Kategoria: Kulttuuripolitiikka

YLE Tampere uutisoi 4.12. näin: ”Perinteikkään Pirkanmaan kirjoituskilpailun tulevaisuus on vaakalaudalla. Kilpailun järjestäjänä on vuodesta 1952 ollut Tampereen kaupunginkirjasto. Kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg perustelee lopettamisajatusta säästöillä.”

Maamme vanhimman kirjoituskilpailun kuoppaamisesta koituisi 10 000 euron säästö. Pienestä on kulttuuritahto kiinni ja lyö korville kaupungin pormestariohjelman 2013-2016 tavoitteisiin kirjattua teesiä: ”Tampereen asemaa kirjallisuuden kaupunkina nostetaan.”

Jutun jatko ihmetyttää yhä enemmän: ”Tampereen kaupunginkirjaston mukaan kilpailu ei enää kuulu sen keskeisiin tehtäviin. Tavallaan on varmasti hyvät perustelut sille, että kirjasto sen järjestää, mutta nyt voisimme lähteä katsomaan muita malleja järjestää tämä kilpailu.”

Pirkko Lindberg (s.1956) on toiminut Oulussa kirjastopalvelujohtajana vuodesta 2007, ja Tampereella 2014 alkaen. Suosittelen, että hän kertaa Tampereen kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksen: ”Kirjasto avaa ovet sivistykseen, oppimiseen sekä virkistykseen ja sitä kautta hyvinvointiin. Kirjasto säilyttää ja välittää yhteistä kulttuuriperintöä. Kirjasto edistää ja turvaa demokratiaa ja tasa-arvoa.”

Pirkanmaan kirjoituskilpailu ei ole kuluerä, vaan ainutlaatuinen mahdollisuus ja voimavara. Yksi niistä ydintekijöistä, joka on ollut innoittamassa ja mahdollistamassa lahjakkaiden tekijöiden tietä kirjailijoiksi tai sitä sivuaville kulttuurin aloille. Kilpailu on tarjonnut vielä julkaisemattomille tekijöille tavoitteen, menetys on antanut pontta ja kannustusta jatkamiseen.

Monille kilpailussa menestyneille on yhteistä, että he ovat olleet tuottamassa sitä ”materiaalia”, jota kirjastot lainaavat ja edistävät hyvinvointia ja välittävät yhteistä kulttuuriperintöä. Usea heistä on myös toiminut kansallisena kulttuurivaikuttajana tai taidehallinnon tehtävissä, sekä jakanut tietoa ja kokemustaan opetustyössä. Kerrannaisvaikutukset ovat ”sata kertaa” kaavailtua säästöä suuremmat.

Toimin Pirkanmaan taidetoimikunnassa kuusi vuotta ja jaksoin korostaa kirjastojen ainutlaatuista asemaa maan laajimpana ja tasa-arvoisimpana kulttuurin tarjoajana. Kun Pirkanmaan kirjoituskilpailun historiaa hieman pöyhäisee, sieltä löytyy ainutlaatuisia eväitä kaupunginkirjaston ja koko Tampereen ”kulttuuribrändiin”. Siihen, joka mainitsemaani pormestariohjelmaankin on kirjattu.

Keräsin yli neljäkymmentä nimeä, jotka on vuosien mittaan huomioitu Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Finlandia-palkittuja, sekä ehdokkaita. Myös kaikilla muilla mahdollisilla tunnustuksilla tai ehdokkuuksilla huomioituja. Moni on noussut lainauslistojen kärkipaikoille. Nobelisteja ei toistaiseksi ole, mutta viime vuosien varteenotettava ehdokas löytyy, samoin nobelistin suomentaja. Kolme Kirjailijaliiton puheenjohtajaakin voi bongata:

Jaakko Syrjä, Mirkka Rekola, Eero Silvasti, Martti Joenpolvi, Matti Paloheimo, Kari Aronpuro, Jussi Kylätasku, Kullervo Järvinen, Tauno Kaukonen, Eevamaija Poijärvi, Seppo Järvinen, Anneli Toijala, Markku Turunen, Kari Levola, Satu Hassi, Olli Jalonen, Seppo Jokinen, Jussi Rusko, Markku Toivonen, Päivi Alasalmi, M.G. Soikkeli, Juhani Ahvenjärvi, Timo Malmi, Terhi Vedenkivi, Petri Tamminen, Jyrki Vainonen, Saila Susiluoto, Panu Tuomi, Ulla Vaarnamo, Harri István Mäki, Sari Mikkonen, Marja Kyllönen, Tiina Poutanen, Juha Siro, Vilja-Tuulia Huotarinen, Tuija Välipakka, Juha-Pekka Koskinen, Kristiina Wallin, Satu Lepistö, Paula Hahtola, Katja Kaukonen, Anni Kytömäki, Marisha Rasi-Koskinen…

Kilpailun alkuvuosista lähtevä listani on vääjäämättä vajavainen ja sitä voi täydentää. Pääasia on lyhytnäköisen päätöksen pyörtäminen. Kulttuuripalveluiden avainhenkilöille toivon toiminta-ajatusten kertaamista ja kirkastamista. Byrokraateille suhteellisuudentajua karsintakirveen käyttöön.