Avainsana: Risto Ahti

Taitava ihminen ei väitä; joka väittää ei ole taitava

by

6.5.2022

13:53

1 kommentti artikkeliin Taitava ihminen ei väitä; joka väittää ei ole taitava

Filosofia, Kiinalainen kulttuuri, Kulttuuri, Maailmankirjallisuus, Sivistys, Suomennokset, Suosikkikirjat

, , , ,

Viisi vuotta sitten tutustuin kiinalaisen filosofian perusteokseen LAOTSE TAO TE CHING. Tein blogiin päivityksen sarkastisella otsikolla: ”Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa? Itse Laotsen kirja teki syvän vaikutuksen. Teos on suomennettu useaan otteeseen ja ensimmäinen, johon tutustuin, oli Toivo Koskikallion käännös vuodelta 1950, jonka Heikki Saure myöhemmin modernisoi. Sittemmin myös Pertti ja Kai Nieminen ovat tehneet suomennoksen kahteen otteeseen. Raamatun jälkeen Tao Te Ching on maailman eniten painettu kirja.

Kun huomasin, että kiinalaissyntyinen TaoLin oli viimeistelemässä uutta käännöstä, tilasin kirjan häneltä heti suoraan. Sain sen signeerattuna 19.4. Kustantajana Arktinen Banaani. TaoLin (s.1967) on muuttanut Suomeen 1997. Hän on julkaissut aiemmin suomeksi kaksi romaania, kolme runokokoelmaa ja novellikokoelman. Tulossa on myös uusi romaani.

Risto Ahti on kirjoittanut tuoreen teoksen takakanteen lyhyen luonnehdinnan kirjasta ja kääntäjästä: ”Tao Te Ching on kiinalaisen filosofian suuri ja pieni perusteos. Tao käsitteenä on sivistyneelle ihmiselle tuttu. Harvemmin puhutaan Lao Tsen toisesta periaatteesta Te:stä.

TaoLin, kuva Wikipedia

TaoLin, teoksen suomentaja, on erinomainen esimerkki Te:n toiminnasta. Hän on opiskellut suomen kielen ja julkaissut suomenkielisiä teoksia – Te edustaa Taon käytännöllistä puolta. Suomen kieli ja kiina ovat etäisiä toisilleen, mutta Tao ja Te sopivat yhtä hyvin kiinalaisen kuin suomalaisenkin ajattelun ytimeen. TaoLin on kääntänyt teoksen raikkaasti ja yksinkertaisesti – mystinen käy käsitettäväksi, toiminnallinen ymmärrettäväksi.”

 

Taon oppi on paradoksaalista ja käsittelee kysymyksiä usein dualismin kautta: mitä Tao on… ja mitä se ei ole. Kristillinen käsitys ei mahdu Taoon, sillä se ei suhtaudu maailmaan ulkopuolella olevan itsenäisen persoonan kautta. Maailma on virrannut Taosta ja on sen eräs ilmenemismuoto. Tao itse on tuntematon. Koska Tao on taivaan ja maan äiti, niin jumalaa voidaan pitää Taon poikana. Tao on ollut olemassa ennen jumalaa, elämä itse on Taosta lähtöisin ja sen toiminta on luonnonmukaista, itsestään tapahtuvaa. Noin 2500 vuotta sitten kirjatut ajatukset toimivat yhä tänään ja tässä hetkessä. Toivottavasti esimerkin viimeinen rivi yhä toteutuu.

TaoLin on kirjoittanut teokseen loppusanat, joissa hän kertoo suomennostyöstä, tyhjyyden ja Taon olemuksesta – ja myös itsestään. ”Sokrateen mukaan tie totuuteen käy itsetuntemuksen kautta. Jeesukselle totuuden tunteminen on Jumalan tuntemista. Taon seuraajalle totuuden tunteminen on Taon tuntemista itsetuntemuksen kautta.”

Viime sanoikseen TaoLin kirjoittaa: ”Kymmenen vuotta itseni etsimisen jälkeen luovun siitä, mitä ajattelen olevani, ja tulen siksi, mitä voin olla. Olen kotona ja olen syntynyt uudestaan. Olen onnellinen.” 

Minulla itselläni on vielä matkaa. Kunhan muistaisin edes tämän juttuni otsikoksi valitsemani rivit – siitä olisi hyvä jatkaa. Koirankorville käännelty Tao Te Ching saa yöpöydän pinossa pysyvän paikan. Vahva suositus.

…………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Yoshida Kenkō ja ”Elämää isommat kliseet”

2. Paikka jossa kaikilla on samat käsitykset on nimeltään helvetti

…………………………………

Juoskaamme päämme mäntyyn!

by

27.6.2014

16:53

Leave a comment on Juoskaamme päämme mäntyyn!

Filosofia, Lukeminen, Perjantairuno, Pienkustantajat, Runous

, ,

Perjantairunon paikan saa Risto Ahti ja hänen teoksensa Intuitio. (116 s. Sanasato 2013) Syy on yksinkertainen: päivitykseni on samalla lukusuositus. Myös niille, jotka ovat vierastaneet Ahdin runojen ja tekstien filosofista ja ”profeetallista” otetta.

Olin vuosi sitten Ahdin kanssa esiintymässä samassa pääkirjasto Metson tilaisuudessa ja sain juuri ilmestyneen kirjan käteeni. Aloitin lukemisen seuraavana aamuna ennakko-odotusten saattelemana, mutta niin vain kävi, että Intuitio oli luettava yhdellä istumalla ja jätettävä yöpöydälle koirankorville käänneltynä.

Teos käy Ahdin ajattelun ja poetiikan kiteytyksestä. Kyllä: julistavaa, filosofista ja aforististakin tekstiä, mutta aiheet ja sivallukset syötetään yllättävästä kulmasta, joka kyseenalaistaa luutuneita käsityksiä ja ajattelun tapoja. ”Mikään ei ole niin kuin sanotaan”, Ahti kirjoittaa.

Ahdin (1943) bibliografiaan on kertynyt yli 30 teosta, käännöksiä 17 kielelle. Suomen kirjailijaliitto palkitsi hänet kaunokirjallisesta elämäntyöstään kaksi vuotta sitten. Arvioin silloin hänen poetiikkaansa syvemmin. LINKKI

Intuitiossa konkari kyseenalaistaa myös oman asemansa: ”Torit ja puistot ovat täynnä Meduusan katseen kivettämiä olentoja. Merkittäviä taiteilijoita. On hyvin vaikea olla elinvoimainen, siis nuori, ja Meduusan edessä Perseus, ylivoimainen.”

Päivän lyhyeen postaukseen lopuksi muutama lainaus Ahdin Intuitiosta. Vaikka onhan selvää, että ketjuuntuvien ajatusten irrottaminen yhteydestään tekee niille vääryyttä:

”Huomautan tässä, huvikseni, että olen nähnyt paljon ihmisiä, jotka eivät lainkaan osaa asettaa ajatuksen tulta sanoihin tai lauseisiin vaan aina pelkäävät polttavansa itsensä. Peläten totuuden löytymisen mahdollisuutta he eivät suostu ajattelemaan yhtäkään ongelmaa, joka heille on asetettu.

Ajattelua voidaan opiskella akatemiassa, tunteita koirakoulussa – aistimuksia fyysisissä harjoituksissa. Syvempää ymmärrystä ylläpitää leikki, taide. Turha.

Herra taivaan jumala, miehet ja naiset luulevat, että suurten ongelmien pohtiminen estää heitä keittämästä hyvää kahvia.

Juoskaamme päämme mäntyyn! Vaikka ei sitten mistään muusta syystä, niin pelkästään siksi, että se on kaikkien vaistojen vastaista.

On sanottava itselle, että runoilija ei voi laulaa kuorossa. Että viestinviejä ei saa muuttaa sanomisiaan ja olemistaan vastaanottajien kuvitelmien ja hulluuden mukaan.

Ihminen haluaa olla ainutlaatuinen. Eikö ole kummallista? Ihminen on ainutlaatuinen eikä voi sille mitään.

Että voi olla yhdessä toisen kanssa vasta, kun tajuaa oman ainutlaatuisuutensa. Tätä ei pitäisi olla vaikea käsittää: Eikö jo ystävyys- tai parisuhteessa ole kysymys tästä. Kun erilaisuus syvästi tajutaan, voidaan olla täydesti yhdessä. Muunlainen yhdessäolo on sortoa.

Minä! Mikä minä?

Ihmisissä on hetkittäin aukkoja, joista valo heidän huomaamattaan tulvii ulos.”

On syytä punnita asioita uudelleen rakkauden valossa

by

30.1.2014

20:47

2 kommenttia artikkeliin On syytä punnita asioita uudelleen rakkauden valossa

Blogit ja postaukset, Ikonit, Kulttuuri, Perjantairuno, Runous, Suomen kieli, Suomennokset

, , , , ,

Blogin Perjantairuno on kärsivällinen, Perjantairuno on lempeä. Perjantairuno ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

J.L.Runeberg Idyllejä ja epigrammeja. Suom. Risto Ahti. Kuvitus Björn Landström. WSOY 2004.

Perjantairuno ei väistä velvollisuuksiaan, vaan lainaa tekstin kansallisrunoilija J.L. Runebergilta, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 210 vuotta 5.2.2014. Näin siitäkin huolimatta, että hänen tekstinsä aiheuttivat Perjantairunolle kauan sitten kärsimystä, epätoivoa ja mielipahaa.

Nuori mieli ei ymmärrä Saarijärven Paavon ponnistuksia, ei Hirvenhiihtäjien tradition ja talonpoikaispirttien elämää piikoineen ja laukkuryssineen, ei osaa eläytyä kahdensadan vuoden takaisen Suomen sodan sankareiden taisteluun, vaan kaihtaa koulutunneilla kaikin keinoin Vänrikki Stoolin ulkolukua.

Vaikka Runeberg uhkasi erottaa Perjantairunon iäksi kirjallisuudesta, on syytä punnita asioita uudelleen rakkauden valossa. Perjantairunon hyllystä löytyy pieni kirjanen: Johan Ludvig Runeberg IDYLLEJÄ ja EPIGRAMMEJA. Suomentanut Risto Ahti.

Idylli merkitsee ”pientä kuvaa”, epigrammi lyhyttä runoa, joka päättyy terävään oivallukseen tai lakoniseen toteamukseen, eräänlaiseen käänteiseen maksiimiin, jossa on kuitenkin voimaa.

Runeberg-suomennoksessaan Ahti valitsee metriikan ja konstikkuuden sijaan yksinkertaisen ja proosamaisen kielen. Se raikastaa hengityksen ja näyttää kansallisrunoilijan alastomana, ilman suurmiehen kyseenalaista gloriaa.

Kas näin ystävät, Perjantairuno iloitsee totuuden voittaessa. Ehkä… ja kenties Runebergin pieni ja kirkas epigrammi sanoo elämästä jotain enemmän kuin Paulo Coelhon kokonainen romaani.

S U R U  J A  I L O

Yhdessä suru ja ilo

asuivat sydämessäni,

suru yhdessä kammiossa

ja ilo toisessa.

Sovittamatta erotettuina,

toinen yksin toista puolta hallitsi

ja toinen yksin toista.

Kun sitten ainoani

astui sydämeeni,

hän varmaan oven avasi

ja surun iloon liitti,

nyt suruni on autuas

ja ilo täynnä murhetta.

…………………………………….

Johan Ludvig Runeberg (1804 – 1877) runoilija, kirjailija ja toimittaja. Runeberg nousi jo elinaikanaan juhlittuun Suomen kansallisrunoilijan asemaan.

Päivän postausta sivuava ja syventävä juttu löytyy liki kolmen vuoden takaa. LINKKI

Blogi analysoi Risto Ahdin runoutta. LINKKI

……………………………………….

”Olen koko elämäni ajan rakastanut mielettömästi”

by

9.10.2012

12:50

1 kommentti artikkeliin ”Olen koko elämäni ajan rakastanut mielettömästi”

Filosofia, Runous, Uutiset

, , , ,

Suomen Kirjailijaliitto jakoi viikonvaihteessa tunnustuspalkintonsa. Kaunokirjallisesta elämäntyöstä se ojennettiin Risto Ahdille. Merkittävästä elämäntyöstä lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa palkittiin Hannele Huovi.

Nostan päivän juttuun muutaman huomion Ahdin runoudesta. Esikoisteoksensa Talvi on harha, hän julkaisi 1967. Tänään Ahti on taiteilijaprofessori, joka on kääntänyt Runebergiä Suomen kielelle, toiminut kriitikkona ja opettanut runon kirjoittamista. Hän on julkaissut yli 30 teosta: runoja, proosaa ja esseitä.

Runoilija, kirjailija Risto Ahti.

Kirjailijan tuotanto on ollut harvinaisen määrätietoinen. Ahti on tinkimätön filosofi ja julistaja, järjen, tunteiden ja moraalisten valintojen kyseenalaistaja. Poimin alkuun muutamia huomioita kritiikistä, jonka tein Aamulehteen Ahdin julkaistua kokoelmansa Oikkuja ja totuuksia. Runoja ja huomautuksia. (wsoy 2005)

Totuus on jo kokoelman nimessä. Odotan imperatiivien runoutta, huutomerkkejä ja &-merkkejä. Maailmaa, jossa itseä ympäröivät asiat nähdään totuudellisiksi kiteytyneinä maksiimeina. Uskon löytäväni myös helmiä ja iloisia harhaoppeja, säkeitä, jotka nyrjäyttävät luutuneen ajattelun sijoiltaan.

Ahti kirjoittaa: ”Opettajani sanoi ettei hän pelkää kuolemaa. /Ajattelin, että ryntään hänen kimppuunsa veitsi kourassa / niin sittenpä nähdään. Ryntäsinkin kuin Viertolan sonni. / Mutta kun pääsin hänen lähelleen, tempasin hänet syliini. / Olin ihmeissäni. / Pitkään aikaan en pelännyt itseäni, en elämää, en kuolemaa, en mitään.”

Mitä me totuudesta tiedämme?

Risto Ahdin runous on aina ollut tulisen järjen ja tunteen liitto. Juuri tässä järjestyksessä. Järki ja viisaus voivat olla mitä syvintä tunnetta, vaikka meitä tiukasti opetetaan pitämään ne erillään.

Kun runolliset ja rationaaliset oivallukset ruokkivat toisiaan, syntyy Ahdille tyypillisiä säkeitä. Totuuden etsintä ja ironia on saanut monessa aiemmassa kokoelmassa tilaa. Yhä enemmän näkemyksiä kyseenalaistetaan paradokseilla ja huumorilla. Kun matto vedetään näennäisten ideoitten alta, syntyy hedelmällisiä ristiriitoja:

”Totuus on kovaksikeitetty kananmuna, jota me haudomme. / Totuus kuivuu meissä. Totuus on kevyt soitin, / kurpitsa, jossa kuivat siemenet helisevät.”

Tunneäly on jo kiteytynyt kliseiseksi muoti-ilmaukseksi. Ahdin runoudesta oivalluksen olisi voinut löytää  ennen koko sanan keksimistä. Tai… mistä sen tietää, ehkä niin on käynytkin.

Runoilijan ehdottomuus

Kerro kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle millainen olet. Risto Ahti kirjoittaa kirjassaan William Blake & Vimmainen Genius: ”Blake on minulle filosofirunoilija. Käsitin heti, että hänen työnsä kanssa kamppailen henkisestä elämästä ja kuolemasta.”

Ahti on yhtä ehdoton kuin Blake. Runoilijan työnä ei ole maailman kuvailu tai sen selittäminen. Ainoa mahdollisuus on luoda kokonaan uusi todellisuus. Mahdoton vaatimus, mutta runoilijan kannattaa yrittää vain mahdotonta. Itsestäänselvyydet voi jättää muille.

Ajatustensa kiteyttäjänä ja julistajana Ahti on filosofien sukua. Hän on kirjoittanut: ”Tämän haluan sanoa kovasti ääneen: Älyllinen intohimo vaatii pitkäjänteisyyttä, jota ympäröivä yhteiskunta ei mitenkään voi (välittömästi) palkita! Muutama ymmärtäjä tarvitaan. Enempää ei voi eikä saa olla.”

Kehotan lukemaan edelliset rivit uudelleen. Niihin kiteytyy Ahdin anarkistisen maailmankäsityksen ydin. Kun kaikki kyseenalaistetaan, ymmärtäjiä löytyy vähän. Kun runoilija on avantgardistinen toisinajattelija, maailman muutos seuraa perässä.

Älä usko, kysy yhä uudelleen

Ahdin runous tuntuu jatkuvasti kysyvän: miten ihminen tähän maailmaan mahtuu? Uusia ovia ja ikkunoita on avattava koko ajan. Kaikki vanhat opit on kyseenalaistettava. ”Miten täällä voi avata korvansa ja miten ne on avattava, / että ne kuulisivat lihan kivun ja sydämen ikävän läpi / elämän ilon ja riemun kirkunan?”

”Kuitenkin minun on sanottava, että olen koko elämäni ajan rakastanut mielettömästi”, hän kirjoittaa. Mielettömästi! Se merkitsee ilman mieltä – ilman ehtoja. Ilmaisun suunnattomuuteen mahtuu kaikki. Siihen tarvitaan vain runoilija, joka avaa lukijan silmät. Ei kaikkitietävän tavoin, vaan muita, ja ennen kaikkea itseä kunnioittaen: ”Ensin opin sen, minkä kaikki tietävät. / Sitten opin sen, minkä harvat tietävät. / Sitten opin sen, minkä tiesin ensin, sen, minkä vain minä yksin tiedän.”

Viime aikoina Ahti on tehnyt esseitä ja käännöstöitä. Esseeromaani Neron omaelämäkerta julkaistiin 2010. Lopuksi Ahdin tiukka nelisäe kokoelmasta Ei kukaan (wsoy 2007). Sopinee näin vaalien alla.

MIHIN VETOAT KUN KOKO AJAN VETOAT

Mihin vetoat, nauta? Siihenkö, että olet ayshire-karjaa?

Miksi tulet pyytelemään anteeksi? Ja kuka sinussa sinua anteeksipyytää?

Poliitikot, papit ja niiden laumat hallitsevat. Tämä on aasien akatemia.

Eikö sinun sisälläsi ole mitään ja ketään, joka olisi sinusta vastuussa?

Kulttuurivallankumous tulee – oletko valmis?

by

6.5.2011

13:26

4 kommenttia artikkeliin Kulttuurivallankumous tulee – oletko valmis?

Kirjallinen estetiikka, Kulttuuripolitiikka, Lukeminen, Suomen kieli, Suomennokset, Unohdettujen runojen klinikka

, , , , ,

On ihmisiä, joiden mielestä omat mieltymykset ovat ehdottoman oikeita myös kaikille muille. Minulla on tästä omakohtaiset todisteet. Kouluaikojen äidinkielen tunneilla luetettiin Vänrikki Stoolin tarinoita ääneen vuorolukuna. Yltiöisänmaallisen rehtorin tappavan tylsä määräys kadotti kiinnostukseni kirjallisuuteen. Pelastajaksi ilmaantui uusi äidinkielen lehtori, joka pyyhki opetuksesta pölyt ja avasi ikkunat maailmakirjallisuuteen.

C F Staaf: Sven Dufva ja Koljonvirran taistelu

Vaalien jytkyvoiton rysäyttäneellä puolueella on kulttuurinäkemyksiä, jotka ovat saaneet Suomen näkyvimmän kirjailijan vertaamaan niitä natsipropagandaan. Puolueen riveistä eduskuntaan valittu entinen kehonrakentaja on ilmaissut tahtonsa uuden hallituksen kulttuuriministeriksi. Ehkä on syytä valmistautua tulevaan ja kaivaa kansallisrunoilijamme J.L. Runebergin (1804-1877) tekstit taas esiin.

Mutta ei asia noin yksinkertaisesti kulje. Aluksi pari sanaa entisistä kulttuuriministereistä. Merkittävän taiteilijoiden etujärjestön toiminnanjohtaja kuvasi minulle taannoin Claes Anderssonin ministerikautta uransa pahimmaksi pettymykseksi. Tanja Karpela hoiti hommansa tilastojenkin valossa paremmin. Entinen alusvaatemalli siis peittosi puhdasverisen taiteilijan.

Runeberg kirjoitti ruotsin kielellä, koska suomea ei katsottu niin ilmaisuvoimaiseksi ja sivistyneeksi kieleksi, että se olisi runolle taipunut. Runebergin suomentajat harhailivat vuosikymmeniä runomittateorioiden ryteiköissä, oudoissa sanalyhenteissä ja käänteisissä sanajärjestyksissä. Otto Manninen oli jo hajulla ja käänsi oivaltavasti, mutta – ah! niin koristelevan konstikkaasti.

Runebergin aiheita olivat kansallinen eetos ja paatos, sota ja rakkaus. Jos postmodernismi katsotaan tulevassa hallituksen kulttuuripoliittisessa linjauksessa turmiolliseksi, saanen pyytää pientä myönnytystä. Vänrikki Stoolin tarinat kertovat 1808-1809 käydystä Suomen sodasta. Äidinkielen opetusohjemassa Stoolin voisi korvata Runebergin Idylliepigrammeilla. Ne kertovat rakkaudesta.

Uudempi kirjallisuudentutkimus on nostanut Idylliepigrammit Runebergin tuotannon keskiöön. Uusi laitos ilmestyi 2004 Risto Ahdin suomentamana. Näissä pienissä tunnelmapaloissa Ahti tavoittaa Runebergin alun perin yksinkertaisen, rytmiä ja sointua silloin tällöin heläyttävän tyylin luontevasti. Otetaan esimerkiksi runo Kesäyö. Tekstissä väreilee jokin käsittämättömän suuri ja pieni samaan aikaan. Ilo ja toivo pyyhkäisee riveiltä patetian pois.

Rauhallisella metsälammella / istuin koko kesäyön veneessäni / ja heittelin pyydystä aaltojen joukkoon, / vailla ajatuksia. / Laulurastas lauloi rannalla / kuin henkensä kaupalla / kunnes melkein suuttuneena sanoin: / ”Parempi kun kätkisit nokkasi siiven alle / ja päivän koittoon säästäisit sävelesi.” / Mutta peloton lintu vastasi: / ”Poika, anna onkesi olla rauhassa. / Jos katselisit maita ja vesiä ympärilläsi / ehkä itsekin laulaisit läpi kesäyön.” / Ja minä kohotin katseeni, / maa loisti valoa, valoa korkeudet / ja taivaasta, rannoilta ja aalloista / nousi mieleeni rakkaani, ja niin kuin / lehdon lintu oli ennustanut / lauloin minä heti tämän laulun.