Ihmisen suurin ja vaikein saavutus

Piti päivittämäni aivan muusta aiheesta, mutta se siirtyy tuonnemmaksi, kun luin 9.8. Hesarista Petri Hakkaraisen tekstin ”On totuuden jälkeinen aika”. Kolumnisti on lähetystöneuvos ja diplomaattinen neuvonantaja Geneven turvallisuuspoliittisessa keskuksessa.

Hakkarainen kirjoittaa ajastamme, jossa tunteet ja mielikuvat painavat faktoja enemmän. Hän lainaa myös The New York Timesin kolumnistia Roger Cohenia: ”Valheellisuus on uusi totuus ja koreografia sisältöä vahvempaa.”

”Leijonanosa koko ihmiskunnan kumulatiivisesta tietämyksestä ja osaamisesta on ympäri vuorokauden jokaisen älypuhelimen omistajan ulottuvilla”, Hakkarainen kirjoittaa. ”Maailman parhaat yliopistot ja tutkimuslaitokset, tiedotusvälineet ja julkaisut, ihan siinä Pokémon Gon ja kissavideoiden vieressä.”

Politiikan ja akateemisen maailman pitäisi pystyä kiihkottomaan keskusteluun, mutta kriittistä keskustelua ja asiallista argumentaatiota vastaan hyökätään uskonnollisin, ideologisin ja taloudellisin motiivein.

Kolumnia lukiessa kimmahti mieleen Tieto-Finlandialla palkittu Esko Valtaojan teos Kotona maailmankaikkeudessa (Ursa 2001) Nappasin kirjan hyllystä ja sieltähän se koirankorva löytyi, sivulle 289 käännettynä:

”Tiede on ihmisen suurin ja vaikein saavutus, yhtä välttämätöntä kuin syöminen ja seksi. Ilman ruokaa emme pysy hengissä, ilman seksiä kuolemme sukupuuttoon, ja ilman tiedettä emme koskaan voi antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuutta elää, kehittyä, unelmoida, toteuttaa itseään ihmisenä – antaa jokaiselle ihmiselle hänelle kuuluvan täyden ihmisarvon.

Tiede, ja vain tiede, vapauttaa meidät jokapäiväisestä herkeämättömästä hengissä pysymisen taistelusta. Taideteokset eivät suojaa nälänhädältä tai kulkutaudeilta; jaloinkaan aate ei vapauta orjia, jos orjien raadanta on ainoa keino saada työt tehdyksi.

Tiede on sampo, joka jauhaa meille runsautta käytettäväksi kaikkeen muuhun, vapaa-aikaan, itsensä kehittämiseen, nautintoihin, luovaan laiskotteluun, taiteeseen, tieteeseen; runsautta yhä paremman ja tasa-arvoisemman maailman luomiseen, yhä inhimillisemmän maailman luomiseen.

Tiede on ihmisen tärkein saavutus, mutta se ei ole korkein eikä pysyvin. Tiede on löytöretkeilyä; se ei luo mitään uutta. Australia ja yleinen suhteellisuusteoria ovat olemassa riippumatta siitä onko simpanssi nimeltä James Cook tai Albert Einstein niihin jo törmännyt. Tieteessä ei voi olla mitään ainutlaatuista, sen enempää kuin meitä ympäröivässä maailmankaikkeudessakaan on.”

Lyhyet lainaukset eivät tee oikeutta isoille asioille, mutta nappaan kiteytykseksi Hakkaraisen kolumnin kolme viimeistä lausetta: ”Rimanalituksiin ei pidä vastata rimaa laskemalla. Epä-älyllisyys ei kukistu epä-älyllisyydellä. Reitti ulos totuuden jälkeisestä politiikasta löytyy korkealta.”

…………………………………………………

Blogin aihetta sivuavat ekstralinkit:

1. Törkeää säädyttömyyttä

2. Tarkkaile kärpästä

…………………………………………………

Blogi vetää natsikortin!

Viime sunnuntaina Hesarissa oli juttu Esa Holapasta. Hän perusti aikanaan uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen ja toimi sen johtotehtävissä 2009 – 2012. Nyt mies haluaa eroon vihaideologiasta ja entisistä kontakteistaan. Viime vuonna hän avioitui Dan -nimisen kiinalaisen naisen kanssa.

Kuva Helsingin Sanomissa: Vesa Ranta.
Kuva Helsingin Sanomissa: Vesa Ranta.

Holappa sanoo tuhlanneensa nuoruutensa natsiaatteeseen, eikä juuri kouluttautunut tai työtä tehnyt. Hän loi kuitenkin kanavat kansainvälisiin kovan linjan uusnatseihin. Yksi heistä on tuomittu polttopullomurhista, toinen poliisin murhasta. Saksalaisen järjestön johtajaa hän piilotteli kotonaan Oulussa vuoden ja kaksi kuukautta.

Yhdysvalloissa hänen isäntänään oli John De Nugent. Google lataa hänen ”omasta” sivustostaan näytölleni heti varoituksen, mutta muualla mies mainitsee olevansa saksalainen taistelija rodun ja kansan puolesta. Jenkeistä Holappa halusi palata Ouluun, mutta FBI eristi hänet kuulusteluihin kolmeksi kuukaudeksi.

Hesarin haastattelun perusteella Holappa ei vaikuta heikkolahjaiselta höyrypäältä. Aivopesun uhrilta kylläkin. Itse hän sanoo miten ”Vihapropaganda oli taitavasti kirjoitettua, mutta olin myös aika eksyksissä.” Hän on julkaissut vuodenvaihteessa omaelämäkerrallisen kirjan ja tätä nykyä hän on työharjoittelussa kulttuurialalla.

Martti Lindqvist (1945 – 2004) ansioitui erityisesti sosiaalietiikan alalla. Tarkennan päivitykseni fokusta ja lainaan muutaman rivin hänen teoksestaan Hyvä, paha ja pyhä (Otava 2002)

”Ihminen on sekä hyvä että paha. Hänessä on alkuperäisesti ja pysyvästi läsnä mahdollisuus molempiin. Hyvällä ja pahalla on osittain yhteiset juuret. Ihminen elää hyvän ja pahan radikaalissa kaksoisvalotuksessa kehdosta hautaan asti.

Käsityksen mukaan ihmisellä, joka tekee pahaa, on liian vähän tietoa, ymmärrystä, kykyä, tahdonvoimaa tai empatiaa. Siksi pahaa voidaan poistaa esimerkiksi hoitamalla, kasvattamalla tai antamalla lisää pätevää tietoa ja resursseja.”

Juttuni ydin on Holapan mainitsemassa vihapropagandassa. Tämän päivän ja huomisen sota on informaatiosotaa. Kaikilla tasoilla. Kaksi Yhdysvaltain presidenttiehdokasta käy sitä nyt näyttävästi, eikä siihen ole napattu tunnuslausetta Mannerheimin vaakunasta: ”Puhtain asein puhtaan asian puolesta”.

Ei kansallissosialismi eikä natsi-ideologia olisi voinut nousta valtaan ilman Joseph Goebbelsin ennennäkemättömän nerokkaasti organisoitua propagandasotaa. Wehrmachtiin, Hitlerin armeijaan kuului 17,3 miljoonaa miestä. Käytännössä sen riveissä oli jokaisen saksalaisperheen jäseniä. Hulluus oli helppo nähdä, silti usean kansalaisen mielipide oli: ”En tee mitään, mutten myöskään vastusta, jos joku toinen tekee.”

Meillä on päällimmäisenä mielikuva juutalaisia tuhoavista keskitysleireistä. Mutta rodun puhtauden nimissä saivat mennä kaikki, omatkin: ”Idiooteille ja vähämielisille on rakennettu palatseja, eivätkä sairaat pysty edes tajuamaan ympäristönsä kauneutta. Nämä vähä-älyiset mokeltajat ovat eläintenkin alapuolella.” Sitaatti on elokuvasta Menneisyyden uhrit, jota esitettiin aikanaan kaikissa elokuvateattereissa.

Sitten suositus: Guido Knoppin tietokirja Wehrmacht Hitlerin armeija (Ajatus Kirjat 2009, suom. Mervi Ovaska) on sotaan keskittyvällä sektorillaan yksi parhaista. Knopp on käyttänyt runsasta arkistomateriaalia, uusinta historiantutkimusta ja viimeisten eloonjääneiden haastatteluja. Teoksen lähdeluettelo, henkilöhakemisto, paikkakunta- ja asiahakemisto jäsentävät tietomäärää esimerkillisesti. Knopp on Saksan menestyneimpiä tietokirjailijoita ja useasti töistään palkittu.

En kuvittele, että uusnatsit lukisivat blogiani ja havahtuisivat pinnallisen uhon sijaan syvemmän tiedon merkitykseen. Ihminen vastustaa viimeiseen saakka ideologiansa vastaista informaatiota. Itse luin ja alleviivailin kirjan käsittääkseni jotain kansallissosialismin fanatismista ja kuolemaan saakka sokeasta uskollisuudesta. Kuuden vuoden saldona oli koko maailman mittakaavassa käsittämättömät kuusikymmentämiljoonaa surmansa saanutta.

………………………………………………….

Blogin ekstralinkit laajentavat teemaa, mutta pysyvät tiukasti asiassa.

1. Juice: ”Mitä Hitler unohti juonistaan?”

2. Charles Simic: ”Olen Jumala, tai paholainen”

3. Tomas Tranströmer:  ”Me emme antaudu. Mutta tahdomme rauhaa”

………………………………………………….

Terveiset täältä Ateenasta

Näyttää olevan neljäs kerta, kun vierailemme kirjailijaliiton Ateenan residenssissä. Koska ”miesmuisti” on lyhyt, tarkistin asian vieraskirjasta. Sitten ensimmäisen kerran, vuoden 2009 jälkeen moni asia on muuttunut.

Suomen Ateena-instituutin Koroneos-talon toimistonhoitajan mukaan täällä ”Kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin.” Mitä se merkitsee? Ehkä sitä, että itsekin kokemieni, aiempien vuosien mielenosoitusten aggressiivisuus on kuulemma vähentynyt. Tai sitä, että ihmiset ovat ystävällisiä ja jaksavat yhä välittää toisistaan.

Kreikan saarille rantautuu päivittäin useita tuhansia pakolaisia. Aivan alkuun he olivat paikallisten avun varassa, nyt toiminta on järjestelmällisempää ja telttamajoituksista siirrytään heille rakennettuihin halleihin. Suomen ”pakolaisongelma” näyttäytyy täältä käsin aivan eri mittakaavassa.

Ja vielä: taloudellinen ahdinko on kadottanut Kreikan keskiluokan. Kun asiakaskato kuristaa vielä yrittäjistä vähäisimmät, tilanne on huono… kun paikalliset mikroyrittäjät ja kiinalaiset kauppiaat missä päin maailmaa tahansa pistävät vaate- ja rihkamapuotinsa kiinni, on odotettavissa ylipääsemättömiä vaikeuksia. Talouden mittari käy aina toteen kaikkein pienimmissä yksiköissä.

Edellä esitetystä huolimatta – ja juuri sen vuoksi pistän myös päivän ”negatiiviset” kuvat tähän, jotta päästään tulevissa päivityksissä toiveikkaampiin tunnelmiin. Kliseisesti ilmaistuna… se on meistä kaikista kiinni.

Marketissa kauppa käy ja kassalla jonotetaan yhä. ”Kotikadullamme” vanhukset myyvät perheen viimeisiä joulukoristeita. Kun vaimoni ojentaa viisikymmentä senttiä maksuksi punaisesta ja kuluneesta joulupallosta, mies ei voi hyväksyä niin suurta summaa. Hän haluaa välttämättä antaa vielä toisen pallon.

……………………………..

Ekstralinkki Ateenasta 2010: ”Kun räjähtää, suojaudumme kioskin kulmaan”

………………………..

Juha Vuorinen – katkeroituneen kirjailijan haastattelu

Lauantain Hesarissa oli Juha Vuorisen haastattelu. Tiedättehän Juoppohullun päiväkirja, Yhden tähden vessapaperia, jne… yhteensä noin kolmekymmentä julkaisua ja liki kaksi miljoonaa myytyä kirjaa. Tuskin kukaan nykykirjoittaja meillä yltää vastaaviin lukuihin.

Tässä olisi hatunnoston paikka. Mutta miten käy, kun Vuorinen avaa suunsa. Hän ilmoittaa karsastavansa apurahataidetta. Jutun toimittaja kirjoittaa: ”Hänen puheensa kuulostavat siltä, että apurahat ovat turmiollisia kirjailijoille ja kirjallisuudelle.” Eikä tässä kaikki. Vuorinen vihjaa erittäin ikävästi mahdollisiin väärinkäytöksiin: ”Mutta apurahasta voi olla sen saajalle haittaa, jos hän käyttää sen väärin.”

Vuorinen voisi olla monipuolisen ja rikkaan kulttuurin puolestapuhuja. Mieluummin hän kuitenkin haluaa kampittaa kollegoita, jotka eivät ole taloudellisesti menestyneet yhtä hyvin kuin hän itse: ”Eiköhän jo sana apuraha kerro, mitä mieltä olen tästä asiasta.”

En voi parhaalla tahdollanikaan pitää Vuorisen tuotantoa ”kioskikirjallisuutta” ja pakinoita kummempana – niitäkin toki tarvitaan. Ehkä on niin, ettei raha korvaa hyväksynnän ja julkisen kiitoksen tarvetta. En jaksa myöskään ymmärtää miten taloudellisesti riippumaton ihminen karsastaa nälkärajalla kituuttavan kollegan työskentelyedellytyksiä.

Vuorinen väittää, ettei ole apurahoja hakenut. Aivan oikein toimittu. Ne on tarkoitettu edistämään taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä. Apurahan hyödyllisyydestä Vuorisella on varsin omaperäinen mielipide: ”Yhtä hyvin voisit kysyä, onko erektiokynästä miehelle hyötyä vai haittaa, koska en ole saanut apurahoja, enkä käyttänyt erektiokynää. Vielä. En siis tiedä.”

Tarkennetaan hieman: apurahoituksella on käännetty luettavaksemme maailmankirjallisuuden klassikoita. Sillä on tehty osaltaan myös valtaosa kotimaisesta kirjallisuudesta, joka avaa meille uusia maailmoja. Tätä Vuorinen ei tiedä tai ymmärrä, ja hakee vertauskohdakseen – erektiokynän.

Miten pitkälle Vuorisen näkemys yltää? Mahtaako hän älytä, että taide ja raha ovat aina kietoutuneet toisiinsa ja koko länsimainen kulttuurikuvamme on alkujaan taiteilijoiden ja mesenaattien yhteistyötä. Alkuun kannattaa lukea jutun lopusta linkki: ”Raha, Kristus ja ikuisuus”.

Tusinaviihteelleen arvostusta kaipaavat ovat aina vedonneet mielellään kansan makuun, Vuorinen lainaa Juicea: ”Kansa päättää, mikä on hitti. Kansan maku ei aina ole kaikkein järkevin, mutta se on aina oikea.”

Kai muistatte jutun parin tuhannen vuoden takaa. Pääsiäisjuhlan aikaan oli tapana vapauttaa vanki. Ehdolla olivat lähimmäisenrakkautta saarnaava profeetta ja murhamies. ”Päästä Barabbas!”, kansa vaati… ja saamansa piti. Jukka Kemppinen kirjoitti taannoin blogissaan kansan tahdosta: ”Jos noudattaisimme kansan oikeustajua, kaikille hirtettäville ei riittäisi lyhtypylväitä.”

Olen työskennellyt vaihtelevan suuruisten apurahojen turvin viidentoista vuoden ajan. Olen ollut myös osaltani jakamassa niitä toimiessani Pirkanmaan taidetoimikunnan asiantuntijajäsenenä 2007 – 2012. Siispä lopuksi hieman rautalankaa:

Taiteen edistämiskeskuksen alainen valtion taidetoimikunta myöntää apurahoja yksityisille taiteilijoille, ryhmille ja yhteisöille. Apurahoja myöntävät myös alueelliset taidetoimikunnat, yhteensä 13 toimijaa. Näiden ohella apurahoja myöntävät useat yksityiset säätiöt, esimerkiksi Alfred Kordelinin säätiö, Koneen säätiö, Suomen Kulttuurirahasto…

Apurahojen jako perustuu hakijan työn taiteellisen laadun arviointiin ja työsuunnitelmaan. Menetelmänä käytetään vertaisarviointia, eli päätöksiä ovat tekemässä taitelijat, joilla on merkittävää alan tuntemusta. Henkilöt valitaan tehtäväänsä yhdistysten ja taiteilijoiden etujärjestöjen asettamista ehdokkaista. Näin varmistetaan tasapuolisuus ja toimenkuvan laaja taustatuki. Kaikki apurahapäätökset ovat julkisia.

Yli neljän kuukauden työskentelyapurahasta maksetaan Melan vahvistama sosiaaliturvamaksu. Valtion taitelija-apuraha on 1676,45 euroa kuussa, mahdollisesti ylimenevistä ansioista maksetaan veroa normaalisti. Apurahan saajalta edellytetään myös kirjallista selvitystä avustuksen käytöstä ja tuloksista.

Apurahapelleistä ja yhteiskunnan pullasorsista huolestuneet toimittajat kaivoivat Finladia-palkinnon jälkeen esiin Laura Linstedin apurahat. Koko avustuskaudelle jaettuna ne tekivät 897 e/kk. Ei kovin kadehdittavaa.

En jatka pidempään, vaikka mieli tekisi. Vuorisen harrastaman oman navan tuijottelun ja löysien vitsien heittelyn sijaan kannattaa katsoa tulevaisuuteen. Yksi jaettaville apurahoille määritellyistä painopistealueista on lastenkulttuuri.

………………………………………

 1. Ekstralinkki: Raha, Kristus ja ikuisuus

 2. Ekstralinkki: Juice, Tommy Tabermann ja viihdekulttuuri

…………………………………….

Lapsen oikeuksien päivä: lahjaksi rynnäkkökivääri ja kranaatteja

Tänään on Lapsen oikeuksien päivä. Tulevaisuuden terrorismi ja sodat käydään juuri nyt. Huominen on käsillä näissä hetkissä. Eilisen korjaaminen kostolla ja tuholla merkitsee loputonta kuoleman kierrettä.

Kuva: IL / Ahmad Al-Rybaye
Kuva: IL / Ahmad Al-Rybaye

Informaatiosota on aseita tehokkaampaa. Tappaminen on ihmisen mielessä jo ennen kuin hän tarttuu aseeseen. Toivo paremmasta tulevaisuudesta on lapsissa, lukutaidossa ja tiedon virrassa.

Blogi lainaa alkuun tekstin nro 311 maailmankaikkeuden päivittävästä kokoelmasta Babel (Palladium 2013).

lehdessä kääntyy maailman sivu, islamistinen paikallisradio

palkitsee lapsia Koraanin ulkoluvusta

kaksi parasta saa seteleitä ja AK-47 rynnäkkökiväärin

kolmannelle käsikranaatit ja rahaa

Informaatiosota on tuottanut tulosta ja saanut kiihkoilijat kylvämään tuhoisasti tulkittua ideologiaansa tulevaisuuden taistelijoihin. Ihmisen on vaikea muuttaa asenteitaan, jotka mieleen ovat kerran iskostuneet. Takinkääntäjät ovat fiksuimpia, he osoittavat, että ovat jostain opikseen ottaneet.

Raamattu kokonaisuutena on Koraania väkivaltaisempi ja verisempi kirja. Muistanette silti, että Jeesus on yksi Allahin proofetoista. Koraani kehottaa kansoja alistumaan siihen viestiin, jonka Jumala on Jeesuksen ja muiden profeettojensa kautta meille lähettänyt. (Kor 3:84)

Matteuksen evankeliumin (25:41) mukaan Jeesus sanoo: ”Totisesti: kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Lopuksi Euroopan unionin asetus perusoikeuksista. Lapsen oikeuksien artikla 24 alkaa: ”Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on saatava vapaasti ilmaista mielipiteensä.”

Lapset eivät siis ole aikuisten mielipiteiden ilmaisua varten. Ja kääntäen: lapsen kaltaiseksi tuleville on taivasten valtakunta varattuna. Näin olen kuullut.

…………………………………

Ekstralinkissä Pariisin vuodentakainen terrori-isku sekä ”Loukkaavat ja epämiellyttävät mielipiteet”.

………………………………..

Panu Rajala, plagiaatit ja maailmankirjallisuus

SOS-media hälisee väitteestä, että Panu Rajalan Intoilija, Fotografin muistikuvat, olisi plagiaatti koska Rajala on upottanut romaaniinsa Inhan muistiinpanoja sellaisenaan. Kiistaa ei käydä siitä, että se olisi tekijänoikeuksien vastaista, tai siitä etteikö lähteitä olisi mainittu.

Ne, joita asia närästää, esittävät, että lainaukset pitäisi merkitä muusta tekstistä erottuvaksi. Toiset ovat sitä mieltä, että Rajalalle on sattunut lapsus kiireen keskellä. Minusta tuntuu mahdottomalta, että kokenut kirjailija merkitsee lähteet ja olettaa, ettei kukaan huomioi niistä kaivettuja lainauksia. Uskon, että Rajala on käyttänyt tekstiä hyvässä uskossa autenttisuutta tavoittelevaan fiktioon.

Kantani kiteytys löytyy Mustasta runokirjasta (Like 2000) koko teksti löytyy myös Hannu Mäkelän toimittamasta antologiasta Päivistä parhaimmat (Otava 2001)

”Ja kun varastan, haluan varastaa niin että kaikki näkevät, rehellisesti.”

Selailin aamulla myös lehtileikkeitäni. Harmi, etten ole merkinnyt papereiden kulmaan vanhan Hesarin päivämäärää. Lainaan tähän muutaman rivin Jukka Petäjän kokoaman jutun alusta:

”Onko ihmisellä tekijänoikeus omaan elämäänsä? Onko kuollut ihminen kirjailijalle vapaampaa riistaa kuin elävä? Onko kaunokirjallisella ilmaisulla yksiselitteiset laissa määritellyt juridiset reunaehdot? Kysymykset ovat yksinkertaisia, vastaaminen ei /…/

Laki ei voi määritellä, mihin kirjallisuudessa loppuu kirjailijan oma elämä ja mistä alkaa toisten elämä, se jota kirjailija ei saisi käyttää tai työstää omassa teoksessaan.”

Summa summarum: tähän(kään) juttuun ei mielipidettäni kaivata. Mutta jos minulla olisi vielä uusi ja kokonainen elämä käyttämättä, tekisin väitöskirjan lainauksista maailmankirjallisuudessa. Tietystä kulmasta katsottuna merkittävää kirjallisuutta ei ole ilman aiemmin kirjoitetun lainaamista ja varastamista – huomaamattomasti tai huomiota herättävästi.

……………………………

Ekstralinkissä varastetaan 164 kirjan nimeä: ”Maailmankirjallisuus, lyhyt oppimäärä”.

…………………………

Marraskuun lukuhaaste: mitä tänään luettaisiin – ja miten?

Karo Hämäläinen, kirjailija ja Parnasson päätoimittaja ideoi vuosi sitten lukemiseen innostavan marraskuun lukuhaasteen. Urakka sinänsä ei ole tiukka: 30 sivua päivässä. Haastavuus syntyy siitä, että vähimmäismäärä on luettava joka päivä. Enemmän voi lukea oman mieltymyksensä mukaan.

Luettavaksi on rajattu kauno- ja tietokirjallisuus. Kehys on väljä, kannattaa muistaa, että runous on kaunoa… tai vaikkapa lapselle luettu iltasatu, siinähän idea kertautuu ja kirkastuu.

Haasteen FB-sivuilla ollaan innolla mukana, päivityksiä ja lukusuosituksia satelee. Ehkä säännöissä on sen verran joustoa, että pienellä alkukirillä voisi vielä lähteä mukaan. Linkki sivuille löytyy jutun lopusta.

Lukemisen tapoja on monia. Tommi Melender listasi 29.10. Imagen blogissaan kolme käyttämäänsä. Tässä niiden kiteytykset:

1) Skannaava lukeminen. ”En lue tekstiä lause lauseelta, vaan pyyhkäisen katseellani sivun ylhäältä alas ja hahmotan, mitä teksti sanoo keskittymättä siihen, miten se sen sanoo.”

2) Suorittava lukeminen. ”Etenen kirjan alussa kuin maastoa tunnustellen, välillä hitaasti ja välillä joutuisasti.”

3) Euforis-reflektiivinen lukeminen. ”Silloin, kun kirja iskee tajuntaani, innostuksen ryöpyt vuorottelevat pohdiskelevien tuokioiden kanssa.”

Omalta kohdaltani haluan lisätä vielä neljännen tavan: Luova lukeminen. Sopii runouteen, sekä kirjallisuuteen, joka on epälineaarista, katkonaista ja kollaasimaista. Lukukokemuksen voisi kiteyttää tunteeseen, jossa lukijan kokemus irtoaa luetusta tekstistä omaksi todellisuudekseen. Kirjailija antaa avaimet, joista lukija luo jotain aivan uutta.

Aloitin lukuhaasteen jo ennakkoon teosparilla, joka edustaa kuvaamaani lukutapaa: David Markson Lukijan Luomislukko (suom. Kari Aronpuro ja Silja-Maaria Aronpuro. ntamo 2015) ja Kari Aronpuro Kääntäjän floppi (ntamo 2015). Kirjat ansaitsevat oman päivityksensä ja nostan ne blogiin tuonnempana.

Minulla on useita kirjoja kesken samanaikaisesti. Työhuoneella tulee luettua, kotona pino on yöpöydällä ja 30 sivun tinki on helppo täyttää. Haasteen perussetiksi nostin Keltaista kirjastoa.

Saramagon Baltasar ja Blimunda on ollut pitkään kesken. Nobelisti on suosikkejani, mutta tämä kirja ei lähtenyt vetämään. Skannailen sen kuitenkin loppuun.

Richard Fordilta olen lukenut aiemmin vain romaanin Roihu (suom. Sirkka Suomi 1991). Maan laulu on yritys kartoittaa nykyamerikkalaisen keskiluokan unelmista ”Suuri kertomus”. Luen usein kirjoja ”peilinä toisilleen”. Tähän käynee verrokiksi Philip Rothin Amerikkalainen pastoraali, joka onnistui aikanaan tekemään vaikutuksen.

Tranströmeriä kelpaa kertailla aina. Teksti luo nahkansa uudelleen joka lukukerralla. Kootut on suomentanut Caj Westerberg. Mikä olisi luontevampaa kuin valita päivityksen lopuksi runo nimeltä Marraskuu. Alkuperäinen teksti löytyy kokoelmasta Suuri arvoitus (2004).

Ikävystyessään pyöveli käy vaaralliseksi.

Palava taivas kääriytyy kokoon.

Koputuksia kantautuu sellistä toiseen,

ja huone nousee virtana roudasta.

Kiviä, jotka loistavat kuin täysikuut.

…………………………………………

Linkki marraskuun lukuhaasteeseen.

Blogin ekstralinkissä oma sadan suosikkikirjani lista.

……………………………………….. 

Asia koskee sinua, kun naapurisi seinä palaa

Asiani ovat kohtuuttoman hyvin. On varaa asuntoon ja työhuoneeseen, rahaa ruokaan ja juomaan. Lääkärit ovat ehtineet pelastaa henkeni jo pariin kertaan. Juuri siksi, liian tasaiseen eloon tottuneena äimistelen nyt maailman menoa.

Kuva Kouvolan Sanomat / Jari Sourander

Mihinkään ei voi enää luottaa. Kun taloustieteen nobelisti, Joseph Stiglitz esittää näkemyksiään taloudestamme, suomalaisekonomistit käyvät kilvan kiistelemään analyysin epäluotettavuudesta. Kaikki keskenään erimielisinä, totta kai. Luojan kiitos, media enää käytä termiä ”huippuasiantuntija”. Sellaisia ei ole.

Eilinen (22.9.) Aamulehden pääkirjoitus kehottaa kuuntelemaan pakolaiskysymyksessä entistä YK-pääsihteeriä, Kofi Annania. Tuskin kannattaa, koska jokainen suomalainen tietää tehokkaat keinot kriisin ratkaisuun ja osaa arvioida maahan pyrkivien avuntarpeen ja kotimaasta lähdön syyt. Olen lainannut täällä aiemminkin Ernst Billgreniä, ruotsalaista taitelijaa ja Kuninkaallisen taideakatemian jäsentä:

”Jos ihminen on varma jostakin, kysymys on miltei aina siitä että hän ei ole hahmottanut asian kaikkia ulottuvuuksia. Todellisuus on täynnä paradokseja, mikä käy ylivoimaiseksi meidän aivoillemme. Aivoille pitää olla joko tai. Asia on joko lyhyt tai pitkä. Jos meitä vastaan tulee jotakin sekä lyhyttä että pitkää me hämmennymme ja olemme taipuvaisia kallistumaan vain toiseen vaihtoehtoon. Ongelma on siinä että selvyyttä ei tule koskaan.”

Mutta paradoksaalisesti, vain yksi on varmaa: oikeassa olemisen tarve lyö jarrut kaikelle ajattelulle. Kun pysähtyy ensimmäiseen varmana pitämäänsä mielipiteeseen, mikään ei enää edisty. Luova ongelmanratkaisu ei hae olemassa olevia mahdollisuuksia tai oikeana pitämiään vastauksia. Pahan yhtälön ratkaisu vaatii kehittämään kokonaan uudet kysymykset.

Aluksi kysyn itseltäni, miksi suhtaudun yhtä suurella vakavuudella tai tunteella mielipiteisiin, joiden takana on harkinta ja todellinen tieto, kuin niihin, jotka perustuvat tietämättömyyteen, ennakkoluuloihin ja pelkoon. Tärkeää ei ole se miten moni kenenkin mielipiteitä vastustaa tai puolustaa, vaan se, miten päteviä heidän perustelunsa ovat.

Koko päivitykseni perustuu ahdistukseen, kun mietin onko maailma kaatumassa päälle vai tuleeko se tänään vain poikkeuksellisen lähelle. Pitkä perspektiivi antaa kyseenalaista lohtua. Katastrofista toiseen on kulkenut ihmisten tie. Jo ennen ajanlaskuamme sanottiin: ”Asia koskee sinua, kun naapurisi seinä palaa.”

Lueskelin viisastuakseni Fernando Pessoan Levottomuuden kirjaa. Ehkä on vain tyydyttävä unelmien mittayksikköön, tehtävä konkreettisesti se, mihin rahkeet riittävät. Olkoon se miten pientä tahansa. Lohdukseni poimin viimeisen, viiston huumorin silaaman sitaatin Pessoalta: ”Me emme toteuta itsestämme mitään. Elämä paiskaa meidät kuin kiven ja me huudamme ilmassa: Tässä mennään muuttamaan maailmaa.”

………………………………

Ekstralinkissä lisää Fernando Pessoasta ja Ajan illuusiosta.

………………………………

Umpitollot ja olli-immoset

Ystävät hyvät, terveiset mustamakkaran ja junttihuumorin pääkaupungista. Blogi ottaa harvoin kantaa päivän pintakuohuun, koska ideana on tarkastella tapahtumia pitkällä perspektiivillä. Nyt on hyvä tilaisuus yhdistää kumpikin näkökulma.

Martti Innanen: Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella
Martti Innanen: Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella

Tampere on todettu monissa mielipidemittauksissa Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Kiitetään siis ensin monikulttuurisuutta ja kaupungin perustajaa: Ruotsin kuningas Kustaa III oli valistusajan edistyksellinen hallitsija. Hän uudisti oikeuslaitosta ja lopetti kidutuksen käytön kuulusteluissa. Kulttuurin kehittäjä perusti Tampereen kaupungin 1779 ja osoitti muutekin kiinnostusta Suomen olojen kohentamiseen.

Seuraavat kiitokset menevät skotlantilaiselle tehtailija James Finlaysonille. Hän näki syrjäisessä kyläpahasessa potentiaalia ja perusti tänne konepajan, valimon ja puuvillatehtaan 1820. Finlayson on Suomen teollisuuden isä. Hänen puuhiaan auttoi monin tavoin Venäjän keisari Aleksanteri I, joka myönsi Tampereelle mm. erivapauden tuoda raaka-aineita ja koneita ilman tullia.

Jatketaan kiitoksilla baltiansaksalaiselle liikemiehelle Carl Samuel Nottbeckille, joka osti Finlaysonin liikekumppaninsa Adolf Rauchin kanssa 1836. Rauch palasi kotiin, Nottbeck pisti tuulemaan ja tehtaasta kasvoi maan ensimmäinen suurteollisuusyritys.

Ja sanotaan mitä sanotaan, työläiset arvostivat isäntäänsä. Tätäkin tarinaa totena kerrotaan. Kun eukot torilla kiistelivät, vaskisepän leski Henriikka Nyström julisti suureen ääneen: ”Tampereen herrat menee helvettiin jok’ainoo, mutta Notpekki taivaaseen.”

Vähän meillä on omaa ja alkuperäistä, sekin kaikki kulttuurista ja henkistä pääomaa. Nyt historiansa hukannut monikulttuurisuuden vastustaja julistaa, että Suomesta pitäisi tehdä umpio ja ruuvata kansi kiinni. Näille olli-immosille ei voi kuin toivottaa: Sen puhtaampana aatteesi säilyy, mitä vähemmän saat sille kannattajia.

………………………………….

Blogin ekstralinkit: Lisää Kustaa kolmannesta

Monikulttuurisuudesta islamofobiaan

………………………………….

Martti Innasen maalauksessa ”Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella

………………………………….

On se niin väärin

Blogi päivittää edelleen runolla. Äärimmäisen lyhyesti. Säkeet tulevat kokoelmastani Babel, josta löytyy ajankohtainen ajatus kaikkiin kuviteltavissa oleviin maailmantilanteisiin. Teksti numero 101 nostaa esiin näkemyksen rikostuomioiden epäoikeudenmukaisuudesta. Ja kyllä, rivien takaa voit löytää myös päivän kohuja isomman ajatuksen.

Korpin kuva sivustolta: naurunappula.com
Korpin kuva sivustolta: naurunappula.com

Kaikki linnut eivät lennä samoin,

ajattele toisin jos voit. Tuulta vasten korppi

kykenee lentämään selällään – ja taaksepäin.

Tai niin kuin F. Nietzsche sanoo:

Es gehört sehr viel Kraft dazu, leben zu können

und zu vergessen, in wie fern leben und

ungerecht sein Einst is.

”Vaatii paljon voimia elää, ja unohtaa, miten

pitkälle elämä ja epäoikeudenmukaisuus ovat yhtä.”

………………………………………..

 Ekstralinkki sivuaa päivän aihetta: ”Ymmärryksen avaimet”.

………………………………………