Kolme tuntia terroristin vieressä??

Loppusyksystä kehotettiin Pariisiin matkaavia tarkkaavaisuuteen. Ja kohta perään kerrottiin vihjeistä, joiden mukaan terroristien kokoontumisajot suuntautuisivat Frankfurtiin ja tulevat iskut Saksan joulumarkkinoille. En unohda hevin paluulentoa Ateenasta. Varaukseni ensimmäinen etappi oli Frankfurt ja sieltä jatkolento Helsinkiin. Toisin kävi.

Ateenan kujalta 28.11.2010

Lento ilmoitettiin ensin myöhästyneeksi. Tunnin päästä lähtöportin taululla vilkkui Cancelled. Jonossa Lufthansan tiskille kului kolme tuntia. Sain varhaisen lennon Müncheniin. Luovutetun laukun metsästys vei aikansa. Lentoyhtiö lupasi maksaa hotellin, jonne kertyi matkaa 15 kilometriä. Tilasin respasta taksin aamuneljäksi. Ehtiessäni kentälle, noteerasin, että aamun lento Frankfurtiin oli jälleen peruttu. Moikkailin mustaa räppäriä, jonka yritys Miamiin oli taas tyssännyt. Olimme vaihtaneet muutaman sanan edellisillan jonossa.

Viime tingassa Münchenin koneeseen ehti tumma kaveri, joka istui viereeni. Jotain outoa oli ilmassa heti. Heppu puristi pientä laukkua sylissään herkeämättä. Tiedätte toki, että kännykän käyttö on koneessa kielletty jopa Väyrysen Paavolta. Lähtökiidon jyrkässä kulmassa käytävällä ei voi liikkua ja valot himmenevät hetkeksi. Ennen kuin olimme vaakalennossa vierustoverini ehti valahtaa penkillä alemmas ja mutista takinliepeensä suojassa 2-3 lyhytsanaista puhelua.

Turha kuvailla kaikkia yksityiskohtia, mutta hepun kehonkieli kertoi jännityksestä. Sämpyläaamiaisen servietti jäi hienpyyhintään. Nappikuulokkeet pysyivät korvissa kuin musiikkia kuuntelevalla, mutta laukkunsa suojissa kaveri näpräsi koko ajan kännykkäänsä, oikeasta kädestä puuttui kaksi sormea. Välillä heppu painui kyyryyn ja nojasi päätään edellisen penkin selkänojaan. En ole kokenut koskaan lentopelkoa. Nyt istuin kolmituntiseni yhä kasvavan kauhun vallassa. Posahtaako kone ilmassa vai vasta kentällä…

Ihmettelevä kysyy, huomasiko henkilökunta mitään? Vaikea päätellä, mutta näin kävi: ennen laskua kehotettiin kentältä jatkavia tarkkaavaisuuteen, useiden lentojen lähtöportit oli muutettu. Ja koneen rullatessa tuubiin uusi kuulutus: passit käsille, ylimääräinen tarkistus on tulossa. Ja toden totta, välittömästi tuubin päässä seisoi poliisiketju keltaisissa huomioliiveissään. Polizei – Polizei – Polizei – Polizei – Polizei. Läpi päästyäni seurasin miten poliisi pysäytti vierustoverini ja kutsui myös kollegansa paikalle. Heppu ohjattiin sivuun.

Muuta havaintoa ei jäänyt, jatkolentoni portti oli jo auki ja viimeisen kuulutuksen valo vilkkui. Jälkeenpäin voin tunnustaa lähettäneeni ilmassa jonkin toiveen jonnekin. Ehkä jumala joskus kallistaa korvansa profeetoilleen huolimatta siitä, millä nimellä me heitä kutsumme.

Lopuksi saattaisi sopia runo Alain Bosquetin kokoelmasta Jumalan piina (wsoy 1996). Teen tästä Euroopan runousakatemian perustajasta oman jutun, kun ehdin. Herra oli yksi viime vuosisadan merkittävimpiä runoilijoita. (ja onhan minulla ollut kunnia istua illallisella hänen vaimonsa Norman pöytäkumppanina, mitä en nyt malta jättää mainitsematta…)

”Jos sana jumala aiheuttaa teille ihottumaa”, sanoo Jumala, / ”niin nimittäkää minua alabasteriksi, pääskyseksi tai puroksi, / tiedän kyllä että tarkoitatte minua. / Jos sana jumala tekee teidät sairaaksi, / niin keksikää joku toinen, / joka muistuttaa aamukastetta, hentoa huokausta / ja jopa kauhistuttavaa tyhjyyttä / sillä mikään ei enää loukkaa minua: / minun sanastossani kaikki sanat tarkoittavat samaa.”

Demokratia ja mattokauppiaan poika

On hyvä, että Suomen ja Unionin asioita hoitavat edes toiseksi kyvykkäimmät voimat. Parhaiten tietämys on kohdallaan kotisohvalla, iltalehden ja olutpullon takana. Vastustan kerjuukieltoa ja mummojen karkotusta, mutta poliitikkona en osaisi ihmeellisempiä kysymyksiä hoitaa. Jo kaksi sanaa, Kyllä ja Ei ovat niin kiusallisen lähellä toisiaan, että saattavat seota minulta keskenään.

Ateena, Aleksandrasin puisto 26.11.2010

Kuka on syyllinen Kreikan kurjaan talouteen? Pitikö EU:n syytää tänne miljardeja? En minä siitä mitään tiedä. Vain hetken ruhonjuuritasoakin matalammalta menoa seuranneena voin vain vakuuttaa ketkä eivät ole vaikeuksien takana.

Ateena Iouannou Soutsou 24.11.2010

Syytä on turha hakea lakkoilevista roskakuskeista tai siivousvälinekauppiaasta. Ei katuojassa polvillaan sukkia ja yöpaitoja kauppaavasta pojasta sen paremmin kuin miehistä, jotka myyvät aivan ihmeellistä keksintöä: laitetta, jolla voi pujottaa langan neulansilmään aivan automaattisesti.

Ateena, Ippokratos 24.11.2010

Nuoren tytön korumyymälä on kätevä, se ripustetaan kaulaan ja kansi avataan. Mattokauppias autoineen on jo suurliikemies, jolla on varaa ostaa joulupukki pojalleen. Eivät he kaupoistaan kuitteja kirjoittele. En minäkään tekisi niin.

Juice lauloi miten demokratia on saatanan lasten keksintö. Ateenalaiset olivat asiasta eri mieltä säätivät lain, jossa kielletään mitään lainsäädäntöelintä kokoontumasta käsittelemään tyrannin tekemää esitystä ja vakuutetaan, että tyrannin surmaajaa ei aseteta syytteeseen. Laki säädettiin vuonna 336 ekr,  jolloin ateenalaiset olivat erityisen huolissaan demokratiansa kestävyydestä.

Tulevaisuuden maailmassa

Hävettää tunnustaa, että olen liikkeellä nykykreikan lyhyellä kurssilla. Hallitsen puhekielen kolme sanaa: kaliméra, kalispéra ja efharistó – hyvää päivää, iltaa ja kiitos. Olen päättänyt opetella aakkoset ensi kerraksi. Latinan luvuistani olisi hipsu hyötyä Italiassa, ei täällä.

Ateena, Syntagma, 21.11.2010

Ihmiset ovat kuitenkin äärettömän ystävällisiä, jos asia ei kaikkien kansa selviä, otetaan puhelu englannintaitoiselle ystävälle ja ojennetaan kännykkä kouraan. Päivän lenkit kulkevat enimmäkseen sivukujien kautta. No, arkeologinen museo saattaa olla vielä listalla.

Ateena 23.11.2010

Jos olisin valokuvaaja, tekisin dokumentin Ateenan graffiteista. Nyt käsikirjoitus jatkuu vihkoon, sillä kone saattaa jumittaa kesken kaiken ja hukata rivejä tallennusyrityksistä huolimatta.

Ateena, Plakan kirpputori 21.11.2010

Olen suositellut aiemminkin Kirsti Simon suuren kirjaa Akropolis. (Tammi 1999) Vaikka olisi kiiinostunut Kreikasta vain kesälomaviikon verran, tämä esseiden ja tietokirjallisuuden rajamailla liikkuva teos kannattaa lukea. Näinkin Simonsuuri kirjoittaa:

”Kreikassa kysymys alkuperästä on yksi keskeisiä väittelyjen ja teosten teemoja. Kreikka on pieni maa kuten Suomikin, Euroopan reunalla ja isompien puristuksessa.

Tulevaisuuden maailmassa on yhä selvempää, ettei alkuperä voi tarkoittaa enää pelkästään ”juuria”, siis esivanhempia ja syntyperää, vaan jotain paljon laajempaa: ihmisen henkisiä sukulaisuuksia, tietämystä, kieltä, kulttuurisia sidoksia, mielikuvia kotipaikasta joka voi olla syntymäpaikka, viimeisin asuinpaikka tai ”henkinen koti”. Tätä kautta kysymys alkuperästä tulee erääksi tekijäksi poliittisissa ratkaisuissa, ja edellyttää tulevilta poliitikoilta huomattavaa kulttuurista tietämystä ja sivistystä.”

Kaksi naista kappelissa

Kuntoilupäivänä loikin jälleen Lucabettoksen kappelille. Portaissa pulssi kohoaa mukavasti. Perillä huomaan, että auringonlaskun lämmintä valoa ovat tulleet tavoittelemaan myös muotikuvaajat. Mallia tuunataan ja puunataan, tukkaa pöyhitään pörhölleen. Ja taas minua kielletään kuvaamasta. Kun kysyn miksi, tiukka heppu tiuskaisee: ”Because She doesn´t like it.” Naurattaa, mutta suljen suuni.

Ateena, Lycabettos 19.11.2010

Iäkkäämmältä naiselta saattaisi ostaa ikonin tai rukousnauhan. Kuvaan hänen profiilinsa muina miehinä. Näinä aikoina arvottavat kommentit pitäisi esittää kieli keskellä suuta, mutta jos voisin valita toisen naisista iltraseuraksi ouzolasin ääreen, en miettisi kahta kertaa. Voi miten mielenkiintoinen olisi uurteisten kasvojen elämäntarina.

Lycabettoksen kappeli 19.11.2010

Yöllä herään klo 03.15. Kuten joka yö. Alan kelata elämää ja käsikirjoitusta. Arvaamatta Viktor Klimenko aloittaa päässäni uusintaesityksen ikuisuuksien takaisesta eroviisukappaleestaan. En ymmärrä miten muistan säkeet.

”Onneni auringon luulin taivaalle seisahtuneen, kunnes näin sinisen linnun lentävän etelää päin. Näin sen ja ymmärsin sen, poissa aika on rakkauden. Kun aurinko laskee länteen, kun aurinko laskee länteen.”

Eihän Viktor moisella patetialla kisassa pärjännyt. Minä vaan valvon ja mietin kahta naista kappelissa.

Ps. Läppäri on henkitoreissaan, käynnistyy joskus, mutta lämmetessään pimenee varoittamatta. Kuvia olisi täältä vielä, toivottavasti saan niistä muutaman blogiin. Käsiksen jatkoon on onneksi vanha konsti, kulman kaupasta ostettu vihko ja kynä.

Kun räjähtää suojaudumme kioskin kulmaan

Keskiviikkona 17.11. Ateenan keskustaan on komennettu 7000 poliisia. Mellakoissa menehtyneiden vuosipäivälle otetaan jatkoa. Näin typerän yksinkertaisesti ilmaistuna. Kello 18.20 kuljemme “kotikatua” Aleksandrasille. Se on suljettu liikenteeltä, mutta ihmisten virta valuu vastaan.

Ateena 17.11.2010

Poliisien iskujoukko on ryhmittynyt leipäkaupan kulmaan. Jatkamme ylöspäin ja näemme kohti keskustaa marssivia mielenosoittajia. Arvaamatta joukosta erkanee huppupäinen mies ja syöksyy kohti koppalakkisia poliiseja pesäpallomailaa pidempi parru kädessään.

Ateena, Aleksandras 17.11.2010

Poliisit pakenevat juosten. Heidän tilalleen ilmestyy kaasunaamarein ja rynnäkkökilvin varustautunut joukko. Vieressä jysähtää. Suojadumme kioskin kulmaan. Seuraksemme pakenee vapiseva nainen ja kioskin pitäjä ryntää kiskaisemaan luukut alas.

Ateeena 17.11.2010

Mielenosoittajat jatkavat eteenpäin ja tilanne alkaa rauhoittua. Kun nappaan takaisin kulkiessa kuvan kadun sulkeneista liikennepoliiseista, he loikkivat kysymään miksi kuvaan. Anna totuudenmukaisen selityksen ja kerron olevani hölmö turisti Suomesta. Se hämmentää herrat.

Ateenan poliisit 17.11.2010

Kulman tavernassa seurataan jo jalkapalloa. Nyt kirjoitan juttua ja kaadan reilun lasillisen Ouzoa. Merkki on Daily. Vastaava kuin meidän Pirkka. Parvekkeen ovi on auki, jossain ulvoo sireeni ja helikopterit pörräävät Ateenan yllä.

PS. kirjoitin jutun jo eilen, mutta kone tekee tilttejä jatkuvasti. Toivon, että tällä saa vielä kuulumisia blogiin. Kotimaassa pitää heittää hyvästit vanhalle kunnon iBookille, joka on palvellut kohta kymmenen vuotta : )

Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku – omat koirat purivat

Jos syö pari viikkoa mustekalaa, jättikatkarapuja, simpukoita ja sardiineja ja kokeilee tunnistamattomia kalalajeja, jos kulauttelee hapokasta pahvipurkkiviiniä ja nauttii muutaman oluen, jos on taipumusta saada kihtivaivoja, voi olla, että Bacchuksen ja Poseidonin vastaisku osuu suoraan isovarpaaseen ja aiheuttaa kivuliaan tulehduksen.

Bacchus, tekijä tuntematon, 1600-luku.

Vedenjuonti ja tulehduskipulääke auttaa varpaaseen. Ja jos suinkin, aamun tunnit kirjoitettuaan voi aristavalla koivellaan käppäillä läheiseen puistoon. Naiset kuljettavat koiria, lapset kirmaavat pallon perässä ja harmaantuneet herrat istuvat pelilautojensa ääressä: shakkia tai dominoa. Ja joka on tyylistään tietoinen, ei hellitä siitä vaikka olisi lähtenyt matkaan ikäkululla mopolla.

Ateena, Aleksandrasin puisto 14.11.2010

Viinin- ja meren jumala, aivan kuten muutkin, vaikuttavat keskuudessamme yhä. Jos minusta tuntuikin, että omat koirat purivat, sekin kielikuva on elänyt tuhansia vuosia.

Aktaiton oli taitava metsästäjä – primus inter pares – ja nopea juoksija. Metsästyskoiristaan hän oli erityisen ylpeä. Eräänä aamuna hirvimetsällä, hän ehätti joenmutkaan ennen kaikkia muita. Kiihtyneenä hän alkoi lähestyä paikkaa, koska kuuli sieltä kylpevien nymfien ilottelua.

Arvaamatta nauravien nymfien keskeltä nousi kaunis Artemis, arka ja vetäytyvä metsästyksen jumalatar, joka itse metsästi vain öisin, kuunsirppi otsallaan. Koskaan aiemmin ei ollut kuolevaisen silmä nähnyt jumalatarta alastomana. Aktaionin tuijottaessa Artemis vilkaisi taakseen ja näki nuorukaisen. Artemis viskasi vettä hänen kasvoilleen: ”Koetapa nyt kertoa miten yllätit Artemiin vaatteita vailla.”

Pakeneva Aktaion tunsi jalkojensa käyvän ohuiksi, jalkaterät kovettuivat kavioiksi ja hän huomasi juoksevansa neljällä jalalla. Karva alkoi levitä iholle ja otsaan puhkesivat sarvet. Laukatessaan hän kuuli koirien ulvonnan ja näki, miten hänen oma laumansa oli saanut vainun. Kun hän kompastui, koirat ehtivät hänen kimppuunsa ja upottivat hampaansa saaliiseen ”Ettekö isäntäänne tunne”, hän olisi halunnut huutaa, mutta hirvet eivät puhu ihmisen äänellä.

Kreikkalainen ystävä, Ateena 14.11.2010

Puistokahvilan takapihan koira ottaa elämän rennommin. Se ei hoida edes vahtikoiran hommiaan vaan haluaisi minusta kaverin. Varmaankin makupalan laihassa toivossa.

Lauantain kirkkoreissu ja Ateenan kissat

Parin korttelin päästä löytyy Eleftheriosin katedraali. Viime sunnuntaina vierailin uppo-outona häissä. Mummuosaston kertoman mukaan sulhanen oli Albaniasta. Morsiamen oletin olevan täkäläisiä, mutta sehän on suvussa vähemmän merkittävää… oletan. Mutta on totta, että kamera jää matkasta aina tärkeimpien tapahtumien kohdalla.

Ateena, Eleftherios, 13.11.2010

Uudemman kirkkoreissun kohdalla ihmetyttää vain ”kirkkoväärtin” käytös. Hän kauhoo pitkiä, palavia tuohuksia ja painaa ne sammutuskulhoon vaikka uusille olisi vielä hyvin tilaa. Miten nyt käy esirukouspyyntöjen lepattavien liekkien ja keskenkatkaistujen toiveiden?

Soutsou-kadulle kiertäessä havahdun jälleen siihen, miten keskusta on koirien reviiriä, kaikkialla muualla Ateenaa hallitsevat kissat. Olen nähnyt miten ihmiset palvelevat niitä nöyrästi ja tuovat tyhjille tonteille kasseittain kaupasta kaahittua ruokaa.

Ateenan kissa, Laskaroes-katu 13.11.2010

”Kotona” tutkin kirjahyllyä. Ensimmäinen opus ei tärppää, mutta seuraava antaa ensiaukeamalta sopivantuntuiset säkeet. Miten ne sitten käsittääkin. Sovittelen runon keskeltä reväistyt rivit tähän ja kaadan litran pahvipurkista (1,50 eur) lasillisen viiniä. Näin kirjoittaa Juuli Niemi kokoelmassaan Pitkästä ilosta (Otava 2005).

Tässä maassa miehet ihailevat tyttöjä,
jotka ovat vielä itsenäisempiä kuin heidän kissansa,
nuolevat itsensä puhtaaksi ennen nukkumaanmenoa.

Pecoss Bill ja Parthenon

Akropoliin Agoralla ei muutamaan vuoteen ole saanut vaellella aivan vapaasti. Reitit kulkevat aidattuja polkuja pitkin. Itse Parthenonin temppelin restaurointi etenee ehkä hieman nopeammin kuin happosateiden pakokaasucocktail syö tulosta. Aikoinaan tehdyt virheelliset restauroinnit on kuitenkin purettu ja EU:n avustama jälleenrakennus etenee suunnitelmallisesti.

Akropolis 10.11.10

Akropoliin etelärinteeseen avattiin toissakesänä sveitsiläisen arkkitehdin Bernard Tschumin suunnittelema museorakennus, johon vanhan museon aarteet siirrettiin. Vierastin aluksi Tschumin mahtipontisen raskasta näkemystä, joka tuntui syövän itse esineistöä, mutta yön yli nukuttuani olen tullut toisiin aatoksiin. (Lopulta en ymmärtänyt vain sitä, että museossa kaikki kuvaaminen kiellettiin.)

Akropoliin uusi arkeologinen museo, avattu 20.6.2009

Maisemallinen yhteys toimii hienosti, etenkin museosta Akropoliille tähyttäessä. Rakennuksen kerroksia lävistävät lasilattiat, joista näkyvät arkeologiset kaivaukset antavat kokonaisuudelle aivan uuden ulottuvuuden. Salit on suunniteltu myös sitä silmälläpitäen, että lordi Elginin aikanaan ryöväämät ja British Museumille kauppaamat marmorit saataisiin vielä joskus takaisin.

Parthenon ja Pecoss Bill 10.11.10

Itse Akropoliilla on entistä tiukempi kuri. Jos nuoret riehaantuvat koppaamaan toisensa reppuselkään ja kuvaan temppelin edessä, se kiirehditään kieltämään. Omassa repussani oli Pecoss Bill –sarjakuvalehden numero vuodelta 1953. Kohotin sen kohti Parthenonia ja nappasin kuvan. Se havaittiin ja vaadittiin välittömästi poistamaan epäkunnioittavuuteen vedoten. Kuvat kamerasta käytiin läpi, mutta onnistuin huijaamaan yhden otoksen.

Lopulta jää ihmetys hölmöstä, joka haahuilee antiikin raunioilla sarjakuvalehti repussaan. Sattuneesta syystä halusin mainitun kuvan. Lehti edustaa uuden käsikseni keskeistä lähdeaineistoa. Ja on täällä muutakin tähdellistä mukana: vaikkapa laajahko aineisto Viestintätutkimuksen nykytilasta Japanissa, artikkeleita tekoälystä ja nettiverkkojen käännöskoneista sekä Tallinnan kartta… Muistatte varmaan Matti Pulkkisen jo kliseiseksi kiteytyneen määritelmän: ”Romaani on sika, joka syö kaiken.”

Lumesta – lyhyesti

Käytyäni Central Marketin kalatorilla kuulin, että Pirkanmaalle on satanut lunta. Kaivoin siis kirjahyllystä Lassi Nummen kokoelman Matkalla niityn yli (Otava 1986). Omistuskirjoituksen mukaan kirjailija itse on jättänyt kokoelman Ateenaan tasan yksitoista vuotta sitten.

Kalaa Ateenassa 8.11.2010

Osastosta Talviniitty, löytyy kolmen säkeen runo, jossa sanaa lumi ei edes mainita. Mutta siellä se on, majesteettisen voimakkaana. En nyt tähän hätään muista koskaan lukeneeni komeampaa ensilumen kuvausta:

Suunnaton avara tila.

Maa palauttaa taivaalle

kauan pidättämänsä valon.

…………………………………..

Ps. ystävät Facebookissa kyselivät 15 minuutissa laadittua 15 tärkeän kirjan listaa. En pystynyt tekemään sitä, mutta palaan asiaan tässä blogissa kunhan ennätän.

Jumalten puuhat ja pahvilaatikot

Muinoin Akropoliille alettiin rakentaa linnoitusta ja Athene-jumalatar halusi auttaa urakassa. Niinpä hän alkoi henkilökohtaisesti järjestellä kivien kuljetusta Pentelikon-vuorelta. Kesken kaiken hän sai kuulla miten kaksi Ateenan kuninkaan tyttäristä oli menettänyt järkensä ja heittäytynyt alas Akropoliilta. Järkyttyneenä jumalatar pudotti kiven, jota oli kantamassa. Niin syntyi Lykabettos-vuori keskelle Ateenaa.

Akropolis 6.11.2010

Puhemies Mao sanoi, ettei ihminen ole ihminen, ennen kuin on kiivennyt Kiinan muurille. Ateenassa otetaan astetta rennommin ja sanotaan, ettei kaupungissa kannata käydä, ellei kiipeä Lycabettokselle. Niin piti tehdä tälläkin kertaa. Ja totta on, että kaupunki avatuu komeammin tuskin mistään.

Agios Giorgioksen kappeli, Ateena, Lycabettos.

Huippua kaunistaa Agios Georgioksen kappeli ja pieni patio sen edessä, kaikki  valkoista marmoria. Lycabettos ei ole järin korkea, mutta 227-metrisen vuoren huipulla tunnelma on yhtä aikaa tiheä ja avara: kaiken keskellä ja kaikesta poissa. Kappeli nielaisee hämäräänsä, ulos astuessa auringon hehku sokaisee.

Lycabettos, Ateena 6.11.2010

Päivä käynnistyi seitsemältä, aluksi kolmen tunnin siivu käsikirjoitusta, jatkoksi lenkki Lycabettokselle. Ja koska tämä ei ole silkka matkailublogi, etsin kirjahyllystä vielä muutaman säkeen. Aivan itsekseen käteeni osuu Leena Rantasen kokoelma Vastaantulijoita (Like 2006). Proosarunosta Pahvilaatikko löytyy ajankohtaista vastapainoa jumalten puuhille.

”Minua kiukuttaa, miksi jalkakaytäville jätetään valtavia pahveja! Tuskin mahtuu ohitse kulkemaan! Siinä on joku pöyhkeä ostanut jääkaappipakastimen ja kantanut kääreet kadulle toisten riesaksi. Tuohan on kuin yksiö, sanoo edelläni kulkeva nuori mies toverilleen. Kun tulen pahvien kohdalle, ne liikahtavat, sieltä yrittää nousta uninen mies jolla on likainen parransänki.”