koskaan elää niin kuin olimme eläneet.”

4. Oudoksuin alussa mainitsemaani prologin itsetarkoituksellisuutta. Lopulta kokonaisuus osoittaa, että Statovcin rakenteellinen tyylikeino ja voima on törmäyttää asiat ja kerronnalliset tasot toisiinsa. Kulttuurit ovat keskenään ristiriidassa ja käyttäytymismallit ottavat kipinää toisistaan. Seksuaalisuus voi olla ahdistavan säädeltyä tai täysin spontaania. Tarinassa sukupolvien välille repeää kuilu. Alistetusta kasvaa vahva. Liki lopusta löytyy yksi kirjan avainkappaleista:

”Jokaisen ihmisen pitäisi vähintään kerran elämässään jäädä ilman vaihtoehtoja, niin minä ajattelen, koska silloin sitä luulee tulevansa hulluksi. Vaan nyt minä tiedän, ettei se ole lainkaan vaarallista, sillä kun sain Baijramin minulle lähettämän kirjeen, istuin pöydän ääreen koska pelkäsin tulevani hulluksi sen sisällöstä, mutta kun avasin sen ja luin ne muutamat lauseet, jotka hän oli minulle ja lapsille kirjoittanut, työnsin kirjeen takaisin kirjekuoreen, kääntelin sitä hetken käsissäni ja laitoin sen kaappiin, sillä hän oli osoittanut sen ihmisille joita ei enää ollut.”

5. Kissani Jugoslavia kiinnittyy traditioon, mutta säilyttää tuoreutensa ja ”epäsuomalaisen” otteensa. Eläinsymboliikka nousee Ovidiuksen Muodonmuutoksista asti, ja kun kertoja hankkiutuu väleihin baarissa tapaamansa kissan kanssa, viitaus Bulgakovin romaaniin Saatana saapuu Moskovaan on enemmän kuin ilmeinen. Tarinaan liittyy myös kuningasboa, jonka kanssa kehkeytyy vaikeuksia, kuten odottaa saattaa.

Kissani Jugoslavia on komea näyttö, kirjallisesti kunnianhimoinen ja samalla sutjakkaa luettavaa. Ei siis kovin yleinen yhtälö.

………………………………………

Ekstralinkissä näkökulma Hesarin palkintoraadin mainitsemaan uskottavuuden illuusioon.

Kakkoslinkistä selviää mitä Bulgakovin kissa tarjoaa arvostamalleen naiselle.

………………………………………

Terrorismitrilogian päätösruno + ekstralinkistä saat suudelman

Päivän teksti täydentää kaksi edellistä juttua ja päättää terrorismiaiheet tältä erää. Kolmen päivän postaukset voisi julkaisujärjestyksessään lukea myös imperfektinä, preesensinä ja futuurina.

Pyhä Franciscus tapaa sulttaani Malek el-Kamilin Egyptissä 1219.
Pyhä Franciscus tapaa sulttaani Malek el-Kamilin Egyptissä 1219.

Poimin runon Babelista, kaksi vuotta sitten julkaistusta 365 tekstin kokoelmastani, joka päivittää universumin tilanteen sitten vanhan testamentin aikojen. Maailmankaikkeudesta ei löydy kysymystä, jota kirja ei käsittelisi. Näin teksti numero 254:

Sattuma on tapahtuma, joka kohdataan vahingossa ja 

odottamatta. Vastoin sitä mitä on ajateltu ja päätetty.

Niin kuin Franciscus Assisilainen,

joka kahdeksansadan vuoden kuluttua kuolemastaan ilmestyy

seuraamaan vahdinvaihtoa parlamenttitalon aukiolle.

Siksi sallimme hänen sanoa vielä jotain tähdellistä:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua,

ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan.

Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.”

……………………………………………

Franciscus Assisilainen, (1181-1226) fransiskaaniveljeskunnan perustaja, jonka paavi Gregorius IX julisti pyhimykseksi 1228. Nykyinen 266. paavi Franciscus (Jorge Mario Bergoglio) on ottanut hengellisen nimensä hänen mukaansa.

……………………………………………

Blogin ekstralinkkistä saat suudelman.

……………………………………………

”Ken ei kykene teeskentelemään, hänestä ei ole hallitsijaksi”

Vuosi on taas takana. Voisin kuitata sen kliseillä ajan armottomasta kulumisesta ja kaiken katoavaisuudesta. Tai pistää puntariin viime vuoden hyvät ja huonot uutiset – funtsia toiveita tulevasta.

Joskus asiaan pääsee parhaiten käsiksi puhumalla aivan muusta. Lukijan oma oivallus vetäisee syvemmän viillon kuin sileäksi selitetty. Itselleni kävi niin, kun kertasin ranskalaisen Jacques Prévertin runon Ylimysperheet. (Prévertistä lisää jutun loppulinkissä)

Hyacinthe Rigaud: Ludvig XIV (1638–1715) ”Aurinkokuningas”, Ranskaa pisimpään hallinnut valtionpäämies ja aikanaan absoluuttisen monarkian vakiinnuttaja.
Hyacinthe Rigaud: Ludvig XIV (1638–1715) ”Aurinkokuningas”, Ranskaa pisimpään hallinnut valtionpäämies ja aikanaan absoluuttisen monarkian vakiinnuttaja.

Tuukka Kangasluoma on suomentanut tekstin, joka kiertää kronologian, mutta pistää satojen vuosien historian tiukimpaan mahdolliseen pakettiin. Viimeisten rivien nostama hymy ehtii tuskin haihtua, kun kysymyksen alta nousee uusi taso.

Ylimysperheet

Ludvig I

Ludvig II

Ludvig III

Ludvig IV

Ludvig V

Ludvig VI

Ludvig VII

Ludvig VIII

Ludvig IX

Ludvig X (lisänimeltään Kiukkuinen)

Ludvig XI

Ludvig XII

Ludvig XIII

Ludvig XIV

Ludvig XV

Ludvig XVI

Ludvig XVIII

eikä enää ketään enää mitään…

Keitä ovatkaan keitä ovatkaan nuo ihmiset

jotka eivät ole viitsineet

laskea kahteenkymmeneen?

………………………………………………

Poimin vielä hallitsijoiden listalta kolme ajankohtaista anekdoottia:

Ludvig IX, lisänimeltään Pyhä: (1214–1270) ”Kenenkään, jos hän ei ole korkea pappi tai teologi, ei tule väitellä juutalaisten tai harhaoppisten kanssa; mutta maallikon, jos hän kuulee paneteltavan kristillistä uskoa, tulee puolustaa sitä kovin miekaniskuin ja iskeä uskottomia kaikella voimallaan.”

Ludvig XI, lisänimeltään Hämähäkki: (1423–1483) ”Ken ei kykene teeskentelemään, hänestä ei ole hallitsijaksi.”

Kuten huomasitte, runon listalta puuttuu seitsemästoista kuningas. Ludvig XVII (1785–1795) oli Marie-Antoinetten ja Ludvig XVI:n poika, joka ei koskaan hallinnut. Ranskan vallankumouksen jälkeen hänet vangittiin vanhempiensa kanssa ja eristettiin, lapsesta alettiin koulia tasavaltalaismielistä. Lopulta poika kidutettiin kuoliaaksi kymmenvuotiaana.

………………………………………………

EKSTRALINKKI: Jacques Prévertistä enemmän neljän vuoden takaisessa jutussa.

………………………………………………

Ihmeellistä joulua!

Kerrataan aluksi maailman seitsemän ihmettä antiikin ajoilta: Artemiin temppeli, Babylonin riippuvat puutarhat, Faroksen majakka, Gizan pyramidi, Halikarnassoksen mausoleumi, Rodoksen kolossi ja Zeuksen patsas Olympiassa.

Amborgio Borgognone: Huntumadonna, 1500. Huomaa alakulman mädäntymässä oleva omena, joka symboloi Jeesuslapsen lunastusta vanhasta, Aatamin ja Eevan maailmasta.
Amborgio Borgognone: Huntumadonna, 1500. Huomaa alakulman mädäntymässä oleva omena, joka symboloi Jeesuslapsen lunastusta vanhasta, Aatamin ja Eevan maailmasta.

Oman aikamme ihmeluetteloita on myös tehty, mutta niiden kohteista ei ole päästy yksimielisyyteen. Vain puhekielessä elää mahdottoman ilmauksena: ”Sepä olisikin maailman kahdeksas ihme.”

Blogi tarjoaa joulurunoksi tekstin viime vuonna ilmestyneestä kokoelmastani Babel. Kirjan 365 runoa päivittävät maailmantilanteen sitten vanhan testamentin aikojen. Runo kertoo kahdeksasta ihmeestä. Ne ovat mitättömiä ja samalla suunnattoman suuria. Lopulta kahdeksan laskettuna yhteen on yksi. Mutta sehän yksi ja sama asia.

Tekstin ja maalausten myötä lähtee lukijoille hyvän joulun ja innostavan uuden vuoden toivotus!

Guido Reni: Joosef ja Jeesuslapsi, 1600-luvun alku. Reni esittää madonnankuvien vastapainoksi vapahtajan vanhan isäpuolen kunnioituksen ja liikutuksen koskettavasti.
Guido Reni: Joosef ja Jeesuslapsi, 1600-luvun alku. Reni esittää madonnankuvien vastapainoksi vapahtajan vanhan isäpuolen kunnioituksen ja liikutuksen koskettavasti.

Tahdoin tanssia linnunradan laidalla valosta,

hiljaisuudesta ja jumalista, olin kosmoksen kaveri

maailmankaikkeuden asialla, tajusin

Telluksen sinisen planeetan radallaan ja ehdittyäni

tuhansien valovuosien taakse

tajunnassani häivähti

kolmen miljardin vuoden mittainen elämä,

kahdeksan ihmettä vieraalla planeetalla:

 

Faaraon sarkofagissa odottaa yhä auringonjumalan

aikainen siemen, kun sille annetaan vettä ja valoa

siemen herää henkiin

 

Ihminen ei ymmärrä tarkoitustaan, on valmis

kuolemaan asiansa puolesta vaikka henki

hänen edestään on niin monesti annettu

 

Vaivumme uneen yhtenään

emmekä ymmärrä silti miten tyhjyyden ei tarvitse täyttyä

 

Afrikan hiekkaerämaassa kuoriainen odottaa:

aurinko haihduttaa merestä kosteutta ja tuuli kuljettaa sitä

tuhat kilometriä, erämaan kylmässä yössä

se tiivistyy kuoriaisen panssarille

joka kääntää takapuolensa vasten tuulta ja juo

 

Ihminen hengittää ja solut palavat hitaalla liekillä,

tieto Jumalasta on käsillä kaiken aikaa

 

Alkaakseen elämä tarvitsee vähän – lopulta ei mitään

 

Suuri ja pieni, mahdottomat sanat käsitettäviksi,

yksi ja sama, kumpikin loputtomiin jatkettavissa

 

Babelin ja Tampereen runot, siinä kaikki –

vähemmässäkin, kuten Odysseus E. sanoo:

 

”Jumalani sinä tahdoit minut ja katso: maksan takaisin”.

 

…………………………………………….

Viimeisen rivin lainaus Odysseus Elytiksen kokoelmasta Ylistetty olkoon. Elytis sai kirjallisuuden nobelin 1979.

Vastapainoksi päivän tekstille EKSTRALINKKI kolmen vuoden takaa: Kristuksen morsiamen matkassa.

…………………………………………….

 

Kirsi Kunnas on Herra Haitula – ja paljon muuta

Akateemikko, kirjailija ja suomentaja Kirsi Kunnas täytti 90 vuotta 14.12.2015. Ikonin asemaan kiteytynyttä kirjailijaa on juhlittu yleisötilaisuuksissa pitkin syksyä, viimeksi synttäriviikonlopun perjantaina Tampereen Vapriikissa.

Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä, Vapriikki 12.12.2014 (Kuva: Emilia Välipakka)
Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä, Vapriikki 12.12.2014 (Kuva: Emilia Välipakka)

Sankari itse ei esittelyjä kaipaa, mainitsen vain kymmenkunta aikuisten- ja lasten runoteosta, aapisen ja raamatunkäännöstyöryhmän, sekä merkittäviä suomennostöitä, joista erityisesti Lorca-käännökset ovat olleet itselleni tärkeitä. Palkintolistalta löytyy pari tusinaa huomionosoitusta.

Kunnas on vireä ja suurta suosiota nauttiva esiintyjä edelleen. Niin myöskin omassa juhlassaan. Hän luki runoja ja paljasti, että Ylen kuuntelijoiden suosikkirunojen nettiäänestyksen voittanut Tunteellinen siili on hänen omakuvansa vuosien takaa. ”Mutta en mää enää sellainen ole”, hän kuittasi.

Kävi myös selväksi, että Kunnas on luonut Tiitiäisen satupuun Herra Haitulan kestävämmäksi alter egokseen. Kirjallisuudentutkija, professori Leena Kirstinä kirjoittaa julkaisemassaan Kirsi Kunnaksen tuoreessa elämäkertateoksessa Sateessa ja tuulessa: ”Kirsi on paljastanut omasta elämästään eloisia yksityiskohtia, mutta karttanut niiden auki selittämistä. Näin hän on halunnut varjella omien lukijoidensa vapautta tulkita teoksia.”

Kirsi Kunnaksen 90-vuotisjuhla, Vapriikin Valssi-ravintola 12.12.2014
Kirsi Kunnaksen 90-vuotisjuhla, Vapriikin Valssi-ravintola 12.12.2014

”Haitula on Kunnaksen Tiitiäisen satupuusta alkaneen runouden avainhahmo”, Kirstinä jatkaa. ”Haitulan neljään runoon sisältyy monia teemoja, kuten luovuus, saturunous, mielikuvitus, rationaalisuus, irrationaalisuus, loppumattomuus, ja ne muodostavat koko tiitiäiskirjallisuuden perustan.” Haitulan persoonan määreitä Kunnas itse kutsuu surrealistiseksi abstraktioksi. Se, että Maija Karma piirsi Haitulan mieheksi, ei ole Kunnasta haitannut.

Muiden esitysten muassa itselläni oli kunnia lukea päivän sankarille runo, jonka olin poiminut hänen tuotannostaan. Varsin mielenkiintoisin perustein valitsin tekstin Olen kaatanut seinät, vuonna 1953 ilmestyneestä kokoelmasta Tuuli nousee.

Puheessaan Kunnas kertoi, miten äärettömän jatkumon idea on kiinnostanut häntä aina. Piin lukuarvo, tai toistuva kuva, kuin kahden peilin välissä seisova ihminen, jonka kasvot monistuvat loputtomiin. Hän on kertonut myös ”maailmankaikkeuden energiasta”, joka virtaa ihmiseen.

Kirsi Kunnas 90-vuotisjuhlassaan. Vapriikki 12.12.2014. (Kuva: Emilia Välipakka)
Kirsi Kunnas 90-vuotisjuhlassaan. Vapriikki 12.12.2014. (Kuva: Emilia Välipakka)

Myös useat kollegat ovat maininneet miten he ovat kokeneet kirjailijantyönsä luovuuden välikappaleeksi. Joko niin, että heidän kirjoittamansa teksti pistää kysymään, olenko minä tuon tehnyt. Tai niin, että tekstin henkilöt alkavat ohjailla tapahtumia suuntaan, josta tekijällä ei ole ollut aloittaessaan harmainta hajua. Raymond Carver on kirjoittanut, miten novelli voi lähteä syntymään vain yhdestä itsepintaisesta lauseesta, joka ei jätä rauhaan.

Runossaan Kunnas kirjoittaa otsansa kaaresta, miten hän on ”kupooli sanan tulla”. Ja huomatkaa viimeisen rivin tiukka veto, subjektin ja objektin paikanvaihto, jolla runoilija ikään kuin pudottaa runonsa lukijan syliin ja tempaa hänet osaksi tekstiä.

OLEN KAATANUT SEINÄT

Olen kaatanut seinät

tuulien tulla,

kuin pylväs kattoa kohotan

tuulien tulla.

 

Ja tuuli nousee

pilarina nostaen katon taivaan holvistoksi

ja otsani kaaren kaareksi sinne

niin että kupooli olen sanan tulla

ja soida ja huminoida

sen alla

 

ja sävel nousee

ja laskee ja linnut kantavat sitä

kuin verkkoa kimmeltävää

niin että puihin puhkeavat kukat

ja kaste ja valo ja tuoksu

silmissäs on

…………………………………………..

Mitä on taide, entä estetiikka?

Lupasin edellisessä jutussa pari lisäpointtia taiteen ja estetiikan olemukseen. Mitä isompi ja abstraktimpi on kysymys, sen lyhyemmäksi kannattaa muokata vastaus. Neljä askelta tuo meidät antiikin ajoista nykypäivään.

Rafael: Ateenan koulu (1510-1511). Keskellä vasemmalla Platon, Oikealla Aristoteles.
Rafael: Ateenan koulu (1510-1511). Keskellä vasemmalla Platon, Oikealla Aristoteles.

1. Länsimainen antiikin filosofia tutki taiteen estetiikkaa ja näki kauneuden sen keskeisimpänä tekijänä. Platonin mukaan kaikki kaunis on osa ikuista Kauneuden ideaalia.

2. Kunnon kapinaan noustiin vasta parituhatta vuotta myöhemmin. Modernismi sai vauhtia 1900-luvun alussa ja halusi kyseenalaistaa vanhat traditiot. Tavoitteena oli taiteen vallankumous. Jopa niin, että taide haluttiin riisua kaikista siihen latautuneista merkityksistä.

3. Koska taiteen ja estetiikan määritteleminen on vaikeaa tai mahdotonta, oma aikamme on luonut teorian, jonka mukaan kulttuuri-instituutiot voisivat arvostuksensa mukaan määritellä mikä on taidetta.

4. Päädyn tässä ja tänään oman makuni mukaiseen määritelmään, jonka lainaan kulttuurifilosofi Marshall McLuhanilta. Hänen mukaansa taide toimii aina vastaympäristönä, jonka tehtävänä on näyttää se mikä yhteiskunnassa jäisi muuten näkymättömiin.

Taiteilija Jeff Koonsin Balloon Dog Versaillesin palatsissa 2008. (Kuva Raphael Gaillarde)
Taiteilija Jeff Koonsin Balloon Dog Versaillesin palatsissa 2008. (Kuva Raphael Gaillarde)

Kirjassaan Mitä on taide (ja sata muuta tärkeää kysymystä), ruotsalainen nykytaiteilija ja kuninkaallisen taideakatemian jäsen Ernst Billgren päätyy samaan ratkaisuun eri sanoin: ”Jos lähdetään siitä että me ajattelemme kielen avulla, niin taide on tapa ajatella asioita joita varten ei ole olemassa muuta kieltä.

Ernst Billgren: Orava. Litografia (2011)
Ernst Billgren: Orava. Litografia (2011)

………………………………………

Ajankohtainen ekstralinkki viime vuodelta: ”Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti”.

………………………………………