Perjantairuno myös Runoraadin lähetyksessä ensi sunnuntaina

Runoraati täyttää 10 vuotta. Synttärilähetys tulee YLE Teemalta ensi sunnuntaina 23.9. klo 20.00. Minna Joenniemi pyysi minulta ohjelmaan tekstin. Ideana oli tehdä onnitteluruno julkisuuden henkilölle. Sain pitkän listan ja pari päivää funtsittuani valitsin sieltä leipuri-laulaja-näyttelijä-pellehyppääjä-taiteilija-koomikko Simo Salmisen.

Runoraati Yle Teemalla 23.9.2012

Ohjelmassa on runo myös Jouni Tossavaiselta, Kirjoittajaryhmä Tapiirilta, Riina Katajavuorelta sekä Runokoneella tehty teksti. Ideana on, että runolähetit Joanna Haartti ja Juha Varis toimittavat ohjelmassa onnittelun perille. Ja raati pui tulosta tapansa mukaan.

Tekijöiden ajatuksia Onnittelurunon kirjoittamisen haasteista löytyy Runoraadin blogista: http://blogit.yle.fi/runoraati Kaikkien tekijöiden valmiit runot löytyvät täältä: http://teema.yle.fi/ohjelmat/ohjelmapaikat/runoraati

Onnitteluruno tässä kuvatiedostona. Blogin alustalla tekstin asemointi ja rivijako ei toimi kuten haluaisin. Tapaamisiin sunnuntaina.

Runoraati 23.9.2012, onnittelu Simo Salmiselle.

Asiallinen, mutta kuiva ja pinnallinen juttu

Vierastan numeerisia taulukoita ja tilastoja. Juuri siksi liitän tähän kaksi. Ensimmäisessä on kyse Tampereen kauppakamarin selvityksestä, johon vastasi 379 pirkanmaalaista nuorta. Taulukosta käy ilmi millaista osaamista nuoret kokevat eniten tarvitsevansa työelämään siirryttäessä.

Tampereen kauppakamarin selvitys, Attitude 2012

Hyvä äidinkielen hallinta on ykkösenä. Mistä sellaista saa? Koulussa opetetaan kielioppia ja kirjoittamisen taitoa. Kotona ja koulussa kannustetaan lukemaan. Noin äärimmilleen yksinkertaistettuna.

Lukeminen on kova sana myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Mutta vain yksi. Siihen, miten lukuharrastusta lisätään, en osaa vastata. Kannattaisi kysyä nuorilta itseltään. Yleensäkin olisi hyvä kuulla asianosaisia. Mutta nuoria ja vanhoja ei kuulla, koska muut tietävät paremmin mikä heille tarpeen on.

Keskustelukulttuurissamme on tapana toitottaa vain omaa mielipidettään. Elävää informaation vaihtoa ei synny. Syrjäytymisen ehkäisystä käytävä keskustelu kulkee vain yhteen suuntaan: ylhäältä alas. Pieniä on piipitykset, joita olen saanut vastakkaisesta suunnasta lukea. Kuka kaivaisi esiin syrjäytymisuhan alla elävien toiveet?

Valtiontalousarvioesitys 2013

Toinen taulukko kertoo jotain ensi vuoden valtiontalousarvioesityksestä. Se on tarkoitettu niille, jotka esittävät mielipiteitään kulttuurille jaetuista rahoista mutu-tuntumalla ja kokonaisuutta huomioimatta. Oikeastaan taulukko on vain syötti. Koko opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tiedote löytyy TÄÄLTÄ. Hyviä ja huonoja uutisia niille, joita rahan jako kiinnostaa.

Perjantairuno vaatii lakkautusuhan esityskirjauksen poistoa!

Muutama päivä sitten löysin Jukka Kemppisen blogista linkin tutkimukseen, jonka mukaan viidennes EU:n alueen ihmisistä ei osaa lukea ja kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Kemppinen hämmästelee. Minä en.

Ylempi kuva: Salvador Dali, Paranoic Metamorphosis of Gala´s Face, 1932

Ihmiselle, joka ei tarvitse kirjoitustaitoa työssään, lomapostikortin kirjoittaminen saattaa tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia. Lopputuloksena on usein silkat ”Aurinkoiset terveiset!”

Päinvastainen esimerkki on helppo löytää työtään selittävän taiteilijan näyttelyluettelosta. Töille haetaan lisäarvoa niin ylätyylisellä kielellä ettei lukija ymmärrä siitä yhtikäs mitään. Tein tästä aikanaan jutun otsikolla ”Selkeät sanat – parempi mieli” (linkki)

Lainsäätäjän ja byrokratian kieli on oma lukunsa. Harvat osaavat sitä kirjoittaa tai ymmärrettävästi lukea. Pitäisikö? Kirjoituspuolella ainakin on parantamisen varaa.

Entä niin laajat käsitteet, jotka haukkaavat koko kakun kerralla. Miten parannetaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta… mitä niin löysä ilmaus merkitsee? Poliitikot vetoavat mielellään parilla sanalla käsitteisiin, joiden avaaminen vaatisi väitöskirjan tekoa.

dali2

Selkeä ja täsmällinen kieli, jossa on mukana elämyksellisiä aspekteja on harvinaista herkkua. Useimmiten ammatikseen kirjoittavien tuottamaa. Ja kyllä, tässä kappaleessa on sivistyssana aivan turhaan, sellaiset voi korvata suomenkielisillä ilmaisuilla.

Perjantairunon tekstit on poimittu yhdestä ainoasta Hesarin jutusta ja sen siteeraamista lausunnoista. Teksti on omistettu tulevien vaalien ehdokkaille, joista suurin osa varmasti toimii kaikin tavoin edistääkseen mahdollisuuksia… Heidän joukossaan on ainakin yksi poikkeus. Tiedätte kyllä kuka.

……………………………………………………………………………………………………………………………

Runot eivät pidä byrokratiasta

mutta ainoastaan edelliseen seikkaan vedoten

eivät voi hylätä hallintomallia joka

– parantaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta

– puoltaa vapaaehtoisen siirtymisen kannustusmahdollisuutta

– kiinnittää huomiota kehittämisvastuuseen

– tukee leikkausseuraamusten vastuuvelvoitteita

– ottaa huomioon yleishyödyllisten toimijoiden tarpeet

– selvittää taloudellisen tuen tasapuoliset seuraamukset

– seuraa kilpailevien toimijoiden tasomallien arviointeja

– kehittää mahdollisuuksia keventämällä progression osuutta

– mallintaa tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaamisen

– kiirehtii kokemusten selvitystoiminnan analysointia

– edistää laiminlyöntien nykyistä voimakkaampaa sanktiointia

– turvaa käytännöt lainsäädännön edellyttämällä tavalla

– varmistaa kehityksen, jonka puitteissa voidaan saavuttaa

– säätää lain, jonka jakaa toimenpiteiden vastuumallia

– puuttuu valvonnan täytäntöönpanon epäkohtiin

– huolehtii toimialakohtaisen turvaamisen oikeuksista

– tarkkailee saatavuusharkinnan purkamisen kokemuksia

– säilyttää toimeenpanovallan mukaisen järjestelmämallin

– kirjaa maininnan uusien edellytysten selvittämisestä

– vaatii lakkautusuhan esityskirjauksen poistoa

– esittää integroidun ja kohdennetun tuen lisäämistä

– ylläpitää ja vahvistaa lainsäädäntötyötä kehittämällä

– hankkii tiedot kehysriihen työllistämisaspekteista

– toimii kaikin tavoin edistääkseen mahdollisuuksia

Kyseeseen voivat tulla myös jäljempänä esitetyt kirjaukset.

……………………………………………………………………………………………………………………………..

Ylempi kuva: Salvador Dali, Paranoic Metamorphosis of Gala´s Face, 1932

Alempi kuva: Salvador Dali, City of drawers, 1936

”Insinööriproosaa” ja tuotesijoittelua

Michel Houellebecqin nimi oli minulle tuttu kiittävistä kritiikeistä ja lukijoiden mairittelevista mielipiteistä. Kirjakaupan alessa oli helppo tarttua neljän eron niteeseen. Romaani Maasto ja kartta ( suom. Ville Keynäs) sai Goncourt-palkinnon 2010, vaikka takakansi sen vuotta vanhemmaksi väittääkin.

Kirjan liepeessä kerrotaan, että ”Michel Houellebecq on Ranskan nykykirjallisuuden palkittu ja parjattu ’paha poika’, kirjailija jota monet rakastavat pitkin hampain.” Maasto ja kartta ei tue kumpaakaan markkinointiväitettä, joten lisää on luettava. Ei varta vasten, mutta kohdalle sattuessa.

Michel Houllebecq, (s.1956) Maasto ja kartta.

Kun isken proosan kirveellä kahtia, toiseen puolikkaaseen jää runonsukuinen teksti, kielellisesti rehevä tai hienovireinen, elliptinen ja emotionaalinen. Vastapainona on ”insinööriproosa”, toimittajan kielen sukulainen. Se tekee myös korostetun tarkkoja havaintoja ja julistautuu usein jonkin ideologian, mielipiteen tai asenteen puolustajaksi.

Kummallakin asenteella tehdään hyvää proosaa. Houellebecqin romaanissa oli kuitenkin seikkoja, jotka saivat ärsyyntymään. Kun tekstiin haetaan uskottavuuden illuusiota, ylettömän tarkoista havainnoista alkaa kertyä tyhjä maneeri: ”Marylin kaivoi kassistaan kalenterin, joka oli kooltaan 21 x 29,7 cm, sekä kaksi paperinenäliinapakettia, ennen kuin jatkoi.”

Tekstiin ripotelluista havainnoista alkaa kasvaa myös piilomainontaa: ”Ulkolämpötila oli -3 °C, mutta ilmastointilaite toimi kuten pitää ja auton sisällä oli tasaisen lämmintä. Audit ovat tunnettuja poikkeuksellisen korkeasta viimeistelyn tasosta, jolle Auto-Journalin mukaan vain muutamat Lexusin mallit vetävät vertoja.”

Säännöllisesti toistuessaan tuotesijoittelun piikit alkavat törröttää tekstissä ikävästi: ”Minäpä kokeilen Dunhillia…” Hän imaisi muutaman henkosen. ”Tämäkin on hyvää, erilaista kuin Gitanes, mutta hyvää. En käsitä, miksi kaikki lakkasivat yhtäkkiä polttamasta.”

Houellebecq sijoittaa kirjaansa Houellebecq -nimisen kirjailijan, jonka kohtaloksi koituu raaka paloittelumurha. Ideatasolla ratkaisu on heppoinen, toteutuksesta kirjailija suoriutuu lähdetöidensä ansiosta uskottavammin ja juonne sulautuu ”luontevasti” osaksi tekstin rakennetta.

Jos Maaston ja kartan suuret linjat kiskaistaan kireälle, kerronnan motiiviksi jää kaksi sanaa: kapitalismi ja kuolema. Romaanin takakansitekstin mainitsema taide palvelee samoja teemoja. Mainitaan siellä rakkauskin, missäpä ei mainittaisi. Kerronnan emotionaalinen vire on kuitenkin niin kuivahtanut, ettei sanalle jää katetta.

Missä Houellebecq onnistuu? Taidemarkkinoiden mekanismi on useista näkökulmista pätevästi kuvattu. Samoin päähenkilön, Jed Martinin ura taitelijana ja hänen töidensä kuvaukset luovat uskottavuuden illuusion. Luomiskauden kolmessa vaiheessa ei ole kirjallista tyhjäkäyntiä, vaan hienosti loppuun saakka pohdittua ideapotentiaalia. Houellebecqin ansioksi jäävät myös romaanin rakenteelliset ratkaisut ja tuore tulokulma ”kliseisiin” teemoihin.

Riivatun paljasjalka mölyapina!

Painan kaasua, mutta maailma pysyy paikallaan! Tietokoneen ohjelma ei tajua toiveitani! Sekoitan turhat ja tärkeät duunit! En kykene keskittymään!  Polkupyörän takavanne vippaa ja käy kiinni jarrupaloihin! Ketuttaa niin, että tekee mieli kirota!

Tai sitten minulle saisi syytää voimasanoja, että älyän paiskata työhuoneen oven kiinni ulkopuolelta ja pitää pienen breikin. On se kumma miten syvään luterilaisen työmoraalin malli on juurtunut vaikka olisi vapaus tehdä toisin. Perjantairunoon tarvitaan Taika-Jim ja kumppanit. Viimeisen huutomerkin lyötyäni katoan työpöydän takaa enkä palaa ennen maanantaita, kenties koko viikkoa… tai kahta.

Mandrake, Taika-Jim. Sarjakuva syntyi Lee Falkin kynästä 1934.

Runo kokoelmasta Babel (2013)

Taika-Jim tekee hypnoottisen eleen, Battler Britton

solvaa natsisikoja, Pecos Bill ratsastaa Myrskytuulella

Kissanainen piinaa Batmania, vihreä kryptoniitti Teräsmiestä

Tarzan ei koske tuliliemeen, mutta kapteeni Haddock

kallistaa kuppia joka päivä – Myrsky ja mylväys!

Karaboudjanin kippari kiroaa näiden rivien kirjoittajan:

Sinä joutavanpäiväinen pyromaani ja karnevaalimerirosvo

ostrogootti maasika, senkin autoaddikti lumppujussi

mokomakin älykääpiö, kerberos ja mullisaukon poika

joutavanpäiväinen autokraatti, klimppisopan sattuma

riivatun paljasjalka mölyapina ja lainsuojaton raadonsyöjä

senkin törkyturpa brontosauruksen sivupersoona.

Herätys, senkin härkäpää undulaatti!

…………………………………………………………………………..

Tintti-sarjakuvan ja kapteeni Haddockin persoonalliset kiroukset on ymmärtääkseni suomentanut professori Jukka Kemppinen. Blogijuttuni hänestä löytyy täältä: http://juhasiro.fi/blogi/?p=982

Lyhyt juttu kahdesta Paavosta

Pitääkö kulttuuriministerin pyrkiä olemaan läsnä kulttuuritilaisuuksissa? Onko syytä laatia lista, joka arvottaa ainakin ne tilaisuudet, joihin on ”välttämätöntä” osallistua?

Kun kuulen näissä keskusteluissa ja kritiikeissä sanan KORKEAKULTTUURI, poistan varmistimen. Ilmaisu sisältää vahvan vastakkainasettelun: sivistyneistö ja rillumarei-porukka. Sana lokeroi, arvottaa ja ruokkii ennakkoluuloja.

Hugo Simberg, Halla, 1895.

Kun löysin sanan KULTTUURIEVOLUUTIO, se tuntui toimivalta. Kulttuuri kehittyy ihmisten tarpeiden mukaan. Saarijärven Paavon aikoina meidän käsittämällemme ”kulttuuri” -sanalle ei juuri ollut käyttöä.

Jotta kulttuurievoluutio toimisi, se tarvitsee meitä kaikkia. Kulttuuri ei etene muutaman median nostaman tähden varassa vaan on kaiken summa. KASVUALUSTA, joka koskee yhtä hyvin taidetta kuin urheilua.

Kuva: www.flickr.com

Klisee numero 1: ”Kulttuuri kuuluu kaikille.” Totta on, ei sitä kukaan voi omia vaikka monet tärkeäksi itsensä kokevat koettavat niin tehdä. He voisivat kysyä itseltään mitä juuri MINÄ voin tehdä kulttuurin hyväksi? Ehkä se on jotain muuta kuin huoli siitä, että ministeri kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan.

Klisee numero 2: ”Kulttuuri edistää hyvinvointia.” Tutkimusten mukaan näin on. Tästä kiitos kirjastolaitokselle, kursseille ja opistoille, lasten ja aikuisten taideleireille, urheiluseuroille, teatterin ja tanssin harrastajille, lukupiireille… ja kaikille, jotka jaksavat näiden parissa palkattuna tai palkatta ja vapaaehtoisesti.

Kulttuuriministerin tärkein duuni on kehittää taidehallintoa ja ammattitaiteilijoiden taloudellisia työskentelyedellytyksiä. Keinoista ja rahoista pitää keskustella, mutta se onkin eri juttu.

Kirjailijana toivoin, että lainauskorvausjärjestelmä olisi viimein saatu pohjoismaiselle tasolle. Mutta ei. Ja sekin on eri juttu. Toiveeni on, että Arhinmäen Paavo pysyy mahdollisimman tiukasti työpöytänsä takana ja taistelee kulttuurintekijöiden toimeentulon edellytysten puolesta.

Perjantairunossa Todellisuuden mittakaava

Perjantairunon perimmäinen väite taitaa olla siinä, että todellisuutta ei ole, eikä sitä voi kuvata. Mikään ei pidä paikkaansa. Elämme yhtä aikaa useissa rinnakkaistodellisuuksissa ja niiden väleissä. Kun havaintokulmaa käännetään, kaikki muuttuu.

Euron kolikko on typerä esimerkki. Jos sitä on aina katsellut vain viistosta, ei voi väittää, että se olisi pyöreä. Ihminen havainnoi neljää ulottuvuutta: pituutta leveyttä, syvyyttä ja aikaa. Pallomme etevimmät fyysikot vannovat tänään säieteorian nimeen. Sen mukaan alkuräjähdyksen hetkellä olisi ollut 11 tai jopa 26 aika-avaruuden eri ulottuvuutta.

Jorge Luis Borges 1963.

Fyysikot tutkivat säieteorian valossa aikaa ennen alkuräjähdystä. Uusi teoria tarvitaan, jotta aika-avaruuden kaareutumisesta eli singulariteetista päästäisiin eroon. Sen teoreettisessa mallissa on pahoja puutteita ja säieteoria kykenisi yhdistämään gravitaation ja kvanttimekaniikan.

Runoilija tekee kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja. Ei vastaa vaan kysyy. Jättää rivinsä lukijan punnittavaksi. Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt – voi miten tuskallista on, kuinka vähän siitä pystyn kokemaan!

……………………………………………………………………………………………………..

Vaatii vuosikausien kärsivällisyyttä kuvitella

miten tuhansin tavoin todellisuutta voisi vangita.

Argentiinalainen kirjailija, politikoimalla mahdollisuutensa

Nobeliin missannut, peilejä pelännyt, sittemmin sokeutunut

Jorge Luis B. kirjoittaa valtakunnasta

jossa karttojen tekemisen taito yli viety yli äärimmäisyyden:

maan mittarit, topografit ja tieteilijät halusivat piirtää kartan

joka vastaisi keisarikunnan pinnanmuotoja piinallisen tarkasti.

( kuvittele jokainen katu, kivi, polku, puro ja puu…)

Kun kartta viimein valmistui yksi yhteen,

todellisuuden mittakaavaan – se peitti koko valtakunnan.

Dharavin slummi, kuva Jonas Bendiksen (sivusto: National Geographic)

Iso G. haluaa, että selaat maailmaa ruudultasi,

jo huomenna kaikki on digitoitu ja

virtuaalikartta peittää jokaisen pisteen.

Käyttöön on otettu kolmipyöräiset polkupyörät,

joilla saadaan kuvattua myös puistot ja polut.

Kartta näyttää tien, Street View todellisen kohteen.

Mumbaissa nuppineula piiloutuu Dharavin slummiin.

…………………………………………………………………………………………………………

Kuvat: Jorge Luis Borges vuonna 1963.

Dharavin slummi: Joonas Bendiksen. (sivusto National Geographic)

Liian suuri saalis

Pistin viikonloppuna FB-sivuilleni kalastuskuvan. Mies (minä) roikottamassa viiden kilon haukea. Sellaisenkin kommentin sain, että  kuvassa on hauen viimeinen auringonlasku ja kalastus on ”pahaa touhua”.

Totta. Olen miettinyt ihan samaa. Ja vaikka se ei asiaa muuksi muuta, olen aina toivonut, etten saisi liian suurta kalaa. Oletettavasti pienen ja suuren saaliin tuntemukset koukun jatkona ovat yhtä ikävät. Kalastus on harkinnassa, mutta jatkuu näillä näkymin.

Ai

Runo tulee kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Hauki, joka siinä saadaan ei ole fiktiota. Vaimon velipoika sen väsytti ja olin itse haavimiehenä. Liki kymmenen kilon kalan tappaminen tuntuu oudolta ja epäinhimilliseltä.

…………………………………………………………………………………………..

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

 

Perjantairuno: Onko käytössäsi yhä versio menneestä maailmasta?

Perjantairuno jatkaa edellisen päivityksen teemaa. Pieni detalji yhdistää sen Athokselle ja Agiou Panteleimonosin luostariin. Siellä minulle näytettiin reliikkilippaat, joihin oli suljettu evankelista Luukaksen kallonkappale ja opetuslapsi Andreaksen jalkaterä.

Hieronymos Bosch (1450 - 1516)

Hopealuukusta hohti peukalonpään kokoinen kappale vihertävää luuta, jalkaterän nahka oli kuin savukinkun kamaraa ja minä katselin kaikkea väärin. Kunnioittava asento sallii kädet sivuille tai kämmenet eteen kevyesti toisiaan tavoittamaan. Ei tyhmän turistin tavoin takapuolen päälle sormikoukkuun lukittuna. No, on minua turhemmastakin ojennettu.

Elettiin vuotta 2001 ja vuotta aiemmin olin lähtenyt yhtiökumppanin kanssa perustamastani yrityksestä. Työpöydän takana, puhelimen pirinässä ja työpaikan sosiaalisissa suhteissa on ”valheellista” turvan tunnetta. Päivän runoon on tainnut jäädä kuolleita kaikuja noilta ajoilta.

Kuva: Hubble-avaruusluotain.

Näetkö Jumalten huoneet ihmistä kiertävällä radalla

kirkot moskeijat minareetit synagogat basilikat temppelit

patsaat pilarit baldakiinit alttarit ikonit arabeskit

freskossa ihmisen ja Jumalan sormi sytyttämässä elämän kipinää

viimeinen ehtoollinen viimeinen tuomio viimeinen käyttöpäivä

kahdentuhannen vuoden kaikuja tyhjissä holveissa

kulta- ja hopealippaissaan hapertuvat reliikit

evankelista Luukaksen kallonkappale opetuslapsi Andreaksen

jalkaterä ja pyhän Krysostomoksen ihmeitä tekevä sormi

kaikki on katoamassa pyhäköt pienenemässä helvetinkoneen kokoon

koti maailman laidalla kaatuu –  kun hyppäät pannukakun reunalta

voit vain toivoa parasta ja kaapata mukaan elämäsi rippeet

joista muutama muru kuuluu yhä sinulle:

Stanley Kubrick, Avaruusseikkailu 2001.

käytössäsi on versio menneestä maailmasta,

suosittelemme, että päivität sen pikaisesti. Kun tiedosto on ladattu

ja valmis asennettavaksi, napsauta Asenna päivitys.

Ohjelma käynnistyy uudelleen ja päivitykset asennetaan.

………………………………………………………………………………………………………………….

Athos ja Aamu-tv

En katso koskaan aamu-televisiota. Tänään tein poikkeuksen. Kaveri soitti ja kertoi, että ohjelmassa puhuu uskontotieteen dosentti René Gothóni. Haastattelussa mies kertoi käynneistään pyhän Athosvuoren luostareissa.

Athos, Kreikka 2001.

Vierailin samassa paikassa vuonna 2001. Ortodoksisen luostarilaitoksen keskus sijaitsee Pohjois-Kreikassa Khalkidiken niemimaalla. Athos on yksi Euroopan vaikeapääsyisimpiä paikkoja. Tilaisuuden tarjouduttua lähdin matkaan uteliaisuudesta

Autonomisen munkkivaltion alueelle, Jumalanäidin puutarhaan, ei ole päässyt ainoatakaan naista tuhanteen vuoteen. ”Pyhiinvaeltajat” tarvitsevat aluehallinnon viisumin. Vierailijoiden lukumäärä on tiukasti rajoitettu ja ”vääräuskoisia”, joihin luterilaisetkin luetaan, lasketaan luostarialueelle vain muutama vuorokaudessa.

Athos, (Karyes) Kreikka 2001.

Vietin Athoksen eri luostareissa sallitut kolme vuorokautta. Tarkoituksena ei ollut haalia kirjallista materiaalia, mutta niinhän siinä kävi. En halua blogissani haikailla menneitä. Koska Athos kuitenkin pulpahtaa eri medioissa esiin säännöllisin väliajoin, pistän tänne ensimmäisen sivun romaanistani Saat toivoa kolmesti (Like 2007).

Athos, Kreikka, toukokuu 2001.

Tarina lähtee liikkeelle öisestä luostarista, kiertää Athoksella ja päätyy monen mutkan kautta takaisin Suomeen. Tämän jutun lopussa on myös kotisivuni linkki, josta löytyy sarja Athoksella ottamiani valokuvia.

……………………………………………………………………………………………….

En näe mitään, vaikka avaan silmäni. Pimeys on niin tiheä, että sen voi tuntea kevyenä painona kasvoillaan.

Kaikki muut ovat lähteneet, vain viereisestä vuoteesta kuuluu kevyt kahahdus, kuin italialainen liikahtaa. Jos hän nousee ja alkaa pukeutua, annan hänen lähteä ennen minua. Jäisin mieluummin vuoteeseen kuin nousisin aamuyöstä jäätävän kylmään huoneeseen.

Makaan kapeassa rautavuoteessa selälläni. Erotan käytävästä askeleita. Kun ne ovat kaikonneet ja kaikki on äänetöntä, kuulen pimeyden. Olen kietoutunut tiukasti kahteen peitteeseen ja vetänyt ne leukani ylitse. Makaan huopien sisällä liikkumatta ja tunnen hengityksen lämmön kasvoillani.

Ajattelen perhosen toukkaa hauraan kotelon sisällä, pimeydessä ja ahtaudessa. Se on kehrännyt itselleen vankilan omasta eritteestään. En usko, että toukalla voi olla aavistusta kuoriutumisen jälkeisestä elämästä, jossa siivet kantavat sen lentoa ilman kirkkaudessa.

Viivytän hetkeä jolloin pitää nousta ja kaivaa repusta kaikki mukaan varatut vaatteet – kulkea sitten pimeää käytävää taskulampun valossa: ensin aulaan, sitten kerros alas ja muurin kylkeen tuettuja kuluneita puuportaita luostarin pihalle.

Pelkään, että kaikki päättyy lopulta huonosti. Haluan hyvän ennusmerkin ja ajattelen, että jos kohtaan pihalla ensimmäiseksi koiran, se tuo minulle onnea. Kuvittelen takkuisen hahmon, kun se häilähtää taskulampun laihaan valoon. Ojennan käteni. Kun koira nuuhkaisee minua, kosketan kaulan sivua ja silitän karkeaa turkkia. Se on hyvä ennen. Niin päätän.

Ilma kirpaisee iholla kylmänä kuin veteen sukeltaessa. Hytisen ja hapuilen vaatteet päälleni. Peltikamiina on varmasti sammunut jo alkuyöstä. Potkaisen varpaani sängynlaitaan, sihahdan ja puren hammasta. Iltakahdeksan jälkeen ei saa sytyttää sähkövaloa. Ovensuuhun ripustetussa lampussa ei ole pisaraakaan öljyä. Vain kuiva sydänlanka kiemurtaa lasisessa säiliössään kuin kuollut sisilisko.

……………………………………………………………………………………………….

Valokuvia Athokselta: http://www.juhasiro.fi/athos.htm